”Jos kykyä on ja kyydissä pitää, niin kaikki voi olla mahdollista” – Hevosalan Helmi Madis Morna kouluttaa hevosia maltilla, pyrkimättä oikopoluille
Virolaissyntyisen Madis Mornan kesätyö Riihimäellä 11 vuotta sitten venähti vakituiseksi asumiseksi ja hevosalan yrittämiseksi Suomessa.
Madis Morna viime vuonna Ypäjällä Herbert-hevosen kanssa; takana juuri hypätyt GP-finaalit ja hymy herkässä. Kuva: Madis Mornan albumiPiikkiössä tallia pitävä Madis Morna on ratsastanut ja kouluttanut monia laadukkaita hevosia sekä koulu- että esteratsuiksi. Virossa hän ehti kilpailla nuorena ja saavuttaa muun muassa Viron mestaruuksissa hopeaa esteillä.
Suomeen nyt 31-vuotias Morna saapui alun perin kesätöihin 11 vuotta sitten.
Suomessa hän on edennyt GP-tason esteratsastajaksi. Hevosten kouluttamisen ja kilpailemisen ohella Morna myös valmentaa ja pienimuotoisesti myy hevosia. Omassa toiminnassaan hevosten kanssa hän korostaa malttia, sillä oikotietä ei ole ja kehittyminen tapahtuu yleensä pienin askelin.
”Meidän pieni kotitalli on tällä hetkellä täytetty kilpahevosilla ja tulevaisuuden lupauksilla”, Morna kertoo.
Hän pitää tallia yhdessä puolisonsa Jenna Yrjövuoren kanssa.
Hevosalan Helmeksi Madis Mornaa ehdotti esteratsastaja Maija Yli-Huhtala, joka totesi, että Morna on taitava nuorten hevosten kouluttaja ja aina ystävällinen kisakumppani, jolta saa tärkeää vertaistukea.
1. Madis Morna, kerro toiminnastasi hevosalalla, millaisen tien olet kulkenut tähän pisteeseen?
”Olen esteratsastaja, hypännyt GP-tasolla viimeiset pari-kolme vuotta. Tie tähän, missä olen nyt, on ollut pitkä ja mutkikas − aika paljon olen saanut tehdä töitä, tylsiä toistoja, uusia aloituksia, korjauksia, muokkauksia, parannuksia. Ei ole oikoteitä.”
2. Mistä opista tai vinkistä on ollut sinulle eniten hyötyä jokapäiväisessä työssäsi hevosten kanssa? Mistä oppisi olet saanut?
”Parempaa ratsastusta olen oppinut Maisa Torkkolalta ja Lilli Luomalta sileätyöskentelyssä, esteitä Tiit Kivisildin ja Ad van De Weteringin avulla.
Itse pidän tärkeänä ratsastuksessa malttia ja pitkäjänteistä työtä. Asiat ei yleensä tapahdu heti, pitää huomata pieniä muutoksia.”
3. Mikä tuottaa sinulle eniten iloa ja tyydytystä työssäsi?
”Varmastikin se, että voin tehdä töitä sen parissa mikä on mun intohimo, mutta toki myös suuremmat onnistumiset radalla!”
4. Millaisista hevosista sytyt?
”Hyvistä ja kivoista. Ei ole niinkään mitään tiettyä hevostyyppiä, josta tykkäisin. Jos kykyä on ja kyydissä pitää, niin kaikki voi olla mahdollista.”
5. Millaisia haasteita työssäsi on?
”Talvikausi.”
6. Miten haluaisit vielä kehittää itseäsi hevosten kanssa?
”Mitä enemmän oppii ja kehittyy, sitä selkeämmin huomaa, kuinka paljon on vielä opittavaa. Haluaisin totta kai olla oikeasti hyvä ratsastaja.”
7. Milloin viimeksi ajattelit, että tämä on sinun juttusi?
”Pari päivää sitten!”
8. Kenet haluat nimetä seuraaaksi Hevosalan Helmeksi ja mistä syystä?
” Johanna Vainion. Hän on reipas ja ahkera, tekee paljon erilaisia hevosia ja kouluttaa nuoria hevosia.”
Uutista korjattu 8.3. kello 9:56: Mornan tallin nimi oli väärin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


