Juha Rehula: "Puskuria ei ole missään"
Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen ja puheenjohtaja Juha Rehula silloin, kun kokoontuminen vielä onnistui. Hippoksen hallituksen perjantainen kokous käydään tietysti etänä sähköisiä apukeinoja käyttäen. Kuva: Ville ToivonenSuomalaiset ravipäättäjät ovat kokoontuneet Vantaalle keskustelemaan raviurheilun ja hevosjalostuksen tilanteesta. Ensi vuonna palkinnot kasvavat, mutta ala elää edelleen kädestä suuhun.
Päivä alkoi Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkisen katsauksella Hippoksen maa- ja metsätalousministeriölle ensi vuodeksi tekemästä esityksestä.
Maakuntaradoille ollaan jakamassa palkintotukea 19,85 miljoonaa, mikä tarkoittaa runsaan miljoonan euron nousua.
Jokimaan toimitusjohtaja Tomi Himanka halusi tietää, onko raviurheilulle jäänyt Veikkauksen tilittämistä rahoista puskurirahaa. Suomen Hippoksen puheenjohtaja Juha Rehulan käsitys asiasta oli varsin selkeä.
"Minkäänlaista puskuria ei ole missään", Rehula painotti. "Mun henkilökohtainen mielipide on, että sellainen pitäisi olla. Hippoksen hallitus kuitenkin on viime kokouksessa tehnyt päätöksen, jolla sitä pientä puskuria ollaan jakamassa niin, että yhä useampi hevonen saa raveissa palkintoja, ja tietysti seison sen päätöksen takana."
Talouden raamit tulevat maa- ja metsätalousministeriöstä Veikkauksen kertymän perusteella, mutta Juha Rehula muistutti raviurheilun omasta päätösvallasta.
"Kolme ämmää (maa- ja metsätalousministeriö) päättää, mutta tämä porukka on vastuussa siitä, onko meillä ehdotuksia joilla tähän puututaan", Rehula painotti. "Mitä vahvempi tämä joukko on kolmen ämmän suuntaan, sitä parempi edellytys on saada niitä läpi niitä asioita, mitä tämä sakki haluaa viedä eteenpäin. Tämä asia on minulle vahvistunut koko ajan."
Mikkelin raviradan varapuheenjohtaja Heikki Kosonen oli huolissaan siitä, että nykymallilla raviradat kilpailevat toisiaan vastaan.
"Jokainen pitää päivistään kiinni, koska elämä on niistä kiinni. Säätövaraa ei ole minkään vertaa, profiilipäiviä ei siirrellä tarpeen mukaan ja joustavuus menee pois. Lopputulemana on kaikkien sota kaikkia vastaan", Kosonen kuvaili.
Juha Rehula myönsi tilanteen osin epätarkoituksenmukaiseksi.
"Nyt ollaan tilanteessa, missä viittä tonnia siirrellään paikasta toiseen, mutta iso kuva kenties jää epäselväksi", Rehula kuvaili. "Ei minulla ole esittää teille, mitä pitää tehdä, mutta pointti on siinä, oletteko te valmiita tekemään sen työn. Onko rohkeutta lähtemään hommaa läpi ja siirtyä oikeasti puheista tekoihin."
Kilpailupäällikkö Tuomo Pekonen esitteli luonnosta ensi vuoden kilpailukalenteriksi ja palkintotukien määräksi. Merkittävä muutos on Rehulan mainitsema palkintoja saavien hevosten määrän lisääminen: jatkossa 12 hevosen lähdössä palkitaan kahdeksan hevosta ja 16 hevosen lähdössä 10 hevosta.
Asiasta virisi vilkas keskustelu kilpailutarjonnan määrästä, kun hevosmäärä on tippumassa. Jokimaan puheenjohtaja Pekka Kairtamo kaipasi hallitukselta selkeää linjausta siitä, minkä verran kilpailutarjontaa tullaan vähentämään.
Puheenjohtaja Rehula oli sitä mieltä, että perusratkaisu kuuluisi valtuuskunnan kevätkokoukselle. Toimitusjohtaja Vesa Mäkinen taas muistutti, että toistaiseksi hevoskohtainen kilpailumäärä on vähentynyt merkittävämmin kuin kilpailevien hevosten määrä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

