Supertähden valmentaja: ”Todennäköistä että tulee tappio”
Midnight Hour sai aloittaa viime talven pronssidivisioonasta, mutta nyt vastus on heti kovinta A-ryhmää. Kuva: Anu Leppänen Kuva: Miika LähdeniemiOssi Nurmonen ei aseta Midnight Hourille menestyspaineita kauden avausstarttiin Kuopiossa.
Vaikka viime läpimurtokauden päättäneistä Ranskan ja USA:n starteista ei menestystä tullut, Midnight Hour sai jäädä valmentajansa mukaan talvitauolle huippukunnossa. Sen aikanakaan sillä ei ole ollut mitään ongelmia.
”Ruuna sai olla kuukauden ensin helpolla, ja sen jälkeen on saatu treenata keskeytyksittä. Vaikea verrata virettä viime talveen, kun silloin ei taukoa oikeastaan pidetty, mutta jotenkin jotenkin pontevammalta se tuntuu kuin viime helmikuussa”, Ossi Nurmonen pohtii.
”Torstain viimeistelyvedoissakin se oli oikein hyvä. Mutta kun vastassa on hyvät hevoset paremmilla paikoilla, niin muutama startti alla niillä on etulyöntiasema. Tälle on tullut tauon aikana 20-30 lisäkiloakin, eikä se ole varmasti heti herkimmillään.”
”Midnight Hour on varmaan (20-25 prosentilla) oikein pelattu”, Nurmonen summaa. ”Todennäköistä on, että tulee tappio, mutta tämän kanssa on kiva lähteä raveihin kahden viikon päästäkin.”
Väsymätön Eliot Ness
Ossi Nurmonen lähtee kotiratansa T76-raveihin yhteensä neljän hevosen kanssa. Niistä ykköstoivoksi hän nimeää oheislähdössä 4 kautensa avaavan 3-vuotiaan Eliot Nessin.
”Se on vielä vähän lapsellinen ja kampeilee, mutta tulee viime vuoden starttien perusteella hyvin loppua. Treeneissä se ei väsy millään.”
”Ainoa ongelma on, ettei isoliikkeinen hevonen mahdu juoksemaan tavallisissa kärryissä. En haluaisi ajaa 3-vuotiaalla jenkkikärryistä, mutta tälle on pakko pistää Ufot perään”, Nurmonen mainitsee.
”Myös Doni Twice ja Tessa’s Devil olivat hyviä viikolla viimeistelyissä, mutta molemmilla on huonot paikat ja Tessa’s Devilillä vielä mailin matka. Kovin kaukaa ei kärkeen ehdi, joten alkuun on pakko vähän satsata.”
”Doni Twice kirii loppua vahvasti ja ohittaisi jostain kolmannesta parista ulkoa monta hevosta, mutta sellaista paikkaa voi olla vaikea saada”, Ossi Nurmonen pelkää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


