Michael Nimczyck tulee Saksasta ja valloittaa - aseenkantajanaan suomalainen Reijo Hokkeri
Vermossa on keskiviikkona poikkeuksellista herkkua tarjolla. Saksaan muuttava superori Tetrick Wania tekee mahdollisesti viimeisen startin Suomessa.
Michael Nimczyk ensimmäistä kertaa ja Reijo Hokkeri pitkästä aikaa Vermossa. ”Hyvältä näyttää baana”, totesivat kaverukset. Kuva: Riku NiittynenKevään aikana saksalaisomistukseen siirtynyt superori muuttaa Saksan tällä hetkellä voitokkaimman ohjastajan Michael Nimczykin talliin Etelä-Ruotsiin. Tähän asti sitä on vienyt eteenpäin kasvattajansa eläinlääkäri Riina Rekilä Hämeenkyröstä. Rekilä on myös ohjastanut ja valmentanut itse suuret kaksivuotismenestykset.
Tetrick Wanian tekee huippumielenkiintoiseksi paitsi sen jo upeat kilpailunäytöt, suoraan maailman huipulta oleva suku. Oriin isä on Amerikan ykkösori Muscle Hill ja veli tämän hetken kovin siitossensaatio uudella mantereella, Walner.
”Jonain päivänä toivon pääseväni ajamaan Tetrick Wanian varsoilla”, Michael Nimczyk myhäilee.
”Sitä ennen toivon voittavani joitain isoja kisoja, ja illalla Vermossakin olisi kiva voittaa. Ei ole kuitenkaan paineita. Vastassa on Pekka Korvella hyvä hevonen (kahdeksassa startissa tappioton Corazon Combo), ja Tetrickin tärkeät startit tulevat myöhemmin, mutta uskon kyllä että meillä on hyvä sauma tänäänkin. Ajoin sillä iittiä Vermossa kaksi viikkoa sitten jatiedän että minulla on ohjissa todella kyvykäs ja fiksu hevonen.”
Michael Nimczyk, 35, puolestaan on Saksan markkinoiden ykköskuski ja valloittaa siis jo Ruotsiakin. Voittoja on uralla jo yli 2500, ja talvikausi on ollut Ruotsin päässäkin tosi voitokas, sillä mies johti alkuvuodesta Jägersron radan kovaa ajajaliigaakin.
Milloin Tetrick Wania muuttaa Ruotsiin ja mikä on sen suunnitelma jatkossa?
”Se tulee Riinan valmentamana Breeders Coursen karsintoihin 11. toukokuuta näillä näkymin ja jää siitä sitten Vombiin Skåneen meidän filiaaliin. Minä ajan välillä kilpaa Saksassa. Esimerkiksi lähden tästä perjantaiksi ajamaan Berliiniin ja sitten joka päivä Saksassa, kunnes tiistaina siirryn taas kilpailemaan Malmössä.”
”Vombin talli tulee olemaan meillä jatkossakin mahdollisesti monta vuotta. Tetrick Wania kilpailee muutamia kertoja meidän suunnitelman mukaan tällä kaudella. Ei ole taroitus ajaa kovin montaa starttia. Nelivuotiaana Derbyssä on tähtäin ja toivottavasti siitä eteenkinpäin.”
Nimczykin kaverina Vermoon saapui vanha tuttu, Reijo Hokkeri. Aikanaan Jorma Kontion ja monen muun alaisuudessa työskennellyt tallimestari on vaikuttanut 30 vuotta Saksassa ja niistä viimeisimmät toistakymmentä Nimczykeillä.
”Michael soitti eilen ja pyysi mukaan selustatueksi”, Hokkeri kertoo.
”Aina kiva tulla kotimaahan, sillä tämä on kuitenkin juuri se rakas. Saksassa on helppo olla, kun elämä on hyvin samanlaista kuin Pohjoismaissa. Siellä varmaan tullaan olemaan eläkeikään asti. Nimczykeillä on hyvin mielenkiintoisia hevosia tallissaan, muitakin kuin tämä Tetrick Wania. Toki tämä on kaikkein jännin.”
”Meillä on eri paikoissa yhteensä 150 hevosta treenissä. Niistä 60 on meidän tallilla Ruhrin alueella, joten hommaa piisaa. Huomenna mennään takaisin, mutta tämä on kuin pieni lomareissu. Seuraavan kerran tullaan vasta loppuvuodesta sukuloimaan. Meillä on vaimon kanssa lomaa vasta marraskuussa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



