Mika Forssin iltapäivä 75-Eskilstunassa?
Sunnuntaina Eskilstunassa jatketaan 75-karkeloita. Breeders Crownin finaalit luovat mielenkiintoiset puitteet, ja Ruotsissa tiuhaan reissaavalla Mika Forssilla on mielenkintoisia ajokkeja neljässä kohteessa.
Forss kaappasi jo perjantai-iltapäivällä melkein yhdet ravit itselleen. Forssassa lounasraveissa hän otti neljä ensimmäistä lähtöä "haltuunsa". Viidennessäkin oli sauma, mutta Jordan laukkasi. Lauantaina Vermossa ja varsinkin sunnuntaina Ruotsissa on paljon isommat ravit, mutta mahdollisuuksia siis löytyy.
Syyskelit voivat olla arvoituksellisia, ja viime vuonna näissä samoissa raveissa lauantaina rata oli viikon sateiden jälkeen todella raskas. Sisäradan hevosista ei lauantaina voittanut mikään 75-kohteissa. Sunnuntaina tilanne korjaantui. Nyt ei luvata sadetta, sunnuntaiksi ehkä hieman tihkua, ja olosuhteiden ei pitäisi olla ongelma kumpanakaan päivänä. Lauantaina tällä kerralla se ei ainakaan sitä ollut.
Mistä pankki/pankit? Moni laittaa kolmevuotiaiden tammojen versiossa Conrads Rödluvan (T75-2) yksin lapulle, mutta Staro Miami on ollut vakuuttava koko kauden, ja ei huvita pudota Mika Forssin ajokkiin, joka on kaameasti alipelattu suosikkiin verrattuna. Kyseiseen lähtöön laitetaan siis kaksi merkkiä, ja muissakin kohteissa on kahdella hevosella selviytymisen mahdollisuuksia.
Queen Of Sand (T75-3) voi olla paras pankkivalinta. Tamma osaa olla hieman epävarma, mutta se on kaameassa iskussa, ja nyt kärryille tulee iso vahvistus aiempiin kuskeihin verrattuna, Christoffer Eriksson. Viimeksi tamma laukkasi pahoin ennen auton irtoamista, jäi yli 100 metriä kärjestä, ajoi porukan kiinni ja jäi lopussa vielä voimissaan pussiin. Toissakerralla se lopetti toisesta ulkoa kolmatta ilman vetoapua viimeiset 500 metriä 08,7-tahtia jo valmiiksi reipasvauhtisessa kisassa Jägersrossa. Ehjällä suorituksella samalla viretasolla tulee takuulla menestystä nyt.
Ravinetin iso vihjesysteemi sunnuntain Eskilstunan 75:een:
2, 3, 7, 6, 9 (8,5)
2, 3 (6,5)
9 Queen Of Sand (14,7)
5, 4, 3, 1, 2 (6,9)
1, 3 (6,11)
4, 1, 3, 2, 5 (9,10)
3, 5 (2,1)
1000 riviä - 50 euroa.
Avauskohteessa tammaeliitissä on kolme tasaisesti pelattua suosikkia, Shadow Gar, Southwind Feji ja In Toto Sund, mutta niille voi tulla kiistaa juoksuasetelmista, mikä nostaisi kahden maistuvan yllättäjäehdokkaan Unrestrictedin ja Eva I.H.:n mahdollisuuksia.
Analyysi Mika Forssin ajokista: Eva I.H. starttasi viime kaudella samoissa raveissa nelivuotiaiden tammojen Breeders-finaalin suosikkina, mutta häiriö auton takana vei mahdollisuudet, laukka tuli. Kausi ongelmineen on ollut pettymys, mutta Evan kyvyt riittävät, ja se pystyy nyt nousukuntoisena yllätykseen näinkinkovalla tasolla, jos juoksuun tulee reipas matkavauhti. Täysi matka on plussaa.
