
”Maailman paras” myytiin miljoonasummalla siitokseen USA:ssa − ensin kilpaillaan mahdollisesti Euroopassa
Eilen tehtiin kaupat yhdestä maailman parhaista ravureista ‒ mahdollisesti parhaasta juuri nyt. Se hankittiin uusille omistajilleen siitostammaksi, mutta suunnitelma on ajaa kilpaa vielä lisää.
Maailman huippuvalmentajiin kuuluvan Åke Svanstedtin valmentamasta hevosesta tehtiin kaupat siitokseen. Kuitenkin kyseinen ravuri jatkaa ensin uraansa, ja Svanstedtin perheestä tuli hevosen osaomistajakin. Kuva: Ville ToivonenKauppa tehtiin USA:ssa ruotsalaisten ja amerikkalaisten kesken 08,4-ennätyksisestä Jiggy Jog -tammasta, joka viime kaudella nelivuotiaana oli Pohjois-Amerikan paras täysi-ikäinen ravuri. Se lienee näin maailman paras ainakin lyhemmillä matkoilla. Pidemmillä matkoilla kukaan tuskin pärjää juuri nyt Ranskan Prix d’Amerique -voittajalle Idao de Tillardille, vai pärjäiskö Jiggy Jog sittenkin? Se saatetaan nähdä ensi talvena.
”Hinta oli dollareissa seitsennumeroinen”, suostui ostajajoukkueen kasaan kerännyt Hunterton Farmin Steve Stewart kertomaanTravrondenin haastattelussa.
Ruotsissa syntynyt Jiggy Jog (Walner) on Vestmarka AB:n eli Ståle Lindgrenin kasvatti. Sen on koko uran ajan omistanut paljon Amerikan raveihin viime vuosina satsannut ruotsalainen Jörgen Sparredal. Valmennuksesta vastaa Åke Svanstedt, ja koko ura on toistaiseksi tuottanut vajaat 2,2 miljoonaa dollaria 35 startissa totosijoin 18-10-2.
Tamman suurimmat voitot ovat Kentucky Filly Futurity, jonka ylivoimavoitossa ennätys 08,4 syntyi, sekä kolme- ja nelivuotiaiden Breeders Crownit. Viime vuonna nelivuotiaana Jiggy Jog S ‒ Pohjois-Amerikassa kilpaillessaan tamman nimen perään tulee S syntymämaan mukaan ‒ oli jokseenkin ylittämätön kahdeksalla voitollaan 11 kisasta ja yli miljoonan taalan ansioillaan. Se valittiinkin vuoden täysi-ikäiseksi tammaksi USA:ssa eli se sai niin sanotun Dan Patch Awardin.
Kun viime vuosikymmeninä supertammoja siitokseen ostanut Steve Stewart oli ostajaporukan manageri, on selvää, että suunnitelmissa on tehdä lisää huippuhevosia siitosuralla. Stewart oli aikanaan ostamassa suomalaiselta omistajaporukalta Emilie Cas EL -tammaa, joka on sittemmin liittänyt nimensä histotriaan varsinkin siitostammana. Hän myös hankki siittolaansa muiden osakkaiden kanssa kaksivuotiaiden ME-tamma Mission Briefin 2017.
”Olisi mahtavaa tehdä Moni Makerit.” Steve Stewart
Kuitenkin Jiggy Jogin taustoista kerrotaan, että se on jatkamassa kilpauraa ainakin alkaneena vuonna ja että kilpaileminen Euroopassakin on mahdollisuuksien rajoissa. Omistajakimpan 10 osuuden omistajien joukossa on amerikkalaisia omistajia sekä tamman valmentaja Åke Svanstedt vaimonsa Sarah Svanstedtin kanssa.
”Olisi mahtavaa tehdä Moni Makerit”, Steve Stewart kommentoi ruotsalaismediassa.
Steve Stewart viittaa kolossaaliseen amerikkalaistammaan, joka on viimeisiä USA:sta käsin Euroopan valloituksessa onnistuneita ravureita. Moni Maker voitti Elitloppetin 1998 ja Prix d’Ameriquen 1999.
”Jiggy Jogilla on potentiaalia riittää noissakin.”
”Keskustelin Sarah Svanstedtin kanssa suunnitelmista, ja Eurooppa kiinnostaa. Moni USA:ssa ajattelee, että kilpailemme 2024-kauden ja seuraavana satsataan siitokseen. Heidän yllätyksekseen suunnitelma ei ole kuitenkaan se, vaan kilpailla edelleen jatkossakin. Ensi kevään Elitloppet kaksine kisoineen samana päivänä tulee liian aikaisin, ja Prix d’Amerique on seuraavan kerran ensi talvena. Jiggy Jogilla on potentiaalia riittää noissakin. Ennen kaikkea tamma itse saa kuitenkin päättää miten kauan kilpaillaan.”
Jiggy Jogin kauppa on yksi isoimmista viime vuosina tehdyistä ravurisukuisten hevosten kaupoista maailmassa, arviolta noin 1,5 miljoonan dollarin hinnalla. Tamman isän Walnerin (Chapter Seven) veljen Tetrick Wanian (Muscle Hill) myynnissä suomalaiselta eläinlääkäriltä Riina Rekilältä saksalaiselle suuromistajalle Karin Walter-Mommertille summa oli vielä tuotakin isompi, jokseenkin tuplaten. Lisäksi viime vuosien Amerikan siitosoriiden syndikoinneissa summat lienevät olleen samoja miljoonaluokan lukuja, mutta orisyndikoinneissa ostajia voi olla yhteensä jopa sata.
Vertailun vuoksi suomalaisen huipputamman Mascate Matchin (Muscle Mass) huutokauppahinta sen siirtyessä raviliigavarsasta siitostammaksi oli 307 000 euroa. Steve Stewart oli loppumetreille saakka yksi ostajakandidaateista tässäkin tapauksessa.
Ensimmäisenä uutisoineen Ruotsin ravimedian Sulkysportin artikkeli.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







