Kiitollinen, kilpailuhenkinen ja kovakuntoinen – montén taituri Jenni Koskela jatkaa huipulla kolmatta vuosikymmentä

Liikunta on montén kärkinimiin kuuluvalle Jenni Koskelalle sananmukaisesti elämäntapa.

"En osaa olla liikkumatta. Se tulee luonnostaan. Talvella hiihdän ja juoksen ja salilla teen punttia pari kertaa viikossa. Tulee levoton olo, jos ei jonain päivänä edes pääse kävelemään."

Hierojan neuvosta väliin on kuulemma osattava myös tehdä kevyemmin, jos paikat jumiutuvat liikaa.

Koskela on suomalaisten montéohjastajien yhteistilaston kiistaton ykkönen ja Merja Ikäheimosen tavoin kilpaillut siinä pisimpään. Koskelan voittoprosentti on yli 20 vuotta kestänyt ura huomioiden huikea, 21. Hänen ohjastamansa hevoset ovat tuoneet lajissa omistajilleen enemmän rahaa kuin yhdenkään muun ohjastajan eli 322 442 euroa.

Myös Suomen mestaruuksia on selvästi enemmän kuin kollegoilla, kahdeksan. Tuorein niistä on Sunbeamilla viime vuodelta. Koskela on myös yksi niistä viidestä ohjastajasta, joilla on mestaruus molemmilla roduilla.

Koskelan lajeihin kuuluu myös golf, jossa kilpailuhenkinen nainen tietenkin myös kisaa. Tosin hän varoo puhumasta menestyksestä. Tasoitus on 19.

"Olen vähän liikaakin kilpailuhenkinen. Jos jokin epäonnistuu, sitten on vaikea nollata mieli. Golffissa pitäisi siihen kyetä heti ja aloittaa seuraavalta väylältä keskittyneenä."

• Joensuussa varttunut Jenni Koskela nousi montén huipulle tyttönimellään Nevalainen.
• Vuodesta 1992 alkanut ura käsittää (29.6.) 776 starttia, joista on ajettu alkuvuosina kärryillä 20–30.
• Voittoja niistä on kertynyt 165 eli voittoprosentti on 21.
• Montén Suomen mestaruuksia hänellä on enemmän kuin muilla ohjastajilla, kahdeksalta vuodelta.
• Lahdessa asuva Koskela on ammatiltaan myyntiedustaja.
• Raviurheilun lisäksi hän harrastaa liikuntaa (kuntosali, juoksi, hiihto, golf).
• Perheeseen kuuluvat puoliso ja Elmeri-koira, joiden kanssa raveja ja golfkisoja kierretään kesällä matkailuvaunulla.

Jenni Koskela suosittaa ratsastusta ravurien harjoitteluun, vaikkei niillä kilpailtaisikaan ratsain. "Hevosesta tulee ihan eri eläin, kun ratsastus kehittää sen tasapainoa ja lihaksistoa." Kuva: Pasi Leino

Kilpailuhenkisyydestä kertoo myös hevosharrastuksen alku.

Silloinen Nevalaisen Jenni asui tyttösenä 1980-luvun alussa legendaarisen hevoskauppiaan ja hevoskasvattajan Oiva Pölösen naapurissa Kontiolahdella, nykyisessä Joensuussa.

"Aloitin ratsastamisen aasilla. Oivalla oli kaikenlaisia hevosia ja aina piti tietenkin kokeilla, pitääkö se uusi selässä. Siellä oppi hevosten kanssa touhuamaan", hän nauraa.

Aikuistuttuaan hän oli myös töissä ravitalleilla, Esa Holopaisella ja Seppo Suurosella. Omiakin hevosia ehti Joensuussa asuessa olla vähän aikaa.

Koskela vaihtoi kuitenkin myyntitehtäviin. Hän myy maatiloille erilaisia tuotteita kuten kivennäisiä, lehmien nuolukiviä ja rehun säilöntäaineita. Koti vaihtui työn myötä Lahteen 18 vuotta sitten.

Työnantaja antaa tilaa itsenäisesti järjestää työaikansa, minkä ansiosta hän pystyy sovittamaan työn ja kilpaohjastuksen.

Omia hevosia ei enää ole ollut useampaan vuoteen. "Tilanne on ihan hyvä näin. Ei oikein aika riitä."

