
Antti Veteläisen valmennettaville kaksoisvoitto Pikkuprinssissä ‒ ”Säihkysääri” hurmasi Pikkuprinsessana
”Kun katsoo mitä nimiä kisan kunniataulussa aiemmissa voittajissa on, niin aika hienoja nimiä siellä on” Antti Veteläinen tuumi.Kouvola
Tältä tuntuu voittaa Kuninkuusraveissa ikäluokkalähtö suuryllättäjänä. Tyylinäytteen antaa Kim Åkerlund Vänrikin rattailla. Kuva: Terhi Piispa-HelistenNelivuotiaiden suomenhevosten Pikkuprinssi-lähdössä nähtiin riemukkaita tuuletuksia maalilinjan jälkeen, kun Kim Åkerlund ja Antti Veteläinen juhlivat tallin kaksoisvoittoa. Åkerlund ohjasti Vänrikin ykkösenä maaliin ja Veteläinen varmisti valmennettaviensa tuplan Vahvistuksen rattailla.
Vänrikki juoksi 2 100 metrin ryhmäajossa kilometriajan 1.29,0 ja siitä vajaan hevosenmitan jäänyt Vahvistus saavutti saman tuloksen. Ykköspalkinto oli 15 000 euroa.
”Olen kyllä kaikille sanonut koko ajan, että nämä ovat ihan hyviä hevosia. Vahvistus oli jollain lailla muistettu peleissä, mutta Vänrikki oli unohdettu. Se oli kipeä SHKL Cupin finaalissa ja meni tuon edellisen startin vähän kuin hiittinä. Niillä ajatuksilta tultiin, että se olisi tänään parhaimmillaan. Kimi on tehnyt tämän kanssa ison työn ja se onkin vähän kuin Kimin mussukka”, Veteläinen kertoi voittajahaastattelussa.
”Kun katsoo mitä nimiä kisan kunniataulussa aiemmissa voittajissa on niin, aika hienoja nimiä siellä on. Nyt Vänrikki on yksi niistä, mutta antaa sen itse näyttää jatkon suhteen”, hän jatkoi.
”Loppukurvissa huutelin Antille, että lähde pois jaloista ja kyllä se lähti”, Kim Åkerlund sanoi voittajakehässä loppukirin vaiheita.
Vänrikin parhaan puolen hän yhteen sanaan.
”Kokonaisuus.”
Vänrikki on Välähdyksen ja R.R. Vilkkeen poika, jonka on kasvattanut Sinikka Koskinen. Sen omistaa Vänrikki Talli. Kärkikaksikkoa hoitaa Johanna Pirttijoki.
”Haluttiin heti aluksi, että siihen löytyisi joku porukka, ja sellainen sen ympärille kasattiin. Emälinjalta löytyy Tsingiskaa ja Sekottajaa, ja haluttiin Välähdyksen kautta yhdistää siihen varhaista nopeutta”, omistajaporukan Juuso Koskinen kertoi.
Hyvässä nosteessa lainaohjastajan urallaan oleva Jere Hurme tuuletti Prisitte Pardotin voittoa sydämensä kyllyydestä. Kuva: Terhi Piispa-HelistenNelivuotiaiden suomenhevostammojen Pikkuprinsessa-lähdön vei vakuuttavalla kirillä Prisit Pardoo. Jere Hurmeen ohjastama tamma lipui maalisuoralla ykköseksi kilometriajalla 1.32,0.
”Uskon, että tästä tulee iso menestyshevonen”, Hurme luonnehti voittajahaastattelussa.
Valmentaja Olli Lähtinen oli hänkin luonnollisesti tyytyväinen. Hän kertoi, että viime syksynä Turun harjoitusraveissa tammalla ajellessaan mielessä kävi, että siitä voisi kehittyä kunnon juoksija. Kotona voittajaa ajaa hänen mukaansa pääasiassa sen hoitaja Suvi Hänninen.
”Voitto oli minulle ensimmäinen kuninkuusraveissa, onhan tämmöisessä tapahtumassa hienoa pärjätä.”
Voitto oli Prisit Pardoolle kauden ja samalla uran neljäs, startteja se on juossut seitsemän. 10 000 euron ykköspalkinnon myötä kokonaisvoittosumma kipusi reiluun 18 000 euroon.
Prisit Pardoon ovat kasvattaneet ja omistavat Kimmo Sarjovaara ja Virpi Ylitalo Naantalista. Virpi Ylitalo kertoi voittajahaastattelussa, että Prisit Pardoon tammasukua on ollut heillä kotona jo neljä polvea.
”Siitostammaksi tämä on tehty, että siitä se sitten jatkuu. Se oli sellainen säihkysääri jo syntyessään”, hän kuvaili Costellon ja Pristiinan tytärtä.
Toiseksi lähdössä sijoittui Hovilan Hertta. Kolmas oli Tolva.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






