Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kasvattajakruunu-finalistit selvillä - Korven talliin molemmat tammavälierät

    Turussa ravattiin perjantai-iltana varsin kuraisissa olosuhteissa. Jotakin haastavasta kelistä kertoo se, että kolmivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunu-välierät voitettiin 1.19-alkuisilla tuloksilla ja oriiden ja ruunien puolellakin voittoajat olivat 17,6 ja 17,9.

    Molemmat tammojen välierät menivät Pekka Korven ajamalle ja valmentamalle kolmivuotiaalle. Ensin juhli Bunker Shot ja sen jälkeen viime lauantaina Kymenlaakso-ajon voittanut Free Me. Molemmat voittivat välieränsä kärkipaikalta. Kaksikkoa yhdistää myös se, että ne ovat nousseet ikäluokkalähtöihin ryminällä loppukaudesta. Bunker Shotille lähtö oli vasta uran viides ja Free Me:lle seitsemäs.

    Oriiden ja ruunien ensimmäisessä välierässä kotiradan Harri Koivunen ajoi yllätysvoiton Freelancerilla, joka siirtyi omistajanvaihdoksen myötä Koivuselle noin kuukausi sitten. Freelancer kehitti kolmannesta ulkoparista vahvan loppuvedon ja rykäisi ohitse keulassa juosseesta MAS Archiesta, joka kesti kakkoseksi.

    Freelancerin osti edelliseltä valmentajalta Anja Tammiselta porilainen kimppa Talli Patasydän.

    "Melkein tulee tippa silmään. Meillä on vanha porilainen porukka, jolla oli jo aiemmin yksi hevonen. Saman tiimin ympärille koottiin porukka patasydämiä", kimpan edustajat kertoivat voittajahaastattelussa.

    Mika Forssin ja puolisonsa Marjo Kivimaan ravi-ilta oli sataprosenttinen, sillä tauolta palannut Force One voitti ja kolmivuotistoivo El Encore hoiti myös leiviskänsä voittoisasti. El Encore kyttäili oriiden ja ruunien Kasvattajakruunu-välierässä tilannetta reipasta vauhtia vetäneen kärjen takana ja ratkaisi lopussa varmoin ottein. Whole Lotta Love kesti kakkoseksi ja Kriterium-voittaja Callela Leonard oli kolmas.

    "Kärki veti puolikovaa ja tuli pari laukkaakin. Ensimmäisen puolikkaan jälkeen jo ajattelin, että finaalissa ainakin ollaan ja totosijakin on lähellä. Vikassa kurvissa alkoi hymyilyttää", Forss kertasi.

    "El Encoren kanssa alkuvuosi oli ongelmien kanssa painimista, mutta Heikki (Korhonen) on antanut täydellisen työrauhan. Hevonen parantui loppukesästä ja lähdettiin loppusyksyä kohden matsaamaan. Meidän hevosellamme on kaikista eniten paljastamatonta potentiaalia", Forss jatkoi.

    Molemmat Kasvattajakruunu-finaalit ajetaan Turun T76-raveissa lauantaina 26. marraskuuta. Molemmissa ykköspalkinto on 25 000 euroa.

    Tammojen Kasvattajakruunu-finaalin ratajärjestys:

    1 Bunker Shot

    2 Free Me

    3 BWT Burnin Alive

    4 Rosemary Yankee

    5 Gisele de Veluwe

    6 Cinderella Hoss

    7 Anni Sue

    8 Modern Seadragon

    9 Golda Paris

    10 Mentha

    11 Sahara Foxylady

    12 Unequalled Stride

    Oriiden ja ruunien Kasvattajakruunu-finaalin ratajärjestys:

    1 Freelancer

    2 El Encore

    3 MAS Archie

    4 Whole Lotta Love

    5 Callela Leonard

    6 Ferris Web

    7 Stonecapes Pablo

    8 Arctic Lover

    9 Jugador

    10 Little Easy

    11 Questionmark Me

    12 Fleetwood Web