Suomenhevoset avainroolissa Vermon 64:n jackpot-kierroksella
Keskiviikon Toto64-pelissä jaetaan kuukauden vaihduttua edellisten viikkojen aikana varastoon kertynyt potti, joka on tällä kertaa lähes 166 000 euroa.Kohteista löytyy useita vaihtoehtoja pelien tukipilareiksi, mutta myös paljon hyviä haastajia. Oikein isoja yllätyksiä ei välttämättä ole luvassa, mutta täysosumalla voi silti saada tuhansia euroja.
Vihje on rakennettu alemman sarjan kylmäverilähtöön osallistuvan Tuuskasen varaan. Kimmo Niemelän 6-vuotias ruuna on tehnyt talven mittaan tasaisen varmaa jälkeä, ja vaikka palkintotili on karttunut hyvää tahtia, tehtävä ei tunnu vieläkään liian vaikealta.
Tammatähti aloittaa kierroksen. Vuvuzela erottuu syystä selväksi suosikiksi, mutta sillä on edelleen omat riskitekijänsä. Lahden viime viikon startissa juoksusta tuli sen verran raskas, että Elias Juonetar kiri ohitse. Terho Rautiaisen valmentama Elias Juonetar starttasi tässä välissä vielä perjantaina Jyväskylässä ja ratkaisi kirivaiheessa kisan jälleen edukseen.
Kaksikymmentä metriä edeltä lähtee Metsärinteen Valta, joka teki viime keväänä orivarsan Siporista ja on nyt palailemassa takaisin radoille. Se on ehtinyt juosta kahdesti ja ollut molemmilla kerroilla neljäs.
"Yritetään, ettei sijoitus ainakaan huononisi", Timo Tuominen pohtii.
"Hyvä lähtöpaikka, ja hevonen lähtee reippaasti liikkeelle. Luulisin, että lähellä kärkeä juoksee, joko kärjessä tai keulan selässä. Uskoisin, että se pikkaisen voisi petrata noista viime starteista. Viimeksihän juoksukaan ei niin sujuvasti mennyt. Oltiin kolmas pari sisällä ja edellä menevä väsyi siellä viimeisellä takasuoralla, niin jäätiin porukan viimeiseksi ja joutui sillä lailla kiertämään lopussa."
"Siinä on muutama hyvä hevonen nyt, mutta sitten on sellaista tasaista porukkaa. Uskoisin, että sinne neljän joukkoon on mahdollisuudet."
Mikäli asiat menevät hyvin ja 10-vuotias Metsärinteen Valta pääsee kilpailemaan säännöllisesti, sillä on kaikki mahdollisuudet nousta rodun tammaparhaimmistoon. Se ylsi kaksi vuotta sitten jo Mikkelin kesäisessä tammalähdössä Akaasian jälkeen toiseksi ja meni tuolloin ennätyksensä 22,9a.
Lämminveristen kohteissa käytetään kussakin kolme merkkiä, paitsi viidennessä kohteessa, joka on urheilullisesti kierroksen herkkupala. Kakkosradalta johtoon pyrkivä Sultan Journey on lähdön ideahevonen, mutta tasaisen tasokkaassa koitoksessa ei oteta riskiä.
T64-vihjeet:
Lähtö 1: 5 Vuvuzela, 8 Elias Juonetar (1, 10)
Lähtö 2: 4 My Queen Hunter's, 3 Golf Widow Temple, 1 Uniquesine (6, 7)
Lähtö 3: 11 Driverlane, 4 Promptus, 3 Rowhill's Killer (6, 1)
Lähtö 4: 5 Tuuskanen (10, 3)
Lähtö 5: 2 Sultan Journey, 3 Mamajuana, 7 Bring Me Brodde, 9 Mr Chance,
10 Qvidja's First, 1 Black Ice Boost, 8 Deangelo, 4 Johnny Flame, 5 M.T.Master Don (11, 12) Lähtö 6: 10 Sahara Sandstorm, 7 Conny Sisu, 14 Zeus Kemp (4, 8)
2 x 3 x 3 x 1 x 9 x 3 = 486 riviä = 48,60 euroa
Kopioi tästä vihjerivi Toto-kupongille Veikkauksen palvelussa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


