Koelähtö läpi: Atupem on valmis kilpailemaan
Monen huippusuorituksen hevonen ori Atupem alkaa vihdoin olla jännevammakierteensä jälkeen valmis taas kilpailusuorituksiin.
Olot Killerjärvellä maanantaina olivat hyvin poikkeavat kuvaan verrattuna, mutta samaa oli Atupemin kimmoisa ponnistus ja Santtu Raitala myhäilemässä rattailla. Kuva: Terhi Piispa-HelistenAtupem (Andover Hall) meni maanantai-illan kotiratansa Killerjärven koelähdössä soolona hyvin talvisissa oloissa 21,4, mika palautti Antero Tupamäen suojatille taas kilpailuoikeuden. Olosuhteet olivat takuulla sekuntien päässä kesäisistä ja Atupem joutui ravaamaan koelähtösuorituksensa yksin, mutta imevä tyyli ja kimmoisa olemus olivat tallella.
Atupemillä, 9, on yli kaksi vuotta taukoa edellisestä kilpailusta, ja silloinkin se ehti juosta kerran kevään aikana ja syksyllä joitakin startteja. Vammakierre alkoi avohaavasta jänteen kohdalla Åbyn Olympiaraveista (viides maalissa) 2019 keväällä. Sen jälkeen jänne on reagoinut useamman kerran, mutta nyt näytti taas hyvältä. Oriin kasvattaja-omistaja-valmentaja eläinlääkäri Antero Tupamäki ei silti alkanut rakennella pilvilinnoja koleähdön perusteella.
"Kylmä rinki on takapuolessa aina kovempien ajojen jälkeen", Tupamäki kommentoi koelähdön jälkeen.
"Tämä meni tällaiseksi hiitinajoksi, josta ei voi päätellä suuria. Katsotaan, miltä ori vaikuttaa aamulla ja lähipäivinä ja suunnitellaan sitten mitä tehdään."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


