Pasi Von Bentz myytiin Kanadaan: ”Ostajat eivät tinganneet”
Kokkolan Lohtajalla tallia pitävä Kirsi Nikka myi Pasi Von Bentzin Kanadaan. 7-vuotias ruuna tuli hänelle alkuvuodesta ja ehti startata 9 kertaa totosijoin 1-2-1 ja 3 370 euron tienestein. Kaikkiaan ruunan saavutukset ovat 39 starttia totosijoin 7-5-5 ja 21 530 euroa.
Pasi Von Bentzin osti neljän hengen porukka Kanadasta. Hevonen lähti lauantaina Vermosta Åby Horselinen kyydillä kohti Amsterdamia ja sen pitäisi olla tänään lentokoneessa matkalla kohti uutta kotimaataan.
”Teen paljon yhteistyötä Riina Rekilän kanssa ja hevonen oli hänellä nyt kun kilpaili etelässä. Riinalta kysytään aina välillä hevosia Kanadaan ja nyt hän tarjosi agentille Pasia. Riinan arvion mukaan se on Kanadassa oikein hyvä hevonen sarjoihinsa”, Kirsi Nikka kertoo.
Pasi Von Bentziä kysyttiin ostaa myös Suomeen, mutta hinnasta ei päästy sopuun.
”Suomessa minulle naureskeltiin, kun kerroin hintapyyntöni. Hevonen on kuitenkin mennyt tänä vuonna täyttä matkaa 14-vauhtia ja montéssakin 15-kyytiä, niin en halunnut sitä puoli-ilmaiseksi antaa. Kanadalaiset ostajat eivät tinganneet hinnasta. Minusta on hienoa, että välillä myydään hevosia myös Pohjois-Amerikkaan täältäpäin.”
Kirsi Nikka työskentelee maatalouslomittajana ja pitää tallia sivutyönään.
”Tallissa on ollut vuosien mittaan omia ja vieraiden hevosia. Voin ottaa vieraiden hevosia treeniin, kuntoutukseen tai vaikka pitää siitostammoja, tilat taipuvat moneen.”
Hänen tunnetuin hevosensa toistaiseksi on kilparadoilta eläköitynyt Bory 11,5aly ja 93 260 euroa. Se on tällä hetkellä Rekilän luona varsojen kurinpitäjänä. Kotona on vain 2-vuotias kimppahevonen Pihlajan Paroni.
”Nyt pitäisi tosin olla Ruotsista tulossa mielenkiintoinen uusi hevonen”, Nikka nauraa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


