Maailmanennätysravurin kausi päättyi leikkaukseen
Viime vuonna kylmäveristen maailmanennätyksen juossut Brenne Borken joutui kurkkuleikkaukseen. Öystein Tjomslandin huippuhevonen palaa radoille vasta ensi kaudella.Öystein Tjomslandin Brenne Borken rikkoi viime vuonna Järvsöfaksin 20 vuotta vanhan kylmäveristen ME-tuloksen. Norjalaisori juoksi Gävlessä uusiksi ME-lukemiksi 17,7a.
Kuluvalla kaudella Brenne Borken ei ole kilpaillut ennakko-odotusten mukaisesti. Neljästä kilpailusta ainoastaan kauden avausstartti huhtikuussa Foruksessa on päättynyt voittoon.
Viimeisimmässä startissaan Oslo GP -päivänä seitsemänvuotias ori sijoittui viidenneksi. Sitä ennen Brenne Borken sortui kahdesti laukkoihin. Pron voittamassa Elitkampenissa Brenne Borkenia ei nähty laisinkaan.
Öystein Tjomsland kertoi MT Hevosille heti Oslo GP -päivänä ravatun lähdön jälkeen, ettei hän ollut lainkaan tyytyväinen suojattinsa esitykseen. Norjalaisvalmentajan mukaan ME-ori suuntaisi eläinlääkärin tutkimuksiin.
Norjalaisen ravimedian Trav Og Galopp-Nyttin mukaan Brenne Borkenilta löydettiin eläinlääkärintutkimuksissa ongelmaa kurkusta. Öystein Tjomslandin mukaan oriin kurkku on operoitu. Samalla hevosen etupolviin tehtiin tähystysleikkaus.
”Brenne Borken jäykistyi viimeksi Bjerkessä 300 metrin kovavauhtisen spurtin jälkeen, mutta ei ollut lainkaan väsynyt startin jälkeen. Kurkunpään tähystyksessä eläinlääkäri havaitsi kitalaen läpän menevän väärään asentoon rasituksessa. Tämä selittää hevosen jäykistymisen Bjerkessä”, Öystein Tjomsland kertoo Trav Og Galopp-Nyttille.
Norjalaisvalmentajan mukaan Brenne Borken palaa kilparadoille vasta ensi kaudella. Hän ei ole huolissaan suojattinsa tulevaisuudesta kilpahevosena.
”Hengityksen pitäisi toimia operaation jälkeen hyvin. Etupolvissa ei ollut suurempaa murhetta, mutta ne tsekattiin kun kerran oltiin eläinlääkärissä. Kuntoutusjakson jälkeen alamme valmistelemaan Brenne Borkenia ensi kautta varten. Elitkampen on kauden ensimmäinen iso tavoite.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




