Tappioton SE-hirmu palaa radoille kahden vuoden odotuksen jälkeen – Landen Paukku lauantaina startissa
Uransa 12:sta kisastaan jokaisen nimiinsä vieneen Landen Paukun radoille paluu on viimein ajankohtainen.
Yksi kaikkien aikojen suurimmista suomenhevoslahjakkuuksista Landen Paukku Derbyn juhlittuna sankarina runsaat kaksi vuotta sitten. Sen koommin oria ei ole nähty radoilla kilpailutilanteessa, kunnes lauantaina on edessä paluu sorvin äärelle. Kuva: Terhi Piispa-HelistenDerbyn, Oulu Expressin, Pikkupelimannin, SHKL Cupin, Pikkuprinssin ja Pikkukunkun voittaja, kaksinkertainen SE-ori Landen Paukku palaa tauolta tämän viikon lauantaina järjestettävissä Kannuksen raveissa. Jani Suonperän kasvattama, omistama, valmentama ja ohjastama tappioton 7-vuotias ori starttaa päivän neljännessä koitoksessa. Lähtölistan näet täältä.
Hankosidevammasta kärsinyt Landen Paukku ei ole kilpaillut vuoden 2019 voitokkaan Derby-finaalin jälkeen. Taukoa kertyy hieman runsaat kaksi vuotta. Koelähdön ori ravasi 11. kesäkuuta Ylivieskassa. Tulos oli 26,3, ja suoritus huipentui 20-vauhtiseen päätöspuolikkaaseen.
”Ihan patistelematta Landen Paukku tuota vauhtia tuli, en muuta kuin istuskelin kyydillä. Muistuteltiin tammanomistajille, että tällainenkin ori on olemassa”, Jani Suonperä nauraa.
Hän jatkaa, että Landen Paukku sai tänä vuonna astuttavakseen 31 tammaa. Suonperä pitää määrää tyydyttävänä.
”Ori laihtui koelähdön jälkeen, kun se piti astutettavana olleita tammoja omanaan. Lisäksi treeniin tuli uusi hevonen, ja sen tarha oli Landen Paukun tarhaa vastapäätä. Ori painoi kolme päivää edestakaisin. Päätettiin, että lihotellaan hevosta ja ajetaan kilpaa vasta sitten, kun siitoskausi on ohi”, Suonperä sanoo.
”Jalat ovat tällä hetkellä ihan hyvällä mallilla. Huomenna (tiistaina) käydään harjoitusraveissa. Kotona ei ole ajettu yhtään lujempaa. Perjantaina laskin 40-vauhtia, kun annoin oriin hölkätä metsästä kotiinpäin. Koelähtöönkin tultiin ilman suurempia valmisteluita. Eihän se luokka sieltä mihinkään katoa.”
Kannuksen jälkeiset askelmerkit ovat Suonperällä edelleen mietinnässä.
”En ole yhtään ajatellut siitä eteenpäin. Starttirytmiin koetetaan päästä, ja katsotaan sitten, miten kintut reagoivat.”
Suonperä on seurannut mielenkiinnolla Landen Paukkua vuotta nuoremman derbysankarin Parvelan Retun voittokulkua.
”On se mahdoton menijä, en olisi millään uskonut, että Retu kukistaa Evartin. Oliko Evartti sitten kuitenkaan lauantaina ihan parhaimmillaan”, Suonperä pohtii Oulun OP Grand Prix'hin viitaten.
”Landen Paukullakin on voittosumma sitä luokkaa, että jos päästään säännöllisesti kilpailemaan, niin pakkohan avoimia lähtöjä on alkaa ajaa. Siellä tulevat sitten Retut ja muut vastaan.”
EDIT: Otsikkoa muutettu. Kannuksessa ravataan lauantaina 4. syyskuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


