Suomenhevosille oma versio Kasvattajakruunusta
Suomenhevosten Kasvattajakruunun nimeä ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta alustavasti Terho Rautiainen puhuu siitä työnimellä Kasvattajakunkku. Kuva: Ville Toivonen Kuva: Ville ToivonenTerho Rautiainen ei jäänyt surkuttelemaan nuorten suomenhevosten palkintorahojen pienuutta vaan ideoi aivan uuden kilpailusarjan. Se käynnistyy jo tänä vuonna.
Sarjan rahoitusmallin suunnittelussa Rautiainen lähti liikkeelle lämminveristen Kasvattajakruunusta. Siinä oriinomistajat ostavat oriidensa jälkeläisille osallistumisoikeuden sarjaan, ja jälkeläisten omistajat maksavat ne mukaan samaan tapaan kuin muihinkin kasvattajakilpailuihin. Loppuosuuden mittavasta palkintopotista maksavat lähtöjä järjestävät radat ja sponsorit.
Rautiainen lähti kartoittamaan kiinnostusta soittelemalla oriinomistajia läpi, ja vastaanotto oli varauksettoman positiivinen. 51:stä Rautiaisen ensimmäisellä soittokierroksella lähestymästä oriinomistajasta 48 lupasi ilmoittaa oriinsa mukaan!
”Viesti oli, että on hienoa kun ajetaan suomenhevosen asiaa, ja mukaan luvattiin sellaisiakin oriita joilla ei ollut astutettu viime kaudella kuin paria tammaa”, Terho Rautiainen iloitsee.
Täyteen vauhtiin sarja pääsee vasta kun tänä kesänä syntyvä ikäluokka varttuu 3-vuotiaiksi, mutta jotta odotuksesta ei tulisi liian pitkä, otetaan jo tänä vuonna lentävä lähtö normaalia suuremmalla sponsorien osuudella ja kymppitonnin ykköspalkinnoilla. Kun täyteen vauhtiin päästään, palkinnot kasvavat viisivuotiailla yli 30 000:n.
Jos Tawaststjernan Muistoajon siirtäminen onnistuu, 5-vuotiaiden ensimmäinen finaali ajetaan tänä kesänä St Michel –viikonloppuna Mikkelissä.
Kilpailusarjaa hallinnoimaan perustetaan samaan tapaan yhdistys kuin lämminveristen Kasvattajakruunua. Suomenhevosliitolla on siinä merkittävä rooli.
Näin kilpailusarja toimii
Oriinomistajat ilmoittavat oriinsa mukaan maksamalla astutuskaudesta kiinteän 350 euron maksun ja lisäksi 20 euroa jokaisesta syntyvästä varsasta.
Varsojen omistajat 1-vuotiaan varsan mukaan 70 eurolla, ja sen jälkeen maksu on 5-vuotiaaksi saakka 100 euroa vuodessa.
Näin kilpailuoikeuden lunastaneet varsat ovat oikeutettuja kilpailemaan 3-vuotiaana 13-15 000:n, 4-vuotiaana vähintään 25 000:n ja 5-vuotiaana yli 30 000:n euron ykköspalkinnosta. Palkinnot täsmentyvät ilmoittautumismaksukertymän mukaan.
Palkintopotista Rautiainen laskee oriinomistajilta kertyvän noin 30 000 euroa – noin 60:sta mukaan ilmoitettavasta oriista sekä noin 600:sta niille syntyvästä varsasta. Loppuosuudesta vastaavat hevosten omistajat ilmoittautumismaksuina, sponsorit sekä lähtöjä järjestävät radat.
Finaalit ajetaan volttilähtöinä, joissa tammat starttaavar perusmatkalta ja oriit ja ruunat 20 metrin takamatkalta. Finaaleja ajetaan Mikkelissä, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Seinäjoella. Karsintoja voidaan järjestää lisäksi Oulussa ja Joensuussa.
Säännöt on jo laadittu, ja Suomen Hippos käsittelee niitä tämän perjantain kokouksessaan.
Täydennys 12.2.2018 klo 17.50: Lisätty 1-vuotiaiden varsojen ilmoittautumismaksu ja maininta, että finaaleissa tammoilla on 20 metrin etumatka oreihin ja ruuniin nähden.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