Kolmevuotiaiden tammojen Breeders Crownin finaalissa tuntuisi olevan kaksi ylitse muiden: Conrads Rödluva ja Aripekka Pakkasen valmentama Staro Miami. Ellei sitten A Sweet Dance palaa kesän tasolleen - viime starteissa ei ole ollut samaa kipinää.
Analyysi Mika Forssin ajokista: Staro Miami on upeasti kestänyt koko loppukauden jopa nousevassa vireessä. Tarkka kilpailutus voisi tuottaa kaudelle kruunun tässä, ja prosentit verrattuna suosikkiin ovat aivan alakantissa, luokkaeroa ei ole, ei ainakaan noin suuresti. Staro Miami lienee sitä paitsi ensi metreillä kaksikosta nopeampi, mutta se ei toisaalta ole juoksupaikasta riippuvainen.
Kolmevuotiaiden oriiden finaalissa on myös viisi kovaa parhoilla paikoilla, mutta paras pelimerkki niistä on Betting Gangster. Ori on ollut koko ajan ikäluokan huippu, ja se voi taas parantaa, sillä kriteriumfinaalin jälkeen se juoksi vain BC-välierässä, kun muut ovat juosseet alkueriäkin tässä välissä.
Viitoskohde on kahden hevosen kisa alustavasti. Dream Night Palema jäi viimeksi UET-finaalissa Pariisissa keulan väsyvän Chiantin taakse pussiin. Se voi johtaa nyt koko matkan, sillä ori on räjähtävän nopea alussa. Toisaalta Humble Hill on aloittanut Frode Hamrelta upean näköisenä, ja viimeksi rattailla ollut Jorma Kontio suorastaan herkutteli Solvalassa johtavan ulkopuolelta, ja meno voi vain melkein vain parantua.
Analyysi Mika Forssin ajokista: Jos hakee kaikesta huolimatta yllätyksiä, Tyra I.H. parilla prosentillaan todennäköisenä kärkeä seuraavana hevosena on kiinnostava. Tamma on saanut juonenpäästä kiinni viimeisissään ja menestynyt nimenomaan nappijuoksuilla.
Dibaba (T75-6) näyttää löytäneen vireensä ja on kuutoskohteen mielenkiintoisin hevonen. Päätöskohde on uskomaton lähtö, jossa hambovoittaja Perfect Spirit on todennäköisin, mutta ei prosenttiensa (alustavasti 56) veroinen sittenkään. Porukassa on kolme maistuvaa jättiyllättäjäehdokasta, Short In Cash, Selmer I.H. ja Transcendence, jotka ovat näyttäneet parhaimmillaan riittävänsä näinkin kovassa seurassa.
Analyysi Mika Forssin ajokista: Selmer I.H. teki Solvallan välierien parhaan esityksen kuolemanpaikalta, ja se on todella maistuva tässäkin kovassa lähdössä. Ruunalta jäi Mika Forssin mukaan korvat avaamatta, ja se voi parantaakin (!) saatuaan kovan startin alle. Loistotipsi, joka ei tietenkään onnistu automaattisesti, mutta joka on todella aliarvostettu.
Ravinetin ideasysteemi sunnuntain Eskilstunan 75:een:
2, 3, 7, 6, 9 (8,5)
2, 3 (6,5)
9 Queen Of Sand (14,7)
5 Betting Gangster (4,3)
1, 3 (6,11)
4, 1, 3, 2, 5 (9,10)
5 Selmer I.H. (3,2)
100 riviä - 5 euroa.
Päivän Duon kohteet (lähdöt 10 ja 11) ovat siis superhaastavia, mutta paras neuvo voi olla ottaa Dibaba avauskohteesta käyttöön varmaksi asti. Perfect Spiritille kakkoskohteessa voi joko laittaa painoa pelissä isommalla panoksella tai jättää sen ylipelattuna kokonaan pois tässä pelimuodossa.
Kohde 1: 4 Dibaba
Kohde 2: 5, 2, 1, 4, 6
Viisi yhdistelmää tasapanostuksella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

