Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Tähen Topelius teki paluun voittajaksi

    Tähen Topelius ja Henri Bollström olivat ylivoimaisia. Tekeekö valjakko paluun Vermoon Kuninkuusraveissa?
    Tähen Topelius ja Henri Bollström olivat ylivoimaisia. Tekeekö valjakko paluun Vermoon Kuninkuusraveissa? Kuva: Ville Toivonen

    Vermo. Pauli Raivion valmentama huippuhevonen Tähen Topelius teki keskiviikkoillan raveissa paluun voittajaksi viime vuoden loukkaantumisen jälkeen. Lopussa Mika Forssin tavanomaiset jorinat.

    Lähes tarkalleen vuosi sitten Tampereella Tähen Topelius loukkasi jalkansa pahoin. Syksyllä alkaneen treenaamisen jälkeen ori oli kilpaillut kolmestä tänä talvena, ja neljäs kerta toden sanoi.  Henri Bollström ajoi päättäväisesti kasiradalta eteenpäin, ja valjakko haki ensimmäisessä kaarteessa piikin. Loppusuoralla se karkasi omille teilleen. Taaempana johtavaa seurannut  Tixa, rinnalla ravannut  Topper ja vinhasti loppua kirinyt  Rapin käAatos vivät oman taistonsa kakkosesta, joka päättyi mainitussa tulojärjestyksessä.

    "Olen löytänyt sitoutuneen lainaohjastajan, joka on nytkin pesemässä  hevosta", Pauli Raivio kertoi.

    "Se on niin rapaistakin hommaa. Vakavasti ottaen enemmän ajavat hallitsevat, ja Henkka on sitoutunut projektiin ja käy kengittelemässäkin meidän hevoset. Tämä menee nyt hyvin näin, ja tärkeintä on, että ori on nyt taas hyvä oma itsensä. Mennään asia kerrallaan, mutta nyt on hyvä jatkaa."

    Talvitauolta palannut T.Rex oli yksi Vermon illan vetonauloista. Viime vuonna kymppiä menneelle ja 12 kertaa voittaneelle ruunalle ei ollut kuitenkaan keulaa tarjolla,  Hannu Korpi ja  Remote Control pitivät sen paikan. T.Rex meni rennosti rinnalla ja ratkaisi vaivattoman oloisesti lopussa, ja alun perusteella luvut voivat kaunistua entisestään, vaikka viime kauden näytöt ovat hurjat. Voittoaika 15,0 oli kova esitys hyvälle mutta pehmeähkölle radalle täydellä matkalla kuolemanpaikalta. Kakkossuosikki  Kiikku's Chance sai lisäksi nappijuoksun suosikin "puserossa", mutta silti lopussa ei ollut mitään asiaa edes rinnalle.

    "Huojentunut ja hyvä fiilis", puhalteli valmentaja  Tapio Mäki-Tulokas.

    T.Rexin lennokas meno ei ollut talvitreenissä hukkunutmihinkään. Mika Forss pääsee taas nautiskelemaan.
    T.Rexin lennokas meno ei ollut talvitreenissä hukkunutmihinkään. Mika Forss pääsee taas nautiskelemaan. Kuva: Ville Toivonen

    Tästä hevosesta ei oikein tiedä, kun se on tosi laiska kaveri treenissä.

    "Välillä valmentajalle tuli hiki jo pelkästään siitä että päästäisiin edes hölkkää. Rentous oli hyvä homma tuossa johtavan rinnallakin, ja tästä on mukava jatkaa kautta. En ole edes katsonut sarjoja, mutta täytyy varmaan ruveta katsomaan."

    Illan T65 sisälsi lähes 100 000 euron jackpotin. Kierroksen alkupäässä ei yllätyksiä saatu, paitsi yksi.  Juha Utala päästeli  Simo Posti-Ahokkaan tallin  Laksin Lyytillä johtaneen  Ponnen Sisun rinnalta loppusuoralla komeasti kärkeen. Se oli 65-pelissä vain neljän prosentin verran käytetty, muut voittajat olivat selviä suosikkeja kierroksen alkupäässä.

    Utala otti toki illan raveista toisenkin yllätysvoiton, mutta se ei tullut pääpelimuodossa 65:ssä. Cesam's Deja Vu johti suurimman osan matkasta pikkuyllättäjänä. Ilta alkoi No Limit Stablen uuden hankinnan  Loveya Fashionin murskavoitolla.  Pekka Korpi sai ajaa tammalla verkkaisesti, ja lopussa se hyvästeli vastustajansa liki 50 metrin päähän.

    Päivitetty 15.3.2017 klo 22:00: Lisätty Forssin video.

    https://www.youtube.com/watch?v=8wLVuL-Mc3U