Ravikilpailuluvan Jenni Koskela hankki heti 16-vuotiaana vuonna 1992. Alkuvuosina startteja kertyi kärryistä ajaen kahden- ja kolmenkymmenen väliin, hän muistelee.

Joukkoon mahtui myös yksi ravinaisten Suomen mestaruus.

Vasta kun monté alkoi kehittyä 90-luvun loppupuolella, Jenni innostui ohjastamisesta tosissaan niin omilla kuin vieraiden hevosilla.

"Lajissa veti heti sama, mikä siinä iskee edelleenkin. Vauhti ja onnistumisen tunne, joka syntyy, kun suoriutuu hyvin."

Keskeinen viehätys on myös läheisellä kontaktilla hevoseen.

"On hieno tunne olla niin lähellä hevosta. Se kuuntelee siinä niin eri tavalla."

Hyvä esimerkki on Marianne Juutilaisen Baletin Salama, joka meni Turun Kuninkuusraveissa 2016 montén kylmäveristen maailmanennätyksen, 22,6.

"Se tarvitsi ratsastajan selkään. En usko, että se olisi koskaan ilman montén tuomaa varmuutta mennyt kärryistä sitä 22:tta."

Luottamus Salaman kanssakaan ei syntynyt heti. Ruuna kokeili Koskelan kanttia samanlaisilla tempuilla, mitä se oli kuumetessaan koettanut kärryjen edessäkin. Salama koetti poistua väkisin tallialueelle onnistumatta, ennen kuin se päätti luottaa ohjastajaansa.

"Sen jälkeen se hyväksyi ratsastajan hyvin."

Useamman kuukauden tauolta montéen palannut Sunbeam kuuluu niihin, jotka menevät hyvin kärryjen edestäkin mutta suorastaan syttyvät ratsain.

Tapio Mäki-Tulokkaan suojatilla ei ollut startattu raviratsastuksessa heinäkuun Suomen mestaruuden jälkeen, kun se palasi Forssassa uudenvuodenaattona Koskelan ohjastettavaksi. Koskelan työnä oli lähdössä enemmänkin rauhoitella työintoista ruunaa.

"Kun käänsin sen lopussa ulos, se lähti heti kiriin, vaikka vielä pitelin. Ruuna lopetti räntäkelissä 12,1. Juttelin sille, että `älä mene niin kovaa, ei meillä ole mitään hätää´. Se hoiti homman itse ja hiljensi pyytämättä heti maalin jälkeen."

Turun Metsämäen tammikuisissa 75-raveissa Jenni Koskela siivitti Villihiisin kakkoseksi. Kaksikko kiertää kärjen tuntumaan uloinna. Kuva: Pasi Leino

Montéssa taso on kohonnut kohisten varsinkin viiden viime vuoden aikana. Se näkyy niin hevosissa kuin ohjastajissa.

"Meillä on hevosia, jotka ovat tosi hyviä, jopa suhteellisesti ottaen parempia kuin kärrilähdöissä. Ehkä ohjastajat ovat myös ryhtyneet treenaamaan enemmän", Jenni Koskela pohtii.

Hän pitää mieluisana lajin suosiota. Yksi miinus uusien ohjastajien mukaan tulossa kuitenkin on: turvallisuus - eikä siitä pidä tinkiä.

Jenni Koskela pitää ohjastuskorttiin liittyvien ehtojen lisäksi tärkeänä, että uusia opastetaan. Hän kannustaakin montésta kiinnostuneita kyselemään apua. Varsinkin mahdollisten ongelmatilanteiden jälkeen on tärkeä käydä asia läpi, että virheistä voi oppia.

"Aloittelijoiden kannattaa seurata lähtöjä ja katsoa niitä tosi paljon videolta. Jonkun verran on minultakin muutama tyttö kysellyt vinkkejä, ja niitä on kiva antaa. Joskus volttiringissä on myös tärkeä, että menee auttamaan, jos tilanne ei suju."

Montéohjastajien kesken on ollut puhetta, että Ruotsin malliin meilläkin vaadittaisiin kuntotesti. Naapurissa siihen vaaditaan kolmen kilometrin juoksu 15 minuuttiin.

Säännöllisesti juokseva ja hiihtävä Koskela ei silti pidä yhden muotin mukaista testiä parhaana mittarina lajissa vaadittavasta kestävyydestä ja lihaskunnosta.

