
Vuosikuvasto ilmestyy ensi viikolla – Antti Ojanperä kertoo siinä mikä elämässä on tärkeää
Vuosikuvasto kertoo taas raveista, rakkaudella.
Antti Ojanperä on noussut suomalaisen raviurheilun jättiläiseksi. Hän kertoo tarinansa uudessa vuosikuvastossa. Kuva: Petteri KivimäkiMT Hevoset&Ravinetti-vuosikuvasto ilmestyy ensi viikolla. 156-sivuiseen kuvastoon on taas kerran kerätty värikkäitä tarinoita raviurheilun ja hevoskasvatuksen parista.
Suomen valmentajatilaston kärkeen noussut ja vuoden valmentajaksi valittu Antti Ojanperä kertoo tiestään suomalaisen raviurheilun jättiläiseksi. Mutta ennen kaikkea hän puhuu siitä, mikä on tärkeää elämässä.
Pellikan veljekset Valtimolta pärjäävät vuodesta toiseen omilla kasvateillaan ikäluokkakilpailuja myöten. He kertovat, mistä kaikki sai alkunsa ja miten siitä on edetty nykypäivän tilanteeseen.
Grönforsin suvun tarina on osa suomalaista raviurheilun historiaa. He ovat eläneet mukana niin nousut kuin laskutkin ja kokeneet myös suuria tragedioita. Nyt he saavat nauttia ravikuningas V.G. Voitosta.
Ruotsin valmentajien kärkikaartiin raketin lailla noussut Daniel Wäjersten puolestaan avasi tallinsa ovet MT:lle ja päästi tutustumaan lähes 100 valmennettavan arkeen. Toinen haastateltu ruotsalaisvalmentaja Jörgen Westholm on myös järjestöaktiivi ja kova hevoskasvattaja.
Kuvastossa ihmetellään myös hevosten hampaita Leena Karman johdolla. Ranskan ja Yhdysvaltojen isäoreja käydään läpi asiantuntija Henrikki Halmeen avulla. Lisäksi tavataan muun muassa mies, jolle hevoset puhuvat ja poneista hevosiin siirtymässä oleva nuori raviurheilija Neea Makkonen.
Tarinoiden lisäksi kuvastossa on luonnollisesti myös lukuisia ori-ilmoituksia.
Kuvasto postitetaan suoraan painosta heille, joilla on voimassa 12 kuukauden kestotilaus. Lisäksi kuvastoa on myynnissä Lehtipisteissä ja raviradoilla. Erillisestä verkkokaupasta kuvastoa ei ole tänä vuonna saatavilla, sillä kysyntä sitä kautta on ollut aiempina vuosina pientä.
Kuvasto on tämän hetken tiedon mukaan tilaajilla, raviradoilla ja Lehtipisteissä torstaina 20. helmikuuta.
Linkki MT Hevosten tilaussivulle, josta voi tehdä tilauksen
Yhteystiedot asiakaspalveluun, jos haluaa vaihtaa määräaikaisen tilauksensa 12 kuukauden kestoon
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



