Suomen Toto75-karonkka: Selmer I.H. oli Kultaloimen valtias – seuraavaksi Seinäjoelle
Porin Kultaloimi-lauantai oli täynnä loistavaa sporttia. Iso onnistuminen oli myös raviradan kuntoon saaminen juuri ravien alla. Liejukerroksen alta paljastui hyvä hiekkarata, jossa huippuhevosten kelpasi kilpailla.
Selmer I.H. hallitsi Porin Kultaloimessa. Samu Sundqvist ohjasti voittajaa. Kuva: Nelli Saari / Suomen Hippos1. Selmer I.H. viimeisteli voitolla Seinäjoki Raceen
Lämminveristen Kultaloimessa voitto matkasi Ruotsiin. Jo etukäteen moni uskoi Selmer I.H.:n ja Samu Sundqvistin hoitavan homman, ja näin kävikin. Ilmaiseksi ruuna ei ykkössijaansa saanut, keulapaikka irtosi vasta 1300 metriä ennen maalia ulkoratojen kiertelyn jälkeen.
Tästä huolimatta Gabriella Laestanderin valmentama Selmer I.H. karkasi suomalaisvastustajiltaan lopussa kaukaisuuteen. Next Directionin hyvä ja pitkä kiri kolmannella radalla kantoi sen kakkoseksi ennen lujaa spurtannutta Jason’s Camdenia.
Kultaloimen voittajalle oli jo etukäteen tiedossa paikka kahden viikon päästä ajettavaan Seinäjoki Raceen, ja tähän kisaan Selmer I.H. on Porissa nähdyn perusteella enemmän kuin valmis. Bert Pettersson omistaa hevosen.
2. Siirin Valtsu
Suomenhevosten Satakunta Seniorista odotettiin nuorten nousevien hevosten välistä tiukkaa taistoa – olivathan mukaan ilmoittautuneet 5- ja 6-vuotisikäluokkien parhaat voimat, Siirin Valtsu, V.G. Voitto, Core ja Ville Kalle. Jännittävää matsia ei saatu, mutta sen sijaan yleisölle tarjottiin sitäkin suvereneempi soolo.
Siitä vastasi ajoissa keulaan edennyt Siirin Valtsu, joka ei missään vaiheessa päästänyt vastustajia edes lähituntumaan ja juoksi muilta kirjaimellisesti jalat alta. Hannu Torvisella oli helppo työ istua oriin kärryillä, ja lähdön jälkeen Siirin Valtsun valmentaja Petri Laine loisti kilpaa auringon kanssa. Ville Kallella ei ollut paras päivänsä, ja V.G. Voitto sortui laukkkoihin. Petri Laine omistaa ja on myös kasvattanut Siirin Valtsun. Ida Laine on hevosen hoitaja.
3. Joriini
Kylmäveristen Kultaloimessa suursuosikki Stallone pääsi etenemään keulapaikalle, ja tämän jälkeen kaikki vaikutti olevan pedattuna kierroksen 75-pankille. Rinnalle edennyt Veeran Poika alkoi kuitenkin kierros ennen maalia painaa Jarmo Saarelan kannustamana kunnolla hiileen. Takasuoralla kärkikaksikko erkani kauas muista, mutta lopussa niidenkin askel alkoi ymmärrettävästi painaa.
Suojaisan juoksun saanut Joriini spurttasi Hannu Hietasen tarkkojen ajolinjojen päätteeksi lopussa ykköseksi aiheuttaen samalla kierroksen suurimman yllätyksen. Ylimääräisiä sydämentykytyksiä aiheutti Joriinin haparointi sata metriä ennen maalia, mutta tarkkakätinen Hietanen onnistui pitämään oriin askelillaan. Stallone kesti kakkoseksi ennen urheaa Veeran Poikaa, joka oli maalissa kolmas. Hannu Hietanen myös valmentaa Joriinia. Talli Korkiavuori omistaa ja Kalle Korkiavuori on hevosen kasvattaja. Sara Hietanen hoitaa hevosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



