
BWT Magic oli sukupolvensa suurin
BWT Magicin mukana hautaamme palasen suomalaista raviurheilua, kirjoittaa Markku Lindström kolumnissaan.
BWT Magic kuului Suomen raviurheilun suuriin hevosiin. Kuvassa se kamppailee ulkopuolellaan ravaavaa Varennea vastaan Elitloppetin karsintalähdössä 27.5. 2001. Kuva: TR BILDTiistai-iltana julkaistiin uutinen BWT Magicin siirtymisestä vihreämmille laitumille. Maamme oloissa poikkeuksellinen ravihevonen sai viettää uransa jälkeen pitkät ja auvoisat eläkepäivät. Ikää ”Mupelle” ehti tulla kunnioitettavat 29 vuotta.
BWT Magic on yksi harvoista suomalaisen raviurheilun sukupolvihevosista. Suomen lyhyen lämminverihistorian aikana tällaiset hevoset voidaan laskea sirkkelimiehen yhden käden sormilla.
Muppe taitaa olla ainoa suomalainen lämminveriravuri, jota voi maineeltaan edes verrata Charme Asserdaliin. Charmehan oli 70- ja 80-lukujen legendaarinen suomalaismenestyjä, jonka tunsivat myös ne ihmiset, jotka eivät raviurheilua seuranneet.
Matti Salmen suojatti näytti vauhtinsa jo kolmivuotiaana. Kriteriumin voitto paloi finaalia edeltävään kolhuun, mutta Euroopan mestaruuslähdössä Muppe näytti muille taivaan merkit.
Nelivuotiaana BWT Magic putsasi pöydän arvolähdöissä. Nykyaikana olisi yllättävää, jos nelivuotiasta hevosta edes tarjottaisiin Kymi GP:n ja St Michelin kaltaisiin kansainvälisiin huippulähtöihin.
BWT Magicin nelivuotiskauden saavutukset olivat tosiaan poikkeukselliset. Se on edelleen ainoa Kymi GP:n voittanut Suomessa syntynyt ravuri, eikä Suomessa syntyneitä St Michel -voittajiakaan ole kuin neljä.
BWT Magic voitti molemmat suurkisat nelivuotiaana. Kilpailu-uransa se oli aloittanut Haapajärven vappuravien kuutossijalla kolmetoista kuukautta ja kaksi päivää ennen kuin se voitti Kymi GP:n.
Kesän aikuisten suurkisojen voittoja seurasivat Derbyn voitto ja syksyinen Solvallan valloitus.
Lopullisesti Ahti Antti-Roikon ohjastama ori lunasti paikkansa osana suomalaisen raviurheilun kaanonia vuoden 2001 Finlandia-ajossa. Ulkoratoja kiertänyt ori vei voiton uskomattoman tasaisessa maaliintulossa.
Täpötäyden Vermon katsomo meni voittajan julistamisen jälkeen täysin sekaisin.
Saman vuoden keväänä suomalaiset matkasivat Solvallan Elitloppettiin sillä mielellä, että vuorossa on legendaarisen suurkilpailun ensimmäinen suomalaisvoitto.
Suomalaiset suurpelurit luottivat Muppeen. Ori keräsi karsintalähdössä kunnioitettavan määrän peliä, sillä sen voittajakerroin karsinnassa oli vain 3,2 – ja vastassa oli muuan Varenne, joka oli silloin maailman paras ravihevonen.
Karsinnan kakkossijan ja finaalissa tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen Mupen ura huipulla oli ohi. Ori ei osoittautunut periyttäjäksi, mutta BWT Magicin perintö ja merkitys on jotain suurempaa.
Muppe liikutti suuria kansanjoukkoja silloin, kun kansa vielä kävi raveissa. Uusia Muppeja ei synny joka vuosi, eikä edes joka vuosikymmen.
BWT Magicin mukana hautaamme palasen suomalaista raviurheilua.
Kirjoittaja on MT Hevosten avustaja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