"Juoksen tasaisella tempolla vaikka 25 kilometriä. Mutta kun kesällä ajoin Virin Vihtoria helteessä, syke huiteli huipussaan 204:ssä, sillä minulla on luonnostaan tosi korkea syke", hän kuvaa.

Kaustisella on alkamassa montéohjastajien koulutus, mitä Koskela tervehtii myönteisenä asiana. Sen osana harjoitellaan niin oikeaa ajoasentoa ja hevosen hallintaa kuin treenataan tavoitteellisesti ohjastajan omaa kuntoa.

"Kun on hyvä kunto ja tasapaino, se on hevosellekin parempi. Pystyt silloin kannattelemaan hevosta."

Tasapainon harjoitteluun hänellä on vinkki: "Toinen jalka maassa ja toinen nostetaan taaksepäin ilmaan, niin että kahvakuula käsissä painutaan etunojaan. Se auttaa."

Baletin Salama viiletti Jenni Koskelan ohjastuksessa kylmäveristen montén ME-lukemat, 22,6, Turun kuninkuusraveissa vuonna 2016. Aika on edelleen Suomen ennätys. Kuva: Satu Pitkänen

Lajin arvostuksen eteen Jenni Koskelan mukaan on tehty paljon työtä ja yksi selityksistä on Suomen montéohjastajien yhdistyksessä vallitseva hyvä henki.

"Tehdään paljon uudistuksia. Ne vievät lajia eteenpäin", hän kehuu hallitusta ja muita aktiiveja.

C-korttilaiset joutuvat antamaan ennen ensimmäistä starttia hevosten käsittelystä ja hiittaamisesta näytön.

"Lisäksi Suomen mestaruuteen tuli vaatimus, että c-korttilaiset eivät pääse osallistumaan. Tämä on sama kuin kärrillä. Pitää ollakin yhtäläiset vaatimukset."

Sarjoja on suunniteltu lisää. Pari toivetta kuitenkin olisi: suomenhevosten Suomen mestaruus tulisi Koskelan mielestä ajaa lämminveristen tavoin ryhmälähtönä. Suomen mestaruuksien 7 500 euron ykköspalkintoon hän toivoisi myös selvän kohennusta.

"Avoimessa montéssa mennään jo usein kovempaa kuin kärrilähdössä", hän huomauttaa.

Toinen toive koskee meneillään olevia talvisarjoja, joita on ensi kertaa kaksi: Prid du Nord ja Winter monté meeting.

"Suomenhevosetkin ovat kehittyneet, eivätkä paalun hevoset enää mene ratsain vain 35:tä vaan 30:tä. Olisi parempi, että toinen sarja olisi eri määrityksin", hän sanoo viitaten jopa sadan metrin takamatkaan, josta parhaidenkin on lähes mahdoton saada keulaa kiinni.

Radoilla on montén näkökulmasta onneksi enää vähemmän takavuosien asennetta, että laji olisi jotenkin tyttöjen hommaa ja sen lähtö olisi siten "pois" ammattiohjastajilta.

"Moni haluaisi ilmoittaa montélähtöihin hevosiaan, mutta ei ole sarjoja. Eihän me ohjastajat niitä hevosia omisteta, vaan omistajat ja valmentajat toivoisivat mahdollisuutta kilpailemiseen", Jenni Koskela painottaa.

Hän jopa arvelee, että montélähdöt kuuluvat nykyisin usein pelivaihdollisesti varsinkin iltaravien suosituimpien kohteiden joukkoon.

Tämän hän soisi noteeraavan paitsi ratojen myös pelivihjeiden tekijöiden, miksei pelaajienkin.

Kokenut ohjastaja kaipaisi tuomareilta enemmän keskusteluyhteyttä lajin kehittämiseksi. "Ei se, että lätkäistään sakko, auta, vaan ajotyylit pitää saada vielä paremmiksi."

Yhteys tuomaritornista tarkoittaa hänen mukaansa yhä edelleen sitä, että tuomaristo lähinnä ykskantaan ilmoittaa, että oli rike ja siitä tulee rangaistus. Näin toimitaan, vaikkei olisi esittää tapahtumista videota tai kaarrekameran kuvaa.

"On hyvä, että kaista-ajosta tulee maininta. Mutta sen tilanteen näkee aika paljon paremmin sieltä selästä. Olenkin väliin miettinyt, pitääkö ruveta ajamaan gopro-kamera päällä koko ajan, että myös tuomarit näkisivät eron."

