
Pellosta Pohjoismaiden mestariksi
Meneväinen Baletin Salama ratsaillaan Jenni Koskela ei antanut muille mahdollisuuksia kylmäveristen montén Pohjoismaiden mestaruudessa. Kuva: Anu LeppänenTURKU. Baletin Salama on palannut kilparadoille "suoraan pellosta". Vähäisempikin treeni on piisannut, sillä maailmanennätyshevonen juoksi Turun montéssa Pohjoismaiden mestariksi.
Kylmäveristen montén Pohjoismaiden mestaruus oli Baletin Salaman heiniä. Virtava ruuna palasi tuttuun voittajakehään, sillä Baletin Salama muistetaan huimasta ME-juoksusta Turun Kuninkuusraveissa kesällä 2016.
Tällä kertaa ei hätyytelty ennätyksiä, mutta ensimmäinen Pohjoismaiden mestaruus tuli silti hienolla tyylillä. Jenni Koskelan ratsastama ruuna lähti 40 metrin takamatkalta liikkeelle, mutta haki silti paikkansa kärjestä jo noin 700 juostuna ja vei lähtöä perille saakka. Kierros jäljellä kärjen rinnalle edennyt Diktaattori oli rehti kakkonen, muttei kyennyt kunnolla uhkaamaan.
Baletin Salama loukkasi pinnallisen koukistajajänteensä huhtikuussa ja koko kilpauran jatko oli vaakalaudalla. Hevonen oli syyskuuhun saakka sivussa kilparadoilta. Nyt tauon jälkeen kolmannessa kilpailussa se oli jo valmis voittamaan, mikä oli taustajoukkojen mukaan pelkkää hevosen lahjakkuutta. Treeni on nimittäin ollut hyvin kevyttä.
"Aika lailla suoraan pellosta se tuli starttiin. Lähinnä hevonen on uinut, ei sillä paljoa ole ajettu", Jenni Koskela paljasti voittajahaastattelussa.
"Kyllä tällaista hevosta saa etsiä. Lähinnä uintitreenin jälkeen pystyy tällaisiin suorituksiin. Jouduin sitä koko ajan toppuuttelemaan, että rauhoitu nyt hyvänen aika. Baletin Salamalla oli niin paljon virtaa."
Tunteet olivat pinnassa myös valmentaja Marianne Juutilaisella, joka on saanut laittaa koko mielikuvituksensa peliin miettiessään treenimuotoja kuumansorttiselle hevoselle.
"Jalkaa on pitänyt säästää, mutta treenatakin pitää. Baletin Salama on tainnut olla neljä kertaa valjaissa kotona. Sitä on mönkijällä ja polkupyörällä juoksutettu. Tosin Teivon startin jälkeen hevonen meni edellä ja minä tulin mönkijällä perässä", Juutilainen nauroi.
Kylmäveristen montén Pohjoismaiden mestaruus juostiin nyt kahdeksatta kertaa, ja Baletin Salama otti historian toisen suomalaisvoiton. Sanna Riikosen ratsastama Laaserin Kuva voitti PM:n vuonna 2012.
Tämänvuotinen kisa oli tosin lähinnä suomenhevosten täyttämä, sillä ainoastaan norjalainen Åsarappen edusti muita pohjoismaalaisia. Se juoksi johtavan rinnalla, mutta tippui lopussa kuudenneksi. Baletin Salama voitti ajalla 24,1/2140 ja tienasi 5000 euroa.
Jenni Koskela ja Marianne Juutilainen iloitsivat Baletin Salaman Pohjoismaiden mestaruudesta. Kuva: Anu LeppänenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



