Rovaniemeltä Ranskaan suuntaava Santeri Oikarainen: ”Ihan tarkalleen en tiedä mitä kaikkea matkalla ehditään näkemään”
Viikonlopun kumpikin lähdöistä ajetaan ruohoradalla ranskalaisella volttisysteemillä.
Santeri Oikarainen on ajanut urallaan lähes 260 starttia. Kuvassa Santeri Veli Mourujärven valmentaman Tarun Tuhkimon rattaiilla Ylivieskan Kavioliigaraveissa elokuun alussa. Kuva: Elina PaavolaViikonloppuna useampi suomalaisohjastaja saa mahdollisuuden ajaa kilpaa Ranskassa. Tapio Hoikka, Eelis Murtola, Mikael Niva ja Santeri Oikarainen ajavat kilpaa kärrylähdöissä Ranskassa tulevana viikonloppuna. Anna Hiltusen on puolestaan tarkoitus osallistua montélähtöön.
Lauantaina ajetaan kilpaa Les Andelys radalla ja sunnuntaina on ohjelmassa startti Alencon raviradalla. Lauantain lähdössä ajaa myös jo useamman vuoden Ranskassa vaikuttanut Tuomo Kantela.
Kilpailumatka keskiseen Eurooppaan on jälkimmäinen osa Iceman Challenge ohjastajakilpailua. Ensimmäinen osa järjestettiin Rovaniemellä maaliskuun lopulla. Rovaniemeläinen Santeri Oikarainen on innoissaan saamastaan mahdollisuudesta kokeilla kilvanajoa Ranskassa.
”Olen ajanut aiemmin Norjan Harstadissa, mutta onhan tämä ainutlaatuinen tilaisuus. Kumpikin starteista ajetaan nurmiradoilla ja vielä ranskalaisella volttisysteemillä. Monta uutta elementtiä matkassa.”
Santerin matka alkoi jo keskiviikkona Rovaniemeltä kohti Helsinkiä. Torstaiaamuna joukkue lensi kohti Ranskaa. Matka sisältää muutakin ohjelmaa kuin pelkkää kilvanajoa.
”Ihan tarkalleen en tiedä mitä kaikkea maanantaihin asti kestävällä matkalla ehditään näkemään. Tätä matkaa on odottanut koko kesän ajan. Loppukesästä olin erityisen tarkkana lähdöissä, etten olisi vain saanut ajokieltoa. Olisi harmittanut aika paljon, mikäli oman mokan takia Ranskan reissu olisi jäänyt välistä.”
Keväällä 27 vuotta täyttänyt Santeri on ajanut urallaan yli 250 starttia joista 13 on päättynyt voittoon. Rovaniemen keskussairaalan leikkaussalissa lääkintävahtimestarina työskentelevälle Santerille raviurheilu on harrastus.
”Isälläni Rauno Oikarisella on ollut hevosia niin kauan kuin muistan. Minulla on kaksi hevostamme omassa paikassani ja isällä pari kotonaan. Laittelemme niitä yhdessä.”
Santerin ollessa kilpailumatkalla Ranskassa starttaa perheen Tarun Tykki sunnuntaina kotiradan Kirppu-ajossa. Rovaniemen T5-pelin päättävässä suomenhevosten 2640 metrin lähdössä voittaja palkitaan peräti 15 000 eurolla. 15-vuotias näin ollen viimeistä kauttaan kilpaileva Tarun Tykki starttaa matkaan perusmatkalta. Suurempia menestysodotuksia taustajoukoilla ei ole.
”Ilmoitimme sen mukaan startin ollessa kotiradalla. Tosi kovia hevosia takamatkalla. Olisimme rahasijaan tyytyväisiä.”
Lähtölistat viikonlopun Ranskan lähtöihin
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





