
Ravivihje: T65-peli ratkeaa Lahden Jokimaalla
Keskiviikon Toto65-ravit juostaan poikkeuksellisesti Lahden Jokimaalla. Kierroksen seuratuimpia hevosia ovat Global Withdrawl ja Vauhtis. Vihjerivin kolmas varma on Damon Hill Treb.
Damon Hill Treb on yksi vihjerivin tukipilareista. Kuvassa ruuna juoksee Solvallassa Santtu Raitalan ajamana. Jokimaalla ohjissa on Henna Halme. Kuva: Terhi Piispa-HelistenViime vuoden Finlandia-ajon kolmonen Global Withdrawl palasi treenitauolta jo mar-raskuussa Mikkelissä. Silloin matkavauhti oli liian rajua ja hevonen taipui lopussa kuudenneksi. Mikkelin kilpailun jälkeen ruuna jäi uudelleen tauolle ja tekee nyt Joki-maalla kauden avauskilpailunsa. Vastus on niin sopiva, että Santtu Raitalan ajokkia voi hyvin käyttää systeemien ankkurina.
Kakkoskohteessa Rullebackens Gösta on alkumetreillä niin nopea, että se pystyy todennäköisesti puolustamaan keulapaikan. Hevonen on tauluaan paremmassa kunnossa ja pystyy voittamaan. Rinnalta lähtee hienossa kunnossa kilpaileva Mythos, joka olisi erityisesti keulasta vahva voiton tavoittelija. Muillakin on mahdollisuutensa.
Kolmannessa kohteessa erottuu selvästi kaksikko Show Must Go On ja Bridge Commander. Ensin mainittu on palannut mahtikunnossa tauolta, eikä voittokulun jat-kuminen yllättäisi. Bridge Commander oli suoraan pitkältä tauolta erinomainen. Kol-mannessa ulkona matkannut ruuna rutisti maalisuoralla eleettömästi ykköseksi. Vah-van Fazimon ja pätkänopean Adrastheen voi nostaa systeemiin, jos suosikkeja haluaa varmistella.
Neljäs kohde on arvoituksellinen tammadivisioonakarsinta. Goodygoodytwoshoes on tehnyt tauolta kaksi hienoa juoksua ja voitto roikkuu ilmassa. AL’s Boozy Suzy jäi voimissaan pussiin Turussa, eikä sijoitukseen kannata tuijottaa.
Lujaa kiihtyvä Sublime Soa, uransa ensimmäistä voittoa metsästävä Betty Boob Face, tulosriviään vaarallisempi Ceresthee, starttien myötä parantava Caboose ja helpon juoksun lähellä kärkeä saava Quick Diablo kärkkyvät yllätystä.
Vauhtis on tämän hetken kilpailevista suomenhevosista ehkä kaikkein paras. Voitosta voittoon ravannut ori ei ole saanut muista vastusta viime kilpailuissaan.
Seppo Suurosen valmennettava on ravivarma, nopea ja omaa hurjan fysiikan. Ohjas-tajan mukaan Kouvolan 23-tulos syntyi todella helposti ja varaa jäi paljon.
Damon Hill Treb on päätöskohteen idea. Henna Halmeen suojatti laukkasi Kouvolassa heti alkumetreillä ja jäi joukon jumboksi. Vielä viimeisessä kaarteessa ruuna oli joukon hännillä. Maalisuoralla ruuna kiri terävästi neljänneksi, vaikka kiriväylät eivät koskaan kunnolla avautuneet. Hevosen olemus oli hieno ja voittotili uudessa kotimaassa voi hyvinkin avautua jo Jokimaalla.
Toto65-vihjeet
Lähtö 1: 7 Global Withdrawl (6,5)
Lähtö 2: 1 Rullebackens Gösta, 2 Mythos, 3 Skyfall Mirchi, 4 Ready Boss, 5 Geegee Boomerang, 9 Napoleon Fortis (7,10)
Lähtö 3: 4 Show Must Go On, 10 Bridge Commander, 7 Fazimo, 5 Adrasthee (6,9)
Lähtö 4: 14 Goodygoodytwoshoes, 15 Al`s Boozy Suzy, 5 Sublime Soa, 7 Betty Boob Face, 9 Caboose, 3 Ceresthee, 1 Quick Diablo (2,13)
Lähtö 5: 4 Vauhtis (5,9)
Lähtö 6: 5 Damon Hill Treb (9,4)
168 riviä x 0,10 euroa = 16,80 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

