Suomen Toto75-karonkka: Oona Halme sai tuulettaa ensimmäistä finaalivoittoaan – tuomariston ratkaisu herätti keskustelua
Tämän viikon Toto75-kierros ratkaistiin maan pääradalla Vermossa. Iltapäivää vauhdittivat divisioonafinaalit.Päivän nostot:
Amazing Player ja Jarmo Saarela
Aimo is back. Edellisen talven tapaan lauantailähtöjä hallinnut Amazing Player teki tuolloin hienon nousun ensiksi ikäluokkalähdöistä pronssidivisioonaan. Tänä vuonna voittotehtailu jatkui hopeadivisioonassa. Starttiraketti otti vetotyöt kolmosradalta nimiinsä, jonka jälkeen kaikki oli helppoa viisivuotiaalle ruunalle. Voittomarginaali oli suuri. Irina Sarin valmentaa yhdessä Pasi Rytkösen kanssa osaomistamaansa ja -kasvattamaansa hevosta. Hän on myös ruunan hoitaja.
Amazing Playerin ohjastajan Jarmo Saarelan iltapäivä oli hieno. Hän ohjasti Amazing Playerin lisäksi finaalivoiton Tuuriskan kanssa tammadivisioonafinaalissa. Päivän muita tuplavoittajia olivat Ari Moilanen ja Marinka Salminen.
Vauhtis
Kylmäveristen pronssi- vastaan hopeadivisioonan parasta ei tarvitse miettiä. Jättisuosikki Vauhtiksen juoksu ei sujunut helposti takamatkalta lähtösuoran hässäkän takia. Henri Bollström ajoi suojattinsa parijonosta eteenpäin takakaarteessa reilu kierros ennen maalia. Valjakko eteni kolmannen radan kautta johtavan rinnalle vasta päätöspuolikkaan alkaessa. Siitä kahdeksanvuotias ori oli ylivoimainen. Seppo Suuronen valmentaa Ravitalli Suuronen Oy:n ja Jukka Suurosen omistamaa hevosta. Eija Truhponen on kasvattaja. Vauhtiksen kausi jatkuu jo ensi lauantaina Kuopion Toto75-raveissa.
Oona Halmeelle ensimmäinen finaalivoitto
Päivän kolmas onnistuja oli haastajadivisioonan voittajavaljakko. Pääosan esittäjä Bigwig Swamp oli suorastaan loistava. Viisivuotias ruuna ei ollut eturivin nopein, mutta valjakko onnistui kuitenkin pääsemään kolmosradalta keulapaikalle. Sen jälkeen painetta tuli matkan aikana muun muassa lähdön selvältä ennakkosuosikilta Impresariolta, mutta edes 12,8-vauhtinen kolmas puolikas ei vienyt 21-vuotiaalta Oona Halmeelta ohjastajauran ensimmäistä divisioonafinaalivoittoa. Loppusuoralla Bigwig Swamp oli ylivoimainen. Teemu Okkolin valmentaa Ari Takanevan kasvattamaa hevosta. Pentti ja Pojat omistaa Bigwig Swampin. Emmi Kivelä on hoitaja.
Päivän alisuorittaja:
Vermon tuomaristo
Toto75-pelin päätöskohteen lähtöhetket herättivät keskustelua eikä syyttä. Volttiringissä huonon askeleen ottanut Rallan Ruhtinas liukastui, jonka myötä hevonen kaatui kyljelleen. Se nousi nopeasti takaisin jaloilleen ja tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Suurempi ihmetyksen aihe on, miksi lähtöä ei otettu takaisin tuomariston toimesta, vaan lähtö hyväksyttiin pitkähkön odottamisen jälkeen. Asiaan tarttui myös lähdön voittajaa ohjastanut Henri Bollström, joka kommentoi myös tilanteesta koituneen haittaa Vauhtikselle. Hän kommentoi myös, että monet ohjastajista lopettivat ajamisen tilanteen seurauksena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





