Helsinki Horse Show siirtyy vuoteen 2022
Liian moni epävarmuustekijä jäi avoimeksi, perustelee riskiarviointia korona suhteen tapahtuman johtaja Tom Gordin.
Helsinki International Horse Show tunnetaan ja on palkittu vastuullisuustyöstään, jossa se on suunnannäyttäjä suurille kansainvälisille ratsastustapahtumille. Kuva: Sanne KatainenPitkien valmistelujen ja harkinnan jälkeen järjestäjä joutui tekemään vaikean päätöksen: Suomen suurin kansainvälinen RATSASTUStapahtuma, Helsinki Horse Show, siirtyy ensi vuoden lokakuulle.
”Lykkäsimme lopullista päätöstä mahdollisimman pitkään. Horse Show’n tapainen valtava kansainvälinen tuotanto tarvitsee yleensä yli puolen vuoden valmistelut, markkinoinnin ja myynnin lisäksi. Nyt ei voitu odottaa enää”, tapahtumajohtaja Tom Gordin perustelee tiedotteessa.
Päätös perustuu hänen mukaansa kokonaisarvioon pandemiasta. "Riskiarviointi suhteessa mahdollisuuksiin palata normaaliin, sekä kaikki ihmisten ja hevosten turvallisuus- ja terveysaspektit, painoivat vaakakupissa. Liian moni epävarmuustekijä jäi avoimeksi.”
Helsinki Horse Show ja Longines FEI World CupTM järjestetään näin ollen Helsingin Jäähallissa 19.–23.10.2022. Gordin kiittää faneilta ja sidosryhmiltä tullutta tukea.
"Tärkeintä on varmistaa tapahtuman tulevaisuus pitkälle kohti 2030-lukua. Keskitymme täysillä ensi vuoden Horse Show’hun, jonka mottona on 'The Show Must Go On'.”
Lipunmyynti alkaa 20. lokakuuta. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan 2022 Horse Show’hun.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

