Tapio Kalaja järkytti V75-pelaajia Ruotsissa
Skellefteån V75-kierroksella oli monta hyvää suomalaissaumaa, ja menestystäkin tuli mukavasti. V75-voiton Suomeen kuitenkin toi hevonen, jolta sitä ei odotettu: Loving You Deeply oli rivin avauksen 90-kertoiminen yllättäjä. Sen ohjastaja-valmentaja-omistaja Tapio Kalaja voitti Skellefteåssa myös Valnes How Lovelyllä.
Loving You Deeply on mennyt tasaisen asiallisesti, mutta pelikansa ei luottanut siihen tammojen voltissa alkuunkaan. Voitto ei kuitenkaan tullut tavalla, jolla nollaprosenttiset yleensä voittavat, vaan Loving You Deeply kiersi pitkään kolmannella radalla ja tuli viimeisestä kaarteesta alkaen ilman vetoapua. Voittomarginaali oli lopulta varsin selkeä ja voittotulos 14,1 täydestä voltista.
Oululainen Tapio Kalaja omistaa Loving You Deeplyn yhdessä Pauli Antinojan kanssa. Vuosi sitten Suomeen muuttanut tamma otti nyt toisen voittonsa Kalajan käsistä. Ykkösestä maksettiin 100000 kruunua.
Kalajalla oli Skellefteåssa mukana kaksi hevosta, eikä tulos olisi voinut olla parempi. Ravi-illan päättäneessä 15 hevosen autolähdössä oululaisella oli tulessa Valnes How Lovely, joka oli pitkällä kirillä omaa luokkaansa. Nelivuotiaan ruunan tili karttui 25000 kruunulla.
Kierroksen seuratuin suomalaishevonen T.Rex oli hopeadivisioonassa kakkonen. Örjan Kihlström ajoi Tapio Mäki-Tulokkaan suojatin rauhallisesti toisen radan veturiksi. Siitä T.Rexillä ei ollut mitään asiaa keulasta hallinneen Angle Of Attackin haastamiseksi, mutta ruuna piti kakkoseksi ajalla 14,4ake. Voittaja noteerasi neljä kymmenystä paremman ajan. T.Rex ansaitsi kakkossijastaan 62500 kruunua.
Matias Salo matkasi Ruotsiin kahden valmennettavansa kanssa. Paremmin onnistui Stricker, jonka Hannu Hietanen ajoi pitkän matkan kakkoseksi. Ruuna matkasi viidennessä sisällä, mistä se pääsi toiseksi viimeisessä kaarteessa ulos ja saman tien kolmannelle radalle. Stricker näytti maalisuoralla jo hallitsevan tilannetta, mutta haparoi päätössatasella niin, että säästöjuoksun John Östmanilta saanut El Muro B.R. kuittasi kalkkiviivoilla ohi. Stricker nappasi kuitenkin 75000 kruunun kakkossijan. Suomalaismenestystä täydensi Kaj Sundholmin valmentama Strait Iron, joka oli keulasta kolmas.
Kaksikon Salo-Hietanen toinen yritys oli Klena Vitolla, joka taipui omassa kisassaan johtavan rinnalta.
Kolmas suomalaiskakkonen tuli V75-rivin päättäneessä pronssidivisioonassa, kun Hannu Hietanen ajoi Santtu Raitalan valmentaman Archie Dreamin kakkoseksi. Kaksikko pääsi maalisuoralla johtavan takaa open strechille ja kurkotti kakkoseksi, kun Voulez Vous kiri ulkoa voittoon. Archie Dream tienasi 55000 kruunua.
V75:n ulkopuolella arvokakkosen otti Antti Ala-Rantalan Callaway Scoop, joka johti 2600 metrin volttia lähes loppuun asti. Tiukassa taistossa ruuna joutui kuitenkin tyytymään 50000 kruunun kakkossijaan niukasti Bicc's Lamborghinin jälkeen.
Kylmäverisille oli ohjelmassa Steggbestin muistoajo 150 000 kruunun ykkösellä. Lome Brage johti kisaa alusta loppuun voittaen ajalla 21,8aly. Myr Faksen oli toinen, kun hyvään kiriin lähtenyt Odin Tabac laukkasi maalisuoralla ja hylättiin.
Suomenhevoset saivat jäännösrahoja. Metkutus laukkasi loppukaarteessa lyhyesti ja oli kuudes, Helmen Vili taas neljännestä sisältä seitsemäs.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