Virin Vihtori on yksi niistä ravureista, joille vaihto montéseen toi myös varmuutta kärrylähtöihin. Kuva: Terhi Piispa-Helisten

Montéssa testataan hevosen todellinen hyvyys.

"Lajilla on suuri merkitys hevoseen ihan ehdottomasti. Hevosesta tulee ihan eri eläin, kun ratsastus kehittää sen tasapainoa ja lihaksistoa."

Jenni suosittelee ratsastusta säännöllisenä osana treeniä muillekin kuin niille, joilla halutaan kilpailla montéssa.

Jos radalle aiotaan, harjoittelua tarvitaan enemmänkin. "Ei sitä silti tarvita joka päivä eikä hevosta tarvitse hiitata selästä. On nähty niitäkin, että hevosta on kokeiltu selästä edellisenä päivänä. Sen jälkeen sillä on startissa varmasti paikat kipeinä."

Jos ratsastaja nousee suoraan selkään kilpailutilanteessa, on saattanut jopa syntyä jalkavammoja. Niin herkkä asia on liikkeiden tasapaino ratsastajan kanssa.

"Yhdellä lämpösellä laitoin lämmityksessä jalustinremmin yhtä pidemmäksi kuin normaalisti. Kun lyhensin sitä, se meni vain peitsiä. Lasku yhdellä takaisin ja se alkoi ravata. Pienestä nämä ovat kiinni."

Esimerkiksi Tapio Mäki-Tulokas lämmittää valmennettavansa itse kärryillä, minkä jälkeen Koskela vain pruuvaa ohjastettavaa ennen starttia.

Vastaan on tullut yli 20 vuoden ohjastuksessa vain yksi lämminveriruuna, joka ei montéssa suostunut menemään ravia.

"Se lähtö oli Jokimaan montétähti, johon piti maksaa maksuja ja osallistumisesta päätettiin aika nopeaan. Luulen, että sekin olisi muuttunut, kun olisi ollut aikaa ratsastaa sitä enemmän ja sen lihaksisto olisi kehittynyt."

Toisaalta on hevosia, joista Koskelakin on aluksi ollut joltisenkin varma, ettei niistä ole pärjäämään lajissa.

" Tuomisen Timolla oli pikkutamma, Madrid. Ajettiin sillä hiitti Jokimaalla. Se oli niin lyhytliikkeinen, että sanoin Timolle, ettei tällä voi mennä."

Ensimmäisen montélähtönsä Riihimäessä tamma meni 28,9 voltista, mikä oli lähes sen ennätys.

"Kyllä se sen jälkeen vaan polki ja oli SM:ssäkin kakkonen, vaikka sillä oli vähän vaikeutena vinous, mikä johtui sen lyhyistä liikkeistä."

Toinenkin esimerkki löytyy Tuomisen valmennettavista. Laukkaherkkä Virin Vihtori löysi vihdoin viime vuonna tasonsa ratsain.

"Se on laukannut vain, jos on kompastunut. Nyt sillä on korvissa vain pallot ja pystyn vetämään ne myös auki. Siitä löytyi uusi vaihde. Sen ennätyskin (24,4a) on nyt montésta."

Jenni Koskela kiittää montératsastajien yhdistyksen parissa tehtyä työtä. Lajin kehitykselle keskeistä on lisäksi ollut, että alalla arvostetut ammattilaiset ilmoittavat nykyisin hevosia monté-lähtöihin. Kuva: Pasi Leino

Työkseen Koskela kiertää siis myyntitehtävissä maatiloilla. Vaikka raviurheilu on maaseudulla varmaan lähtökohtaisesti vielä tutumpaa kuin kaupunkilaisille, moni ei silti ole kuullut montésta mitään.

"Kun heille kerron, millaista se on, kysymys kuuluu, pelataanko noita lähtöjä ja mistä niitä pääsee katsomaan."

Vaikka lajin sisällä montén arvostus on siis noussut, se ei ole tullut yhtään tutummaksi suurelle yleisölle, hän päättelee. Vauhdikkaana ja näyttävänä se voisi kuitenkin tuoda koko raviurheilulle lisää vetovoimaa, kuten esimerkiksi Ranskassa ja Ruotsissa.

