Ratsastajainliitto selvittää ratsastustunnilla tapahtunutta epäasiallista toimintaa – ”Olemme erittäin pahoillamme”
Sosiaalisessa mediassa levinnyt video ratsastuksenohjaajan epäasiallisesta toiminnasta on johtanut selvitykseen.
Suomen Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto tuomitsee videolla riehuneen ratsastuksenohjaajan toiminnan. Kuva: Carolina HusuSuomen Ratsastajainliitto SRL tiedotti torstaina aloittavansa selvityksen SRL:n hyväksymän ratsastuskoulun ratsastustunnin tapahtumista. SRL:n kuvailun mukaan ratsastuskoulussa pitkään työskennellyt ratsastuksenohjaaja toimi epäammattimaisesti ohjatessaan tunnilla esteitä hypännyttä poniratsukkoa.
Taustalla on keskiviikkona sosiaalisessa mediassa levinnyt video, jolla tuntia pitänyt henkilö riehui muun muassa jahdaten esteelle kieltänyttä ponia takkiaan heiluttaen ja riuhtoi ponia voimakkaasti ohjasta ratsastajan ollessa ponin selässä. Ratsastustunnilla oli myös muita oppilaita.
”Olemme erittäin pahoillamme tietoomme tulleesta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistui hevoseen ja alaikäiseen ratsastajaan. Videolla nähty käytös ei kuulu missään tapauksessa eläinten kanssa toimimiseen ja ratsastuskoulutoimintaan, se oli täysin asiatonta”, SRL:n toiminnanjohtaja Jukka Koivisto kommentoi tiedotteessa.
Koivisto toteaa selvityksen olevan kesken, eikä hän voi ottaa yksityiskohtiin tarkemmin kantaa. Pääsääntönä kuitenkin on, että SRL:n jäsentalleilla havaitut ongelmat käsitellään liiton tallineuvojien toimesta.
”Epäasiallinen toiminta voi johtaa jäsenyyden päättämiseen, ja SRL:n toimenpiteiden lisäksi tarvittaessa myös viranomaistoimiin”, Koivisto kertoo.
Selvitykseen johtanut ratsastustunti pidettiin eteläsuomalaisella tallilla, joka on verkkosivujensa mukaan perustettu vuonna 1980. Tallin Facebook-sivuilla julkaistiin torstaina anteeksipyyntö, jossa todettiin, ettei ratsastuksenohjaajan toiminta ollut tallin arvojen mukaista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




