
Santtu Raitala osallistuu kovatasoiseen ohjastajaotteluuun Italiassa – näin huippuohjastaja pohti ulkomaan ajotehtävien merkitystä MT Hevosten suorassa lähetyksessä
Santtu Raitala ajaa tiistai-iltana kilpaa Italiassa. Seuraavan kerran ajajaliigan johtaja kilpailee Suomessa perjantaina.Viime torstaina 3000 voiton rajan ylittänyt Raitala osallistuu tänä iltana Italian Cesenassa Superfrustino 2025 ajajakilpailuun. Italian itäisellä rannikolla sijaitsevalla Cesenan radalla ajettava ajajakilpailu järjestetään jo 31. kerran.
Finaalissa on mukana 10 huippuohjastajaa. Yhdeksän italialaista ohjastajaa ovat karsineet osalähtöjen avulla finaaliin. Sääntöjen mukaan finaalin viimeinen paikka jaetaan villillä kortilla.
Santtu Raitala ohjasti uransa toisen Derbyvoiton Tapio Mäki-Tulokkaan Romanov Comeryn kanssa. Kuva: Terhi Piispa-HelistenJärjestäjät itse halusivat kutsua Santtu Raitalan kilpailuun mukaan. Suomalaisohjastaja on toki tunnettu nimi Italiassa jo useamman vuoden ajalta. Hän on ajanut paljon italian ykkösvalmentaja Alessando Gocciadoron hevosia usein Pohjoismaissa sekä muutaman kerran myös Italiassakin.
Superfrustino ajajakilpailussa Italiassa ajetaan ensin kuusi osalähtöä. Pistelaskussa jätetään huomioitta heikoin sijoitus. Kolme eniten osalähdöissä pisteitä kerännyttä ohjastajaa ratkoo mitalien kohtalon illan viimeisenä lähtönä ajettavassa finaalissa.
Cesenan ravit alkavat suomalaisittain myöhään. Illan toisena lähtönä ajettava ensimmäinen ajajakilpailun osalähtö ajetaan klo 21.00. Kolmen ohjastajan finaali on ohjelmassa klo 23.40.
Raitala pohti muun muassa ulkomaankomennusten merkitystä myös viime lauantaina Derbyn alla tehdyssä suorassa MT Hevoset -lähetyksessä, jonka tunnelmiin pääset alla olevasta linkistä. Derbyn Raitala ei ole jälkeen ajanut Suomessa kilpaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








