
Kuningatar Saaga S vihdoin pieniin päin kuningas Costellosta
Hyviä uutisia Villähteeltä: kolminkertainen ravikuningatar Saaga S on kantava ravikuningas Costellosta.
Kolmas siemennys toden sanoi: eläinlääkäri Merja-Liisa Toivonen totesi kuningattaren kantavaksi maanantain tutkimuksissa Metsäpirtissä.
"Olemme tulossa juuri kotiin Nastolasta, ja fiilis on hyvä", kertoo Ilkka Pyysalo.
"Tamma on ollut kotonakin niin tasapainoinen ja mukava, että osasin vähän odottaa tätä uutista. Tosi hieno homma, mutta matka on tietysti tosi pitkä vielä. Nyt ei päästä kuitenkaan kokeilemaan, miten tämä menisi kantavana, kun tälläkin on ollut noita kiimaongelmia. Jalka ultrattiin hiljan, ja ihan niin hyvä se ei vielä ollut, vaikka parantunut onkin."
Pyysalon tallissa on nyt muita hevosia hakemassa menestystä kilparadoilta.
"Kolmevuotiaan Saagan veljen Birgerin (Tutuari) kanssa ollaan tänään menossa harjoitusraveihin vielä. Sisko Mildredin (Ture) kanssa puolestaan mennään lauantaina Joensuuhun. Kovalta on tuntunut aika Saaga S:n kilpauran jälkeen, ja Mildredin kevään onnistumiset tulivat kyllä valmentajan motivaation kannalta tarpeeseen. Nyt koitetaan taas pienen paussin jälkeen."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



