Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Peliyhtiöiden kiistassa on myös mahdollisuuden siemen

    Veikkauksen ja ATG:n kissanhännänveto ei välttämättä muodostu katastrofiksi suomalaiselle ravitaloudelle.
    Veikkaus ja Ruotsin ATG taistelevat suomalaisista hevospelieuroista. Lisenssimarkkinassa ATG toimii Suomessa yhdessä Suomen Hippoksen kanssa perustamansa yhtiön kautta.
    Veikkaus ja Ruotsin ATG taistelevat suomalaisista hevospelieuroista. Lisenssimarkkinassa ATG toimii Suomessa yhdessä Suomen Hippoksen kanssa perustamansa yhtiön kautta. Kuva: Timo Filpus

    Viime viikolla ravikeskustelun keskiöön nousi peliyhtiöiden välinen kalistelu. Suomen pelimonopoliyhtiö Veikkaus ja Ruotsalainen ravipelijätti ATG ovat ajautuneet avoimeen ja julkiseen konfliktiin.

    Toistaiseksi käytännössä on tapahtunut varsin vähän. Veikkaus on irtisanonut osan yhtiöiden välisestä sopimuksesta, ja sen myötä ravipelaaminen Ruotsista Suomeen loppuu kuunvaihteessa.

    Tältä osin kyse ei ole kovin merkittävästä asiasta, mutta jatkossa kiistan mittasuhteet voivat paisua. Koska ATG ei ole suostunut tekemään Veikkauksen kanssa uutta yhteistyösopimusta, Veikkaus todennäköisesti katkaisee hevospelaamisen Suomesta Ruotsiin.

    Silloin puhutaan jo aivan eri mittaluokan muutoksesta. Veikkauksen hevospelimyynnistä jo lähes puolet suuntautuu Ruotsin kohteisiin.

    Peliyhtiöiden kiistassa kyse on asemien hakemisesta muuttuvassa rahapelitilanteessa. Kun Suomen rahapelimarkkinat ovat siirtymässä Veikkauksen monopolista osittain lisenssi- eli monilupajärjestelmään, ATG on perustamassa omaa peliyhtiötä raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestön Suomen Hippoksen kanssa.

    Veikkauksen ravipelien pomokolmikko Petri Huikko (vas.), Jarkko Nordlund ja Juha Ahjolinna esitteli yhtiön näkemyksiä torstain tiedotustilaisuudessa.
    Veikkauksen ravipelien pomokolmikko Petri Huikko (vas.), Jarkko Nordlund ja Juha Ahjolinna esitteli yhtiön näkemyksiä torstain tiedotustilaisuudessa. Kuva: Ville Toivonen

    Kun lisenssimarkkinat tämänhetkisen tiedon perusteella todennäköisesti vuoden 2027 alussa avautuvat, ATG-Hippos haluaa olla ainoa Ruotsin raveja Suomessa tarjoava pelifirma.

    Veikkaus taas haluaa jatkaa myös Ruotsin ravien tarjoamista. Sen takia Veikkaus haluaa tehdä ATG:n kanssa vuoteen 2030 ulottuvan sopimuksen Ruotsin ravikohteiden tarjoamisesta ja niihin liittyvästä datasta.

    Molempien näkökulma on ymmärrettävä. Kun Ruotsin kohteiden markkinaosuus on yli 40 prosenttia kaikesta Suomen hevospelaamisesta, on täysin luonnollista, että niistä kamppaillaan. Veikkaukselle kyse on hevospelien kokonaispaketin turvaamisesta, ATG:lle Ruotsin kohteet taas olisivat mainio sisääntulotuote Suomen markkinoille.

    Peliyhtiöiden kiista on sinänsä ikävä, mutta siihen liittyy myös mahdollisuuksia. Ainakin on hyvä, että yhtiöt tahtovat kilpailla hevospeleistä ja hevospelaajista.

    Kun Suomi siirtyy lisenssimarkkinaan, muun vedonlyönnin ja kasinopelien näkyvyys kasvaa merkittävästi. Jos hevospelejä tarjoaisi vain yksi yhtiö, ne jäisivät väkisin muun tarjonnan jalkoihin. Kun hevospeleissäkin on kilpailua, peliyhtiöiden täytyy myös panostaa niihin.

    Tarinassa ei ole varsinaista konnaa. On vain kaksi peliyhtiötä, jotka pyrkivät edistämään omaa liiketoimintaansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Yhtiöiden intressit vaan ovat tässä kohtaa kovin erilaiset.

    Asiasta käydään myös tiukkaa viestintätaistoa. ATG pääsi aloittamaan pelin tuomalla sopimuksen osittaisen päättymisen julki kotikentällään Ruotsissa. Veikkaus taas nokitti syyttämällä ATG:tä sopimusneuvotteluiden katkaisemisesta.