"Kun raveja mainostetaan, aina on vain kärryissä olevan ravurin kuva. Miksi ei siinä voi olla rinnalla montéhevonen?" hän heittää Veikkaukselle, Suomen Hippokselle ja radoille.

Jenni Koskela on ohjastanut menestyksekkäästi kumpiakin rotuja. Mikä niitä erottaa?

"Kyllä suomenhevonen on aika paljon raskaampi ratsastaa, eikä se johdu yleensä siitä, että hevonen olisi kovasuinen. Mutta toki niiden joukossakin on myös hienoja menijöitä. Baletin Salama oli ihan kuin lämpösellä olisi päästellyt."

Koskela kiittää sitä, että alalla arvostetut ammattilaiset ilmoittavat hevosia monté-lähtöihin. Tärkeä askel otettiin hänen mukaansa, kun Tapio Mäki-Tulokas ilmoitti mukaan ykkössarjoissa kilpailevan Attack Diablon.

Myös yhteistyö Reino Palomäen kanssa on ollut merkittävää, sillä se on tuottanut kaksi Suomen mestaruutta.

Jenni naurahtaa, että yhteistyö Orimattilan vanhan maestron kanssa ei ole aina ollut pelkästään helppoa vaan yhteenkin on otettu. Keskinäinen arvostus on kuitenkin kantanut, ja Jenni oli varsinkin aiemmin ravireissuilla myös Reinolle hevosauton kuskina.

Harvassa fyysistä ketteryyttä ja voimaa vaativassa urheilulajissa nainen on yhä huipulla neljänkympin puolivälissä. Jenni Koskelalta on pakko kysyä suoraan, onko ikärasismista kokemusta.

"Tuntuu, että en ole vanhettunut. Eiköhän sitten ole aika luopua, kun kukaan ei enää kysy ajamaan", hän heräyttää naurun.

"Mutta mikäs tässä on kilpailla, kun kuntokin on varmaan parempi kuin koskaan. On hienoa, että minulle on tarjottu tosi hyviä hevosia ja ne ovat antaneet mahdollisuuksia pärjätä. Siitä olen kiitollinen."

Juttu on ilmestynyt alunperin MT Ravinetin Vuosikuvastossa 5. helmikuuta.

Sunbeam saavutti Jenni Koskelan ohjastamana montén Suomen mestaruuden ja Prix Monté Finlandian voiton. Myös kärrylähdöistä on lohjennut ruunalle menestystä. Kuva: Pasi Leino

Varusteissa kokeneella kilpailijalla on aloittaville kolme käytännön neuvoa. Ensiksikin hevosen tasapainoisen suorituksen kannalta keskeistä on satula.

"2,5 kilon satula on ihan eri asia kuin puolen kilon läpyskä, eikä sillä ole hevoselle eroa. Sillä huonolla satulalla häiritset hevosta", hän tuhahtaa.

Jenni opetteli ensimmäisenä Suomessa jockey-tyylin ratsastamisen, jossa mennään koko matka jalustimien varassa.

" Erik Skutnabb ja Brita Flander ilmoittivat mulle hevosiaan mutta sanoivat, että `näillä mennään sitten Ranskan tyylillä´. Siitä se lähti, vaikka hurjaa oli alussa tasapainon kanssa lyhyillä jalustimilla", hän kiittää.

Jo silloin Koskelaa yritettiin saada käyttämään myös kaksoisohjia, mutta tämä on pitäytynyt lenkkimallissa.

"Hevoset kulkevat ihan yhtä kovasti ja varman tasapainon saat lenkkiohjilla. Kun ensin oppii hallitsemaan hevosen, sitten kannattaa vasta siirtyä kahdelle."

Ranskassa ajetaan kahdella ohjalla, mutta heillä on silloin aina joko kankikuolaimet tai pelhamit eikä Suomessa ravikäytössä olevia kevyempiä kuolaimia, huomauttaa Koskela.

Lenkkiohjilla selviää myös vähemmillä sormivoimilla, mikä sekin varmentaa ohjattavuutta ja turvallisuutta.

Vaikka montélähdöissä on tullut viime vuosina kehitystä, väliin tulee edelleen tilanteita, joissa on vaaran paikkansa.

"Siksi hevoselle laitetaan aina löysä sekki. On sattunut monta kertaa, että hevonen on kompastunut. Se löysällä oleva sekki on pieni turva, eikä haittaa sen hevosen suoritusta yhtään."