
Ravivihje: Janis Joplin Sisu rokkaa Vermossakin
Henna Halmeen valmentamat hevoset ovat juuri nyt hurjassa vireessä ja voittoja tulee solkenaan. Janis Joplin Sisu pinkoi Kouvolassa kirikierroksen 12,7-kyytiä ja voitti ylivoimaisesti. Kunto on huipussaan ja tammaan on helppo luottaa.Avauskohteen Go West Young Man on ollut hienossa kunnossa jo kuukausien ajan, mutta ikävien lähtöpaikkojen vuoksi voittoja on irronnut tällä kaudella vasta yksi. Kouvolassa ruuna jäi alussa aivan hännille ja kiri lujaa kahdeksanneksi. Anything For You oli mainio Suur-Hollola-ajossa ja sijoittui finaalissa neljänneksi. Luokka riittää varmasti, mutta pieneltä huililta siihen pitää suhtautua varauksella. Quite A Lover näytti Teivossa hyvältä, mutta kiriluukut pysyivät kiinni maaliin saakka.
Toisessa kohteessa Red Caviar saa rattailleen taitavan Tino Keväänrannan, jolla on taipumus saada hevosiin hyvin vauhtia ja itseluottamusta. Ruuna lähtee lujaa ja mikäli se saa johtaa rauhassa, muut ovat lopussa vaikeuksissa. Farfallone voi olla se hevonen, joka tulee vauhtia kyselemään heti alku matkasta. Meneväinen ruuna voi pitää matkalla railakasta tempoa ja se sataisi ilman muuta Goddes Gon laariin. Oona Halmeen ajokki on kilpaillut kovissa lähdöissä ja pystyy kirimään lopussa matsiin mukaan.
Kolmas kohde on pelillisesti äärimmäisen haastava, eikä suosikin nimeäminen ole helppoa. Kaikkein varminta olisi rastata kohde umpeen.
BWT Iron Man on voittanut molemmat kilpailunsa vakuuttavasti. Turussa Ville Mäkelän suojatti marssi helppoon voittoon johtavan rinnalta. Nemea Iceman oli Kouvolassa oleellisesti helpommin ajettavissa kuin aikaisemmin. Kaarteissa ei ollut samanlaisia ongelmia kuin ennen ja hevonen tuli rehdisti perille saakka. Jymy-yllätyksen etsijät huomioivat New Grove Xtacyn. Uransa toisessa kilpailussa se kiri viimeiset 1 200 metriä 14,8-vauhtia pahan laukan jälkeen. Ruuna on orastavassa nousukunnossa ja sopivalla juoksulla valmis yllättämään.
Ari Moilanen hyppää voitokkaan Mattilan Eemelin rattaille ja voittokulku voi saada jatkoa. Härmässä ruuna sai viimeiset puolitoista kierrosta armotonta prässiä Lystilän Lennolta, mutta vastaili lopulta sen laukattua varmaan voittoon. Birger on löytänyt kuntonsa ja se kannattaa huomioida ajoissa, samoin kuin lapulta ulos pullahtanut Vapassi.
Janis Joplin Sisu teki jo kesäkuussa hienoja kirejä kaukaa parijonosta, mutta arpaonnen vaihduttua on tulosta alkanut tulla. Tamma on liki voittoa monenlaisella juoksun kululla, eikä paikka johtavan rinnallakaan vie se mahdollisuuksia.
Toto65-vihjeet
Lähtö 1: 2 Gowest Youngman, 4 Anythingg For You, 5 Quite A Lover (7,1)
Lähtö 2: 5 Red Caviar, 7 Farfallone, 12 Goddess Go (3,2)
Lähtö 3: 4 Denise Combo,3 Perfect Pleasure,8 Max Di Quattro,
7 Zara Halm,2 Charonne,1 Callela Xania,11 Emma E.,12 Naranjah,
9 Just Kidding,5 Ginny Weasley (10,6)
Lähtö 4: 5 BWT Iron Man, 12 Nemea Iceman, 1 New Crove Xtacy (3,2)
Lähtö 5: 4 Mattilan Eemeli, 7 Birger (10,6)
Lähtö 6: 4 Janis Joplin Sisu (2,1)
540 x 0,10e = 54,00 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


