Kenelle menevät hevosalan ihmisten äänet kevään vaaleissa?

Hevosihmisten olisi aika ottaa lähimmistä asioista päättäminen tosissaan ja etsiä omasta kunnasta ja omalta hyvinvointialueelta ne ehdokkaat, jotka ymmärtävät hevosen merkityksen kaiken ikäisille ihmisille. Kuva: Kati Susi

Kunnissa päätetään monista meitä jokaista lähellä olevista asioista. Oma kotikunta voi merkittävästi joko edistää tai haitata hevosalan kehittymistä ja toimintaa yrityksistä ja yhdistyksistä aina yksittäisen harrastajan tasolle asti.

Muistan elävästi ne kerrat, kun olen oman kotikuntani päättäjille esittänyt hevosalan toimintaa edistäviä, kunnalle mielestäni hyviä ja pikkukuntaa elävöittäviä hankkeita. Suunnittelimme Leader-hanketta yhdistyksessämme ja ajatus oli värvätä kunnan muut ratsastusseurat kimppaan.

Kysyin kunnasta, voisimmeko saada edukkaasti pitkäaikaisvuokralle tontin, jolle yhteisvoimin rakentaisimme kaikille ratsastuksen lajeille sopivan kilpailu- ja harjoittelualueen kenttineen sekä maneeseineen. Siellä voisimme voimat yhdistäen järjestää monenlaisia tapahtumia sekä hevosellisille että hevosettomille harrastajille.

”Ei meillä sellaisia alueita ole antaa”, sanoi virkamies silmät tapillaan.

En heti luovuttanut, vaan intin vastaan ja kerroin, mitä alueita olin vaihtoehtoina ajatellut. Virkamies käänsi selkänsä ja lampsi tiehensä. En heti luovuttanut, vaan soitin parille mielestäni järkevälle ja hevosmyönteiselle kunnanvaltuutetulle. Sama laulu. Selittely innokkaiden hevosharrastajien houkuttelemisesta kuntaamme ei resonoinut päättäjissä.

Intoni lopahti. Vuosia myöhemmin isompi rajanaapurikuntamme alkoi edistää hevosalaa ja profiloi itsensä vahvasti hevosten kunnaksi. Hieno homma.

Nyt asun muuttotappiokunnassa, jossa on pirullisen suuri pelto täynnä vuosia myymättöminä makaavia, pujon valtaamia asuintontteja. Onneksi sentään siellä ei enää pidetä katuvaloja päällä. Kunnallisverossa kämmi kyllä tuntuu. Ei yksi harrastusalue olisi maata merelle vienyt, mutta ei se olisi kunnan houkuttelevuutta todennäköisesti vähentänytkään.

Sittemmin kuntaamme rakennettiin hieno liikuntahalli, jonka tasavaltamme presidentti kävi vihkaisemassa käyttöön. Avajaisissa yritin kerran vielä ja kysäisin parilta merkkihenkilöltä, olisiko kunnalla kiinnostusta lähteä kanssamme järjestämään näyttävää hevostapahtumaa. Ei ollut.

Viime kunnallisvaalien alla laitoin kuntalaisten Facebook-ryhmään avoimen kysymyksen, kuka ehdokkaista olisi valmis edistämään luonnonkauniin pitäjämme hevosihmisten harrastusmahdollisuuksia. Yksi ilmoittautui ja häntä äänestin. Ei tullut tämä samarialainen valituksi valtuustoon.

Unelmoin yhä hevosihmisten joukkovoimasta, joka yltäisi päätöksentekoon asti. Meitä on satojatuhansia Suomessa. Selkeä, näkyvä agenda on tarpeen. Raviurheilun jah hevoskasvatuksen keskusjärjestöllä Suomen Hippoksella ja Suomen Ratsastajainliitolla onkin hyviä pointteja kevään vaaleja varten. Uhkaavat vain jäädä hyvin tehdyt perustelut vähäiselle näkyvyydelle ilman ponnekkaita matkasaarnaajia.

Tänä keväänä äänestetään myös aluevaaleissa. Aluevaltuustot päättävät hyvinvointialueiden rahankäytöstä. Nyt säästöjen kuristuksessa on monella alueella karsittu ensimmäisenä – niin, hevosavusteisista palveluista.

Hevonen luo tutkitusti hyvinvointia. Me tarvitsemme hyvinvointia tänä päivänä todella kipeästi. Maailma on jotenkin rikki ja me elämme sekä kuvaannollisesti että käytännössä idän ja lännen välissä, puristuksissa. Olen erityisen huolissani lapsistamme ja nuoristamme, joihin vaikeat ajat eivät voi olla vaikuttamatta. Otetaan lähimmistä asioistamme päättäminen tosissamme ja etsitään omasta kunnasta ja omalta hyvinvointialueelta ne ehdokkaat, jotka ymmärtävät hevosen merkityksen.

Winston Churchill sen jo sanoi: ”There is something about the outside of a horse that is good for the inside of a man”. Eli vapaasti suomennettuna, että hevosen olemuksessa on jotain, mikä tekee hyvää ihmiselle.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja pälkäneläisen hevostilan emäntä