Toimi näin, kun näet hevosen liikenteessä – ratsupoliisi neuvoo
Hevonen saattaa lähteä arvaamattomasti pakoon, jos se säikähtää jotain.Poliisin arvion mukaan varsinaisia hevosonnettomuuksia sattuu hyvin vähän. Sen sijaan läheltä piti -tilanteita sattuu useammin. Siksi onkin hyvä kerrata, miten hevoseen kuuluu liikenteessä reagoida.
Vanhempi konstaapeli Sampsa Aukio Helsingin Ratsupoliisista muistuttaa, että hevonen on saaliseläin, joten sillä tyypillisesti on luontainen pakoreaktio. Hevonen siis saattaa lähteä arvaamattomasti pakoon, jos se säikähtää jotain.
"Ne eivät ole yhtä varmoja liikenteessä kuin suurin osa muista liikenteenkäyttäjistä", Aukio huomauttaa.
Kun tienkäyttäjä kohtaa hevosen, Aukio kehottaa jättämään eläimen ohittamiseen riittävästi tilaa. Hän ei lähde kuitenkaan antamaan mitään nyrkkisääntöä siihen, kuinka paljon tilaa pitää hevosen ja vaikkapa auton väliin jättää. Se, kuinka paljon tilaa voi jättää, riippuu vaikkapa tien leveydestä.
"Tilaa on hyvä jättää niin paljon kuin on turvallisesti mahdollista."
Mitään äänimerkkejä ei ole syytä käyttää, jotta hevonen ei säiky. Poliisi neuvoo myös hiljentämään vauhtia riittävästi jo ennen hevosen kohtaamista.
"Ei siinä kuitenkaan mitään äkillisiä jarrutuksia tarvitse tai kannatakaan tehdä. Ottaa vain jalan pois kaasulta, ja seuraa hevosen liikkeitä", Aukio sanoo.
Vauhdin hiljentäminen antaa vaikkapa auton kuljettajalle enemmän aikaa reagoida, jos hevonen reagoi äkkinäisesti johonkin ärsykkeeseen.
"Jos vauhtia rupeaa hidastamaan, pitää tietysti huomioida takana tuleva ja muu liikenne", poliisi muistuttaa.
Jarrutukset eivät ole kannatettavia hevosen kohdalla siksi, että äkkinäiset jarrutukset voivat säikäyttää hevosen. Toisaalta taas vaikkapa linja-autojen ja joidenkin muiden suurempien autojen paineilmajarrujen ilmankuivaimen venttiili saattaa aiheuttaa jarrutuksen jälkeen hevosta häiritsevän suhahduksen. Isompien autojen kuljettajia poliisi neuvookin aloittamaan vauhdin hidastamisen hyvissä ajoin ennen eläimen kohtaamista.
"Hevosen ohittamisen jälkeen on sen taakse myös hyvä jättää suurin piirtein saman verran rauhallista tilaa, kuin sen etupuolellekin ennen, kuin aloittaa kiihdyttämisen normaaliin ajonopeuteen", poliisi jatkaa.
Hevosen ratsastajalla on vastuu siitä, että hevonen käyttäytyy liikenteessä oikein.
"Jos hevosella on taipumusta säikkyä pikkuasioista, silloin sen paikka ei ole autojen seassa", Aukio muistuttaa.
Tieliikennelain mukaan hevonen rinnastetaan soveltuvin osin autoon silloin, jos sillä ratsastetaan. Oikea paikka hevoselle on tällöin ajoradalla.
Jos hevosta taas talutetaan, silloin se rinnastuu jalankulkijaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


