Ossi Nurmoselle vaihteeksi lämminverisiäkin - suomenhevoshirmuilla H.V. Tuurilla ja Stallonella kaikki hyvin
Maaningan mahtitreenari Ossi Nurmonen on pärjännyt tällä kaudella erityisesti suomenhevoshuipuilla. Nyt valmennukseen on tullut joitakin lämminverisiä taas tallia värittämään. H.V. Tuurin ja Stallonen superkausi on lähestulkoon pulkassa.
Ossi Nurmonen on suurimman osan valmennusurastaan menestynyt lämminverikalustolla. Muistuuko mieliin kuvan Midnight Hour? Tämä kausi on ollut merkillisen kova suomenhevoskausi maaninkalaisvalmentajalle, mutta nyt tuulee taas ainakin hieman lämminverisuunnasta. Kuva: Anu LeppänenH.V. Tuuri ja Stallone jatkoivat huimaa kauttaan toissalauantaina Jokimaalla tullen lähes tasapäin kaukana muiden edellä kaksoisvoittoon. Stallonen Nurmonen kertoo jääneen nyt jo talvitauolle. Kuninkuusravikakkosella H.V. Tuurilla on edessä vielä ainakin vajaan kahden viikon päässä Seinäjoen kylmäverikisa - ehkä jotain muutakin loppuvuoden aikana.
"Stallone sai kaksi starttia viikon sisään, ja on nyt hirmu paineissaan ja iloinen, mutta kyllä me tauolle jäädään", Ossi Nurmonen kertoo.
"Näin on omistajan kanssa sovittu. Se on nuori hevonen, ja sitä pystyy kunnon talvitreenillä ehkä vähän vielä kehittämään. H.V. Tuuri voi vielä juosta jonkun startin ja jäädä sitten tammi-maaliskuussa pikkupaussille. Se teki hukean nousun huipputasolle tänä vuonna. Ori on jo 12, ja en usko, että se enää tuosta kehittyy. Tärkeintä olisi vain pitää se terveenä ja tuollaisena, kuin se nyt on, niin sillä tasolla tulee kyllä vielä paljon lisämenestystä."
Mistäs nyt tuulee, kun lämminverisiäkin alkaa nyt taas putkahdella Ossi Nurmosen talliin? Tuoreimpina uusina Maaningalla ovat James Gonzales (Muscle Hill), 15,0ake ja viisi voittoa 15:stä, sekä vuosikas Leia Lee (Lexus Font), jonka emä Level High on mm. Rocky Winnerin 10,5 ja 626312 euroa sisko. Toki Nurmosella on tälläkin kaudella lämminveristen lippua pitänyt korkealla Roberto Diver (Citation Lindy) peräti yhdeksällä voitollaan.
"No niinpä - lämminverisiäkin saa vielä joskus! James Gonzales on valitettavasti toipilaana. Kuntoutetaan ensin vammaa ja palataan sitten sillä asiaan. Mm. Martin De Bosin omistajan ja kasvattajan Mika Vihelän tamma Leia Lee on oikein mukava ja kiinnostava varsa. Eihän tässä vaiheessa siitä osaa vielä sanoa muuta, kuin että aineksia on."
Pois Nurmosen tallista on siirtynyt Siirin Liisi (Liising), 5, joka aloitti uransa tällä kaudella seitsemällä kaksarisijalla 11:stä. Uutena suomenhevospuolella taas on kaksivuotias ori Valporilla (Vaellus).
"Viisivuotias tamma Siirin Liisi kehittyi mukavasti ja meni jo 29:ää läpi. Se on ihan kunnossa, mutta meni talveksi ajoon omistajalleen Paavo Peiposelle, kun hänellä on mahdollisuus ja halua treenata hevostaan. Valporilla tuli aika vähän aikaa sitten. Se on opetettu mutta alkutekijöissään vielä. Kyseessä on joka tapauksessa oikein mukava hevonen tällä tietoa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


