Pararatsastajat etsivät tukijoita paralympiaprojekteilleen

Maiju Nurminen haluaa pyrkiä mukaan paratsastuksen maajoukkueeseen.  Kuva: Jenna Järvinen

Molemmat pararatsastajat toivovