Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Ravivihje: Huippusukuinen Villilempi on löytänyt voittovireen

    Neljännen kohteen suosikki varmistellaan kahdella rastilla.
    Pekka Luukkosen valmentama Villilempi on saanut juonenpäästä kiinni ja tulosta syntyy. Tamma tavoittelee Vermosta kolmatta peräkkäistä voittoa.
    Pekka Luukkosen valmentama Villilempi on saanut juonenpäästä kiinni ja tulosta syntyy. Tamma tavoittelee Vermosta kolmatta peräkkäistä voittoa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Avauskohteen suosikki Quandary Tile koki uransa ensimmäisen tappion lauantaina Vermossa. Takarivistä Varennen tytär jäi viidenteen ulos, eikä 14-vauhtinen kirikierros riittänyt voittoon saakka. Esitys oli mainio ja Harri Koivusen treenattava pystyy palaamaan voittokantaan.

    Sofie Halm voi olla kova lyötävä, jos se pääsee alussa keulapaikalle. Youyou kiihtyy lujaa ja saa asemat läheltä kärkeä.

    Toisessa kohteessa juokseva Stonecapes Unity palasi asiallisessa kunnossa pieneltä huililta ja kohtaa keskiviikkona varsin sopivan vastuksen. On Track Rockstar ei ole alussa kaikkein vikkelimpiä, mutta viime kilpailujen perusteella vire on huipussaan. Vermossa tamma kiri viimeiset 800 metriä 14-vauhtia ja Porissa se pinkoi maalisuoralla hienolla kirillä toiseksi. Evita`s Bad Boy on epävarma, mutta erittäin kyvykäs menijä.

    Kolmannessa kohteessa juokseva vihjerivin varma Villilempi oli nuorena valmentaja Pekka Luukkosen mukaan aivan toivottoman tuntuinen tapaus. Sukutamma ei osannut juosta ollenkaan. Luovuttaminenkin kävi jo mielessä.

    ”Jos se ei olisi oma, niin olisi varmaan luovutettu jo aikoja sitten. Se oli aivan karmea silloin nuorena. Tamma ei osannut juosta yhtään, eikä jalat mahtuneet alle. Pikku hiljaa se on parantanut ja kehitys on ollut nopeaa”, kertoi valmentaja Luukkonen.

    Tamma on jäänyt urallaan pois kolmen parhaan joukosta vain kaksi kertaa ja kaksi viimeistä kisaa on päättynyt voittoon. Viime syksynä hevonen polki 34-vauhteja, mutta viimeksi Vermossa kirikierros sujui jo 28-vauhtia. Esa Holopaisen ajokki on monipuolinen ja ravivarma tamma, joka ei normaali suorituksella kohtaa parempaansa Vermossa.

    Neljännen kohteen Morris Match on hienossa kunnossa ja erittäin todennäköinen voittaja neljänteen kohteeseen. Pieni epävarmuus ja suuri peliosuus houkuttavat varmistamaan suosikin. Amadeus Possible on voitokas ja huippukuntoinen hevonen. Se kohtasi Kouvolassa suosikin ja tarjosi hyvän haasteen 12-vauhtisessa lopetuksessa. Knockout Ses jatkaa kunnossa ja pitkä matka suosii vahvaa menijää.

    Viidennenssä kohdelähdössä Juha Utalan valmennettavat Hill Yes ja Gal Gadot Racing ovat hienossa kunnossa ja kuuluvat kaikille kupongeille. Donna Leonora ja asiallisen esityksen tauolta tehnyt Quite A Boy kannattaa huomioida ajoissa.

    Päätöskohteessa kuninkaallista sukua edustava Hallan Poika pystyy voittoon, mikäli alkumetrit sujuvat oikealla askellajilla. Hannu Torvisen ohjastama 8-vuotias ori ei mittaa matkaa ja tulee aina rehdisti maaliin saakka.

    Valiotulosta viime kaudella hätyytellyt Qepe Pointti ei pitkältä tauolta ollut valmis pärjäämään. Kyvyt riittävät ja Pia Huusarin valmennettavaa kannattaa seurata suurella mielenkiinnolla. Pitkän matkan spesialistit Kromaus ja Briljantti Buugi löytyvät myös systeemistä.

    Toto65-vihjeet

    Lähtö 1: 2 Quandary Tile, 3 Sofie Halm, 6 Youyou (9,5)

    Lähtö 2: 5 Stonecapes Unity, 1 On Track Rockstar, 6 Evita`s Bad Boy (3,2)

    Lähtö 3: 6 Villilempi (5,8)

    Lähtö 4: 7 Morris Match, 2 Amadeus Possible, 9 Knockout Ses (6,1)

    Lähtö 5: 2 Hill Yes, 8 Gal Gadot Racing, 1 Mister Lane, 5 Donna Leonora, 7 Quite A Boy (4,9)

    Lähtö 6: 5 Hallan Poika, 8 Qepe Pointti, 10 Kromaus, 6 Briljantti Buugi (2,3)

    540 riviä x 0,10e = 54,00 euroa

    Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä