
Larvan Hurmos jatkaa hurmiossa
Voittajan pää. Larvan Hurmos paineli harja hulmuten jo seitsemänteen peräkkäiseen tolppaan keskiviikkoiltana Vermossa. Sen valmentajalla ouni Miettisellä on suuria toiveita oriinsa suhteen. Kuva: Kuvat: Anu LeppänenVERMO. Tämän hetken kaviourien rajuin voittokone on porilaisen Jouni Miettisen tallin Larvan Hurmos. Keskiviikkoiltana tuli jo seitsemäs perättäinen ykkönen, ja meno oli edelleen väljää. Lopun Forss-videosta löytyy yllätysesiintyjä, video on nyt ladattu.
Ari Moilanen ohjasti oriin takamatkaltakin ensimmäisellä takasuoralla keulaan, ja tässä oli jo ratkaisun makua, vaikka kilpailu oli Sisusarja 3100 metrin perusmatkalta. Kakkossuosikki Jyllätys kulki nyt ravia, ja sai keulan, mutta suosikille Jukka-Pekka Ahonen ei nyt halunnut tai pystynyt vastaamaan alkumatkasta, ja loppusuoralla oli tilaa haastaa, mutta suosikki liukui alta pois. Jyllätys oli todella selvästi edellä puolestaan kolmanneksi punnertanutta Paolaa.
"Larvan Hurmos taisi olla nuorena liian tiukoilla, ja sen rakentaminen on kestänyt aikansa", Miettinen pohti.
"Kyseessä on pitkä iso hevonen, jolle on yritetty jarrukärryllä ja välillä länget kaulassakin rakentaa tarpeeksi voimaa, jotta se jaksaisi kantaa itsensä. Ja kai jollain tavalla onnistuttukin. Nyt ajetaan ehkä Teivossa vielä ja sitten 76-finaali Porissa, ja sitten tämä kausi saa ola tässä. Tehdään talvitreeniä ja haaveillaan, että päästään joskus oikein arvokilpailuihin mukaan. Ehkä etukenkien riisuminenkin on ollut tälle hyvä juttu."
Ohjastaja oli sitä mieltä, että kengättömyys oli pienempi tekijä.
"Larvan Hurmos jotenkin malttaa nyt paremmin", Moilanen arvioi.
Se on kai jotenkin vain tullut valmiimmaksi.
Hannu Torvinen hääri keskiviikkoillan isäntänä kolmella voitollaan. Ensin Jämsän "Örjan" nappasi kaksi ykköstä illan kahdesta ensimmäisestä äärimmäisen niukalla marginaalilla. Vermon Tom Erikssonin valmentama Salient Arrow puristi niukan otteen loppusuoralla keulassa menneestä Naturgasista illan kolmevuotislähdössä. Sitten Kukan Hela puristi uudelleen jo menetetyn otteen voitosta. Valssaus kävi edellä, kun Kukan Hela hieman haparoi, mutta Jouni Miettisen menestysillan toinen voittaja siis ehti vielä kontrata.
Tasaista oli Kukan Helan ja Valssauksen kesken, mutta illan triplavoittaja Hannu Torvinen veti tässäkin pitemmän korren. Kuva: Anu LeppänenKolmas tolppa tuli Sundsvik Maydaylla, jolla Torvinen hallitsi kuolemanpaikalta. Timo Korvenheimon valmennettavan tapauksessa ei tarvittu maalikameran kuvaa. Camiel Kievitshof puolestaan otti jo toisen perättäisen Vermon kakkosen. Viimeksi Marko Känsälän ajokki ei saanut johtavan takaa tilaa, nyt sitä irtosi ajoissa vain kakkossijaa ajatellen.
Hannu Torvisella menee lujaa. Vermosta tuli kolme tikkua, ja hiljattain tuli rikottua "äänivalli" 1000 voittoa ohjastajauralla. Kuva: Anu LeppänenIllan 65-peli oli melkoisen suosikkipitoinen. Se alkoi Jukka Torvisen ja Toni Siposen valmentaman Grainfield Oliverin keveällä voitolla. Juoksukin meni nappiin, kun se sai mennä alkumatkan rauhassa toisen suosikin Lovesongin takana tämän vetäessä toisen radan letkaa. Kirissä se pääsi käyttämään parasta asettaan, kovaa nopeuttaan.
Seuraavassa Markku Niemisen tallin kanuunasukuinen Doris Hoss hallitsi keulasta. Antti Teivainen ajoi Kriteriumin ja Derbyn voittaneen Target Hossin täyssiskon karkuun lopussa keulasta. Doris pyrki ikäluokan huippujen joukossa Kriteriumin finaaliin, mutta se tehtävä oli liian vaativa. Vermon lähtö oli sen sijaan selvästikin oikein sopiva.
"Joo, helposti voitti", Teivainen vahvisti.
"Kun vedin laput loppusuoran alussa, niin Doris vastasi oikein terävästi. Jännin hetki oli ensimmäisessä kaarteessa, kun haimme keulaa, ja tamma hieman haparoikin. Sen jälkeen kaikki sujui."
Doris Hossin suku velvoittaa. Markku Niemisen valmennettava ja Antti Teivaisen ajokki on itsensä Target Hossin täyssisko. Kuva: Anu LeppänenLämminverisillä ajettiin myös 3100 metrin kisa, Teräsmiesliiga, ja voittoresepti oli sama kuin Larvan Hurmoksellakin. Juha Utala ajoi Capehill's Cadeaulla takasuoralla keulaan, ja siitä Kari Lappalaisen valmennettava ja kasvatti hallitsi helposti.
Capehill's Cadeaun ja Juha Utalan kahden viikon takaisen Vermon vierailun niukka kakkonen jalostui ylivoimavoitoksi. Kuva: Anu LeppänenSuosikkien yksinuottisen marssin katkaisi päästöskohteen Holiday Ors, joka sai tilaa loppsuoralla ja kiisi viimeisen 100 metriä omaa kyytiään. Se saavutti Antti Veteläisen ohjastamana keulasta pitkään voittajalta vaikuttaneen Famous Legacyn "kalkkiviivoilla".
"Ei ollut mitään odotuksia", kertoi voittajaruunan valmentaja Sami Sistonen.
"Kavioiden kanssa on ollut ongelmia, ja valmennus on siksi ollut puutteellista."
Tämännäköinen on illan ainoan 65-paukun päätöskohteessa järjestänyt Antti Veteläinen. Kuva: Anu LeppänenYksi keskiviikon onnistujista oli ratahenkilökunta. Aamulla Vermossa satoi niin, ettei läpi nähnyt. Kaikki paikat tulvivat. Ratamestareilla oli kuitenkin homma hanskassa, ja illalla ajettiin karkeahkolla mutta muuten oikein hyvällä kaviouralla ilman ongelmia.
https://www.youtube.com/watch?v=lU2szxxY3f0
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


