Kari Lähdekorven Quite Special lähti Lappiin - ”Eihän ne viime esitykset hyviä olleet, mutta Kari sanoi, että älä katso niitä, katso niitä vanhempia startteja”
11,4-aikainen Quite Special palaa Suomeen ja muuttaa uusiin maisemiin lähelle valtakunnan länsirajaa.
Quite Special urakoi viime vuonna Hanna Lähdekorven treenissä 27 kisaa ja menestyi hyvin. Ruuna ylsi neljä kertaa ykköseksi, viidesti kakkoseksi ja kerran kolmanneksi. Quite Specialin kausiansiot nousivat yli 388 000 kruunuun. Kuva: Terhi Piispa-HelistenKari Lähdekorpi myi uransa 74:stä kisastaan 18 voittaneen ja 19 muuta totosijaa saalistaneen Quite Specialin pellolaiselle Petteri Korteniemelle. 8-vuotiaan ruunan voittosumma on noin 90 000 euroa.
Ennätyksensä 11,4aly Quite Special viiletti viime toukokuussa Jägersrossa voittaessaan. Ruuna kilpaili tuolloin Hanna Lähdekorven treenissä. Quite Specialin valmentajia Suomessa kausien 2017-2020 aikana olivat kasvattaja Martti Mäki, Tapani Huopana, Antti Ojanperä ja Harri Koivunen.
”Tänä iltana lähdetään hakemaan hevonen Piteåsta. Ruunaa en ole vielä nähnytkään, muuta kuin videokirjastosta. Eihän ne viime esitykset hyviä olleet, mutta Kari sanoi, että älä katso niitä, katso niitä vanhempia startteja”, Petteri Korteniemi nauraa.
”Hevosen pitäisi olla kohtuu terve. Tutustutaan ja katsotaan, mitä tapahtuu. Onko parasta ennen jo mennyt vai miten. Tuurissansahan se vähän on, miten näissä käy.”
Korteniemen koko perhe on raveista innostunut. Petteri ja Sari Korteniemen tyttärillä Kiialla ja Katilla on vankka ponitausta.
”Quite Special on perheen yhteinen projekti. Tytöt opiskelevat Oulussa, mutta käyvät aina tässä kotona. Kiia tulee nytkin mukaan hevosta hakemaan, ja ajattelin, että saan samalla tulkin. Itseäni olen manannut, kun olin niin pöljä, etten tullut kieliä koulussa opiskelleeksi. Luulin, että Pellossa pärjää pelkällä suomella”, lähellä Ruotsin rajaa asuva Korteniemi juttelee.
57-vuotias Korteniemi työskentelee yrittäjänä. Hänellä on hinauspalvelu ja lisäksi hän tyhjentää likakaivoja. Korteniemi on tällä hetkellä mukana neljässä kimpparavurissa. Lahjakas Ennan Epeli (omistaa Poikkinainti Talli) meni kuntoutukseen Kaisa Tupamäki-Kukkamolle. Korteniemen sekä Lauri ja Sakari Enbusken porukkahevonen Strong Caviar – kymmenen kisaa, neljä voittoa – kilpailee Pekka Korven Ruotsin tallista käsin. Lisäksi Korteniemellä on osuudet kahdesta suomenhevosvarsasta.
”Sitten kotona on ravurin hommista eläköitynyt Daniel Newport ja meidän poni”, Korteniemi sanoo.
Hänen menestyshevosensa oli 12,8-aikainen Owen Broline, joka ravasi arvovoittoja Bodenista ja Harstadista.
”Ruunalle sattui haverikko, kun se pari päivää viimeiseksi jääneen kisansa jälkeen loukkaantui tarhassa. Kaatuiko ruuna vai miten, mutta lonkka meni. Hirmu harmi se oli, ja ei auttanut kuin lopettaa hevonen. Ellan Muisto oli myös hyvä, mutta haverikkia tuli sillekin ja homma jäi kesken”, Korteniemi huokaa.
Hevoset ovat aina kuuluneet erottamattomana osana hänen elämäänsä.
”Isä teki aikoinaan hevoskauppaa. Työhevosia ne olivat, ja isä rahtasi niitä etelästä pohjoiseen ja myi savotoille ja maataloihin. Minulle hevoshomma on terapiaa, eikä siitä pääse irti eikä tarvitse päästäkään. Mitäpä muutakaan sitä sitten tekisi”, Korteniemi lausuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

