Toto76-vihje: Loistava Teivo Grand Prix kruunaa ravikimaran
Teivo tarjoaa ravien ystäville lauantaina hunajaa tuutin täydeltä. 6-vuotiaat suomenhevoset mittelevät uudessa suurkisassa, Mauri Tuurnan ajossa. Viivalla ovat tauolta tulevat ikäluokan kirkkaimmat tähdet Ellin Sisu ja Caijus.
Ikäluokkansa parhaimmistoon kuuluva Ellin Sisu palaa tauolta kuusivuotiaille rajatussa lähdössä, joka on viides Toto76-kohde. Rattailla on tuttuun tyyliin Henri Bollström. Kuva: Satu PitkänenRivin päättävä Teivo GP -finaali on niin ikään uutuus suurkilpailutarjonnassa. Karsinnoissa nähtiin huippusuorituksia liukuhihnalta, eikä suosikin nimeäminen ole helppoa. Yksi alkuerissä loistaneista oli One Break Broline.
”Hieno oli juoksu, eikä ruuna ainakaan huononna finaaliin”, lupaa valmentaja Juuso Holttinen.
Holttiselle suosikin nimeäminen ei ole vaikeaa.
”En menisi vaihtamaan hevosta kenenkään kanssa, luotan omaani.”
Lauantain kohokohtiin kuuluu myös Kultadivisioona. Ravigaalassa Vuoden lämminverisenä palkittu Midnight Hour ja kauden lupaavasti avannut kirikanuuna Workout Wonder jakavat suosikin paineet. Haastajan kaavun ottaa kantaakseen Holttisen treenistä avaava Fire to the Rain.
Ruotsin kivikovissa koitoksissa karaistunut amerikkalaisruuna on tervetullut vahvistus maamme lämminverikaartiin.
”Harjoitusajossakin tuntee, että aisojen välissä on jotain poikkeuksellista. Kyseessä on kovakapasiteettisin hevonen, joka meidän tallissa on ollut”, pamauttaa Holttinen, jonka valmennuslistoilta löytyy esimerkiksi Killerin Eliitti -voittaja Top of the World.
Holttinen kertoo, että ennen vuodenvaihdetta tallin vahvuuteen astunut Fire to the Rain sai vetää ensin henkeä ja totutella uusiin maisemiin. Sitten aloitettiin kevyt hölkkätreeni, ja kovempaa hiittivalmennusta ruuna on saanut puolitoista kuukautta.
”Olen avausstarttiin varovaisen toiveikas. Hokkikelit sopivat Fire to the Rainille.”
Holttisen kolmas ässä on Dennis Boko.
”Ruuna on hyvässä iskussa. Lähtöpaikka nopean avaajan takana on mieleen, samoin 1600 metrin matka. Dennis Boko pystyy pärjäämään.”
Toto76-vihjeet:
Lähtö 1: 5,1,9,4,3 (2,8)
Lähtö 2: 1 Mamajuana (2,3)
Lähtö 3: 8,13,11,14,15,1 (9,16)
Lähtö 4: 12 Starzinner (10,3)
Lähtö 5: 10,13,8 (11,7)
Lähtö 6: 5,3 (6,9)
Lähtö 7: 1,4,3,2,5,9,10 (12,7)
1260 riviä x 0,05 euroa = 63 euroa
Pelaa MT:n vihjerivi Veikkauksen sivulla tästä linkistä
Viikon väistö
Toto76, lähtö 6: Tallia vaihtanut Juliet Ale on tulevaisuuden tammanimiä, mutta kasiradan ja tauon vuoksi voi menestys olla tiukassa.
Viikon varma
Toto76, lähtö 6: Mamajuana avasi maaliskuun mahtijuoksulla. Vastaavilla otteilla on voitto ulottuvilla.
Viikon yllättäjä
Toto76, lähtö 5: Kovakuntoinen Dennis Boko saa tarvitsemansa kyttijuoksun, ja ruuna on yllätysvalmis.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

