Starzinner vaihtoi valmentajaa – uusi osoite Ruotsissa
Esa Pehkosen Stall Adore Oy:n Starzinner muutti viime lauantaina Katja Melkon talliin Julmyran valmennuskeskukseen.
Starzinnerin viime kauden ainoa voitto tuli St Michel -viikonlopun hopeadivisioonasta. Tapiro Jet (takana) tarjosi hyvän vastuksen. Kuva: Terhi Piispa-HelistenStarzinner aloitti Suomessa sensaatiomaisesti ja voitti hopeadivisioonalaisena toissa kesänä mm. Kaustisen Festivaaliajon. Kauden loppua kohti menestys kuitenkin hiipui, ja viime kausi meni pahoin alle odotusten.
”Ruuna kärsi masennuksesta ja starttasikin vain viidesti. Lisäksi iso hevonen on herkkä jaloistaan ja vaatii paljon huoltoa starttien jälkeen”, Esa Pehkonen kertoo.
Helmikuun alussa Starzinner oli jo ilmoitettu Vermoon, mutta se joutui jäämään kuumeen takia pois. Parempaa hevoselle ei kuulu vieläkään.
”Toinen takajalka on vähän vihoitellut koko ajan, ja hevosen saavuttua Ruotsiin se oli enemmänkin kipeä. Sovittiin Katjan kanssa, että katsotaan muutama viikko ja päätetään sitten, miten edetään.”
Yhteensä Pehkosella on nyt Melkolla kolme hevosta: Starzinner, hänen vastikään Kolgjineilta ostamansa Borin T.N. sekä Cavalier Brodde. Se on kilpaillut viime syksystä lähtien naapuritallista Björn Röcklingeriltä ja voittanut kerran, ollut neljästi toinen ja tienannut noin 12 000 euroa.
Lue myös: Esa Pehkonen osti 11-aikaisen Kolgjineilta
Juho Ihamuotilalla Pehkosen hevosista jatkaa Wingman, joka starttaa tänä iltana Teivossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

