
Kimmo Niemelä löysi avaimen White Cross Besoon
VERMO. Kimmo Niemelän hevoset olivat hyvissä rooleissa keskiviikkoillan lämminveristen menoissa. White Cross Beso jatkoi siitä, mihin oli Derbyn karsinnassa jäänyt, ja hallitsi takarivistäkin. Ikätoveri Whitecross Bicholla Niemelän talli sai tyytyä kolmoseen. Tarinan lopusta löytyy tuttuun tapaan Mika Forssin mietteet videolla illan jälkeen.
Ari Moilanen ajoi White Cross Besolla rohkeasti takarivistä eteenpäin aikaisin, ja tie vei keulaan saakka. Välillä Moilanen sai ottaa vauhdin keulassa pois lähes täysin, kolmas puolikas mentiin niinkin verkkaisesti kuin 21,5-tahtia, mutta päätös-500 oli kaikkea muuta kuin hidas: väliaika 10,5. La Can Star Chip ja Party Hard kirittivät minkä voivat, mutta uhkaksi asti niistä ei ollut.
"Tämä ori on aina mennyt hyvin treeneissä ja lämmityksissä, mutta startit ovat olleet pettymyksiä viime aikoihin saakka", kertoi White Cross -hevosten kasvattaja, omistaja ja valmentaja Kimmo Niemelä Anjalankoskelta Kouvolan läheltä.
"Loviisassa heinäkuussa keksimme jättää hevosen korvat auki, ja sen jälkeen on alkanut tapahtua myös starteissa. Esitykset ovat olleet siitä lähtien hyviä. Se kulki jo viime vuonna harjoitusraveissa kovaa, mutta ei ollut valmis siihen, ja siitä tulikin takapakkia. Pitää nyt miettiä, ajetaanko tänä vuonna tavallisia lähtöjä, vai koitetaanko vielä Kasvattajakruunussa ikäluokkaonneamme."
Niemelän toisella kasvatilla, Beson ikätoverilla White Cross Bicholla Moilanen ajoi sisäradalle rajussa alkuvauhdissa illan päätöslähdössä. Ruunan emä White Cross Hope on Beson emän White Cross Angelin sisko. Bicholla, eikä kenelläkään muullakaan ei kuitenkaan ollut asiaa haastamaan keulan Andreeta. Ilkka Korven ajama ruuna teki keulasta yhdestä illan rajuimmista esityksistä. Ensimmäinen tuhat oli peräti 12,5-tahtinen, mutta siitä huolimatta Sari Tammisen valmennettava ja kasvatti piti varmoin ottein kärkipaikan myös lopussa. White Cross Bichon ja voittajan väliin tunki vielä ensimmäisessä kaarteessa ja lopputuloksissa Don Joiner.
"Jännimmät paikat oli ennen auton irtoamista", myhäili Ilkka Korpi.
"Ensin Andree ei meinannut kääntä menosuuntaan ollenkaan, sitten se laukkaili lähestyessään autoa, mutta loppuhan meni hyvin."
Ruunalla on kykyjä, mutta se on aika persoonallinen.
Jättimäinen Tiger Ecus oli myös Vermossa onnistumisvuorossa. Tom Erikssonin valmentama ruuna oli hieno myös edellisessä startissaan pääradalla, mutta runsaan kiertelyn jälkeen se jäi silloin kovalla tuloksella kakkoseksi. Nyt matkaa oli kierros lisää, ja Hannu Torvinen ajoi keulasta tyylikkään ykkösen, vaikka toinen kova Aisha Simoni pani hanttiin rinnalla maaliin asti. Lisäksi lähdön suosikki El Dirtyman kiri myös isoa lujaa taustalta, mutta matkavauhti oli ollut sen verran maltillista, että kaukaa oli pitkä matka.
Tom Erikssonin valmentamassa ja Hannu Torvisen ajamassa Tiger Ecuusissa on kokoa ja näköä, ja nykyään myös vauhtia. Kuva: Anu Leppänen"Voitto oli hyvin helppo", vakuutti Torvinen.
"Kyttäsin vain, koska Tapio Perttunen tekee hyökkäyksensä Aishan rattailla, ja lopulta Tiger Ecuus piti oikeastaan käskemättä. Se on ollut hitaasti kypsyvää sorttia, mutta nyt vauhtia on alkanut tulla jo alussakin. Viime kerran maili terävöitti hevosta."
https://www.youtube.com/watch?v=DEwyaERqAKQ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



