Kali Smart ja Martin de Bos saivat kutsun Seinäjoki Raceen
Kisa juostaan 23. huhtikuuta 2 100 metrin ryhmäajona ja 70 000 euron ykköspalkinnolla.
Kali Smart voitti 26. maaliskuuta Solvallassa 1 640 metrin ryhmäajon tammoille kilometriajalla 11,3. Rattailla oli valmentaja Adrian Kolgjini. Kuva: MARIA HOLMÉN / TR BILSeinäjoki Raceen kutsuttiin sunnuntaina iltapäivällä kaksi uutta hevosta. Kutsut saivat Kali Smart ja Martin de Bos.
Kali Smart on viisivuotias hollantilaistamma, jonka omistaa Lutfi Kolgjini AB. Tamman voittosumma lähentelee 200 000 euroa ja ennätykset ovat 9,8aly ja 13,4ke. Voittoihin 27 startista on päättynyt 11.
Kali Smartia valmentaa Adrian Kolgjini, joka on myös ohjastanut valtaosan tamman starteista. Uran toistaiseksi suurin meriitti on tammojen Nelivuotiseliitinvoitto viime toukokuun Elitloppet-päivänä Solvallassa. Voittotulos 9,8a 1 640 metrin ryhmäajossa syntyi juuri tuona päivänä.
Tämän vuoden avausstartissaan 26. maaliskuuta Kali Smart voitti keulasta tammojen 1 640 metrin ryhmäajon kilometriajalla 11,3. Toiseksi sijoittui jo aiemmin kutsun Seinäjoelle saanut Dear Friend.
Martin de Bos on voittanut Ossi Nurmosen treeniin siirryttyään nyt kaksi lähtöä peräkkäin, debyytti Nurmoselta pilaantui laukkaan. Tuorein voitto on eiliseltä Kaustisen 75-lähdöstä. Jo TotoTV:n haastattelussa kävi ilmi, että taustavoimat ovat vahvasti kiinnostuneita kotimaan suurkilpailuista.
Martin de Bos on voittanut uransa 55 startista 18 ja kerännyt rahaa 287 000 euroa. Ennätykset ovat lukemissa 10,5ake ja 12,8kp. Kahdeksanvuotiaan Ruotsissa syntyneen orin on kasvattanut Mika Vihelä ja sen omistaa Vihelän Tuulilaukka Oy.
Seinäjoki Raceen 2022 (UET:n group I -tason kilpailu, 1. palkinto 70000 euroa) kutsutut toistaiseksi:
Willow Pride, valmentaja Markku Nieminen, Suomi
Dear Friend, Johan Untersteiner, Ruotsi
Kali Smart, Adrian Kolgjini, Ruotsi
Martin de Bos, Ossi Nurmonen, Suomi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


