Päivän ravit: Teivossa mennään nuorten lupausten tahtiin
Ruotsissa ravataan Rommessa, Axevallassa ja Jägersrossa.Tiistaina ravataan perinteiseen tyyliin Teivon radalla. Nuorten hevosten ilmestyminen kilparadoille on varma kevään merkki, eikä Teivossa tehdä sen suhteen poikkeusta.
Illan kovimmat ykkösrahat 2 000 euroa maksetaan lämminveristen Nuorten Sarjassa, jonka sarjamääritys on tällä kertaa tasoitusajo enintään 8 000 euroa voittaneille kolmevuotiaille. Vaikka lähdössä on vain seitsemän osallistujaa, varsojen otteita on aina mielenkiintoista seurata.
Edward Snipes on aloittanut kolmevuotiskautensa kahdella varsin vakuuttavalla keulavoitolla. Jussi Tomperin suojatti kantaa suosikinpaineet tälläkin kertaa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Maharajahin pojan sukutaulusta löytyy emän emän kohdalta aikansa paras tamma CR Kay Suzie.
Myös illan ensimmäisessä lähdössä riittää mielenkiintoisia kolmevuotiaita. Yksi niistä on kilpauransa avaava tamma Callela Ladybird. Sen emä Louise Småbo on periyttänyt tähän mennessä jo kymmenen haamumaileria.
Tampereella ravataan kello 18 alkaen.
Ruotsissa ajetaan tiistaina kolmet ravit. Kattauksen aloittaa Romme lounasraveillaan, jotka alkavat kello 13.20. Lähdöissä on mukana useita suomalaisia ohjastajia ja valmentajia. Toto5:n avauskohteessa on Iikka Nurmosen tallista kaksi hevosta. Isäntä itse ajaa Flexible Journeyta ja Fernando Wixin rattailla on Mika Forss.
Jägersro aloittaa Toto64-ravinsa kello 19.20 ja Axevalla 19.30.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



