Kunkkaribonukset Seinäjoella uusjakoon
Tämän vuoden kuninkaallisiksi kruunatut Virin Camilla ja Evartti eivät voittaneet kaikkia osamatkoja. Niinpä siihen tarkoitukseen varatut bonusrahat, yhteensä 18 000 euroa, tulevat palkintoina jakoon Seinäjoella loppuvuoden aikana.
Seinäjoen Ravikeskuksen toiminnanjohtaja Jyri Saranpäällä on suomenhevosten taustavoimille hyviä uutisia: Palkinnot nousevat loppuvuoden aikana laajalla rintamalla. Kuva: Anu PynttäriBonuseuroja lisätään marras- ja joulukuun suomenhevossarjoihin siten, että yhteensä neljäntoista eri sarjan ykköset nousevat pääosin 500 eurolla.
"Päädyimme jakamaan bonuspotin tasaisesti eri sarjoihin, jotta se saataisiin levitettyä mahdollisimman laajalle. Käytännössä esimerkiksi profiilipäivien 1000 euron ykköset nousevat 1500 euroon. Yksittäisiin sarjoihin satsaaminen olisi ohjannut rahat vain yksittäisiin taskuihin", perustelee Seinäjoen ravikeskuksen tiedotteessa Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry:n toiminnanjohtaja Jyri Saranpää.
Saranpää jatkaa, että Seinäjoen loppukausi näyttää muutenkin mielenkiintoiselta, kun ohjelmassa on kahdet lauantairavit. 17. lokakuuta Vermon kanssa ajettavana Superlauantaina ratkeavat alueellisen kasvattajaklassikon Ilkka-Pohjalainen-ajon voittajat sekä Varsakunkun 3-vuotisfinaalin ykkönen. 28. marraskuuta ravataan Seinäjoella Kasvattajakruunun 3-vuotisikäluokan molemmat finaalit.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

