Hippoksen puheenjohtajavaalissa muhii iso soppa
Suomen Hippoksen valtuuskunnan puheenjohtaja Olavi Haanketo toteaa, että päätös puheenjohtajan valintamenettelystä on viime kädessä valtuuskunnalla. Kuva: Ville ToivonenSuomen Hippoksen uuden puheenjohtajan valintamenettely on aiheuttanut polemiikkia kulisseissa. Hippoksen hallitus on aiemmin esittänyt, että Mika Lintilän väistyessä puheenjohtajan paikalta, uudesta puheenjohtajasta äänestetään valtuuskunnan kokouksessa ensi viikon torstaina. Ehdolle ovat asettuneet Kari Eriksson ja Antti Lehtisalo.
Ravinetti on saanut haltuunsa valtuuskunnan jäsenille osoitetun asianajajan lausunnon, jonka tilaajana on seitsemän raviratayhtiötä ja -yhdistystä Pohjois-Suomesta, Pohjanmaalta ja Kainuusta. Asianajajan lausunnossa hallituksen esittämää valintamenettelyä pidetään yhdistyksen sääntöjen ja vakiintuneen yhdistyskäytännön vastaisena.
Jos puheenjohtajasta äänestetään valtuuskunnan kokouksessa kuten hallitus on etukäteen esittänyt, lausunnon mukaan menettely avaa mahdollisuuden tehdä asiasta kanne käräjäoikeuteen. Moitekanteen vireillepanon jälkeen tuomioistuimella puolestaan on mahdollisuus kieltää päätöksen täytäntöönpanon tai määrätä se keskeytettäväksi.
"Pidän viitattujen sääntökohtien perusteella yksiselitteisenä, että kun yhdistyksen/hallituksen puheenjohtaja estyy hoitamasta tehtäviään, hänen tilalleen astuu automaattisesti valtuuskunnan kevätkokouksessa toukokuussa 2016 valittu varapuheenjohtaja siihen asti kuin hänen toimikautensa (1 v) kestää", asianajaja toteaa lausunnossaan.
Toukokuussa 2016 valittu hallituksen varapuheenjohtaja on Kari Eriksson, joka toimii myös Oulun ravirataa pyörittävän Pohjolan Hevosystävät ry:n puheenjohtajana. Hippoksen hallitus päätyi aiemmassa kokouksessa esittämään, että valtuuskunta valitsisi uuden puheenjohtajan äänestyksen perusteella.
Suomen Hippoksen valtuuskunnan puheenjohtaja Olavi Haanketo kommentoi asiaa Ravinetille.
"Hallitus tekee pohjaesityksen valtuuskunnalle ja valtuuskunnan enemmistö sitten päättää. Jos säännöistä on epäselvyyttä, ensisijaisesti valtuuskunta ratkaisee asian. Valtit ovat valtuuskunnan itsensä käsissä, mikä sitten tahtotila onkaan. Kun hallitus teki esityksensä, tätä kirjelmää ei ollut tiedossa", Haanketo sanoo.
Miika Lähdeniemi
Ville Toivonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


