
Ravivihje: Ennätyshevosiin luotetaan
Jyväskylän Kuninkuusraveissa on myös pelillistä mielenkiintoa. Lauantain T75-vihjeessä luottohevosina ovat maailmanennätysravuri Weikko ja SE-ravuri V.G. Voitto.Weikko ja V.G.Voitto ovat osoittaneet poikkeuksellisia kykyjä koko uransa ajan. Molemmat ovat lähdöissään suuria suosikkeja, mutta nykyvireessään ne ovat vaikeasti voitettavissa.
ME-ori Weikko koki Kaustisella uransa ensimmäisen tappion. Caru veti reipasta tempoa koko matkan ja Weikko rummutti tahtia kärjen kupeella. Loppukaarteessa tullut laukka olisi vielä ollut paikattavissa, sillä ori lensi vauhdikkaasti loppusuoraa ja lähestyi askel askeleelta johtavaa Carua.
Uusi laukka maalisuoralla johti hylkäykseen ja Caru puolestaan teki uuden komean SE-tuloksen. Nyt pahin vastustaja on joutunut takariviin, joten Weikon paluu valtaistuimelle vaikuttaa todennäköiseltä.
Kuningatarkilpailun avaus ravataan päivän yhdeksäntenä lähtönä eli neljäntenä T75-kohteena. Ennakkoon suurimmat suosikit, viime vuosien hallitsijat Lumi-Oosa ja Suven Sametti, saavat kovan haasteen huippuiskuun kohonneelta Sirpsakalta. Satu Juntusen silmäterä teki Kymi GP-päivänä täyden matkan voltissa tuloksen 23,5, joka on yksi kaikkien aikojen kovimmista noteerauksista.
Sen startin jälkeen tamma on ollut vakuuttavassa kunnossa. Sirpsakka voitti jämäkällä kirillä Jämsässä ja oli kiritilaa saamatta toinen Mikkelissä Lumi-Oosan takana. Treenarin mukaan tamma on nyt elämänsä kunnossa.
Viides kohde on kuninkuuskilpailun avausmatka. Härmän kilpailusta lähtien nimi V.G. Voitto on ollut raviurheilevan kansan huulilla. Suur-Hollola-ajon voitto laukan jälkeen oli kovin suoritus sitten Vieskerin Elitkampen-voiton.
Seppo Suurosen valmentama ori jatkoi Mikkelin Suurmestaruudessa hohdokkaita esityksiään tekemällä toista rataa juosten uuden SE-tuloksen 18,2aly. Evartti antaa takuuvarmasti upean vastuksen, mutta Killerin pitkällä maalisuoralla V.G.Voiton ehtymättömät voimat pääsevät oikeuksiinsa.
Viimeisessä kohteessa derbysankari Wertti kohtaa muiden muassa voitokkaan Julminin, Lumettajan ja yllätystä kärkkyvän Pärttylin.
Muissa kohteissa kannataa huomioida ainakin viimeksi pirteästi esiintynyt Stoneisle Tamasin ja pitkästä aikaa hyviltä paikoilta lähtevät Quite Vanity ja Joshua B.R.
Viikon Varma
T75-5 V.G.Voitto. SE-ori on ollut Härmän esityksestä lähtien raviväen suuren huomion kohteena. Hurjan fysiikan lisäksi ori on esitellyt poikkeuksellisia vauhtivaroja, jotka yhdessä tekevät siitä pysäyttämättömän.
Viikon Väistö
Toto75-6 Truedream A.F. Voitokas hevonen on parhaimmillaan keulasta tai kärjen välittömästä läheisyydestä. Takarivistä on hankala voittaa tasokasta lähtöä.
Viikon Idea
Toto75-2 Stoneisle Tamasin. Ruudikas tamma oli viimeksi sitkeä kärjen kupeelta. Edellisessään kiri vahvasti taustalta.
Toto75-vihje:
Lähtö 1: 5 Weikko (9,3)
Lähtö 2: 5,4,2,10 (6,11)
Lähtö 3: 7,2,1,11 (5,4)
Lähtö 4: 5,6,7 (4,8)
Lähtö 5: 7 V.G.Voitto (5,8)
Lähtö 6: 2,6,1 (3,4)
Lähtö 7: 1,11,5,9 (7,3)
576 riviä x 0,05 euroa = 28,80 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