    Yhtiö piti asiasta torstaina jopa tiedotustilaisuuden, jossa Veikkauksen nettikasinon ja vedonlyönnin johtaja Jarkko Nordlund ihmetteli ATG:n toimintaa. Veikkauksen väki todisteli hyvää tahtoaan ja yhtiön ATG:lle tekemän sopimustarjouksen hyvyyttä. Tosin samalla heiltä meinasi kokonaan unohtua, että mitään neuvotteluja ei edes tarvittaisi, jos Veikkaus itse ei olisi irtisanonut osaa voimassa olevasta sopimuksesta.

    Tarinassa ei ole varsinaista konnaa. On vain kaksi peliyhtiötä, jotka pyrkivät edistämään omaa liiketoimintaansa parhaaksi katsomallaan tavalla. Yhtiöiden intressit vaan ovat tässä kohtaa kovin erilaiset.

    Jos sopua ei synny, seuraava askel siis hyvin todennäköisesti on, että Veikkaus lopettaa Ruotsin ravikohteiden tarjonnan joko osittain tai kokonaan. Varsinainen yllätys tämä ei ole, sillä Veikkaus lopetti Ruotsin ravien asiantuntijalähetykset jo lähes vuosi sitten. Tämä tapahtui varsin pian sen jälkeen, kun Hippos oli alkanut edistää hevospelien vientiä lisenssimarkkinaan ja oman peliyhtiön perustamista ATG:n kanssa.

    Jos Hippos ei olisi suostunut Veikkauksen haluamaan pitkälle lisenssimarkkinan aikaan yltävään sopimukseen, Veikkaus olisi voinut ajaa ravipelien tarjonnan ja näkyvyyden niin alas, että kanveesista ei olisi enää ollut nousemista.

    Ravipeleistä ja ravipelaajista on väännetty monella suunnalla. Veikkaus kosiskeli hevospelejä jatkamaan monopolissa myös lisenssiaikana tekemällä Hippokselle mittaluokaltaan aiempaa hurjasti suuremman yhteistyötarjouksen. Hippos kuitenkin jatkoi lisenssimallin ajamista loppuun asti.

    Joulukuussa julkistettiin Hippoksen ja Veikkauksen uusi yhteistyösopimus, joka ulottuu vuoteen 2030 asti. Julkisuudessa osapuolet ovat todistelleet hyviä välejään, mutta MT:n tietojen mukaan neuvottelutodellisuus on lähennellyt lastenkasvatuksen pyhää kolminaisuutta uhkailusta, kiristyksestä ja lahjonnasta.

    Hippoksen suuntaan Veikkauksella oli kovat kortit, kun se joka tapauksessa myy hevospelejä yksinoikeudella vielä lähes pari vuotta. Jos Hippos ei olisi suostunut Veikkauksen haluamaan pitkälle lisenssimarkkinan aikaan yltävään sopimukseen, Veikkaus olisi voinut ajaa ravipelien tarjonnan ja näkyvyyden niin alas, että kanveesista ei olisi enää ollut nousemista.

    ATG:n suuntaan Veikkauksen leka ei ole yhtä suuri. Ruotsin kohteiden katkaiseminen suomalaisilta olisi kaikin puolin ikävää, mutta ei kuitenkaan kohtalokasta.

    Vermon kevään suurtapahtuma Finlandia-ajo on perinteisesti ollut vuoden ykköskohde Ruotsista Suomeen pelattaessa. Kuvassa kisan viimevuotinen voittaja Stoletheshow rattaillaan Magnus A. Djuse.
    Vermon kevään suurtapahtuma Finlandia-ajo on perinteisesti ollut vuoden ykköskohde Ruotsista Suomeen pelattaessa. Kuvassa kisan viimevuotinen voittaja Stoletheshow rattaillaan Magnus A. Djuse. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

    Vaikka Ruotsin kohteisiin pelataan paljon, Veikkauksen mukaan niitä pelaa varsin pieni osa kaikista suomalaisista ravipelaajista. Tosissaan Ruotsin kohteisiin satsaavat varmasti etsivät tavan saada pelinsä pyörimään myös ohi Veikkauksen. Todennäköisesti tai ainakin toivottavasti he myös palaisivat kotimaiseen kanavaan, kun sellainen taas aikanaan olisi tarjolla.

    Ruotsin kohteiden väheneminen tai loppuminen ohjaa Veikkausta panostamaan muuhun tarjontaansa. Epäilemättä tarjolle tulee entistä enemmän kohteita Ranskasta, mutta samalla katse kääntyy myös kotimaan kohteisiin.

    ”Tässä tilanteessa meidän on ryhdyttävä panostamaan kotimaan hevospelikohteisiin ja lisäämään entisestään toimenpiteitämme niiden kiinnostavuuden kasvattamiseksi”, Jarkko Nordlund lausui Veikkauksen tiedotteessa viime viikolla.

    Ehkä oli jo aikakin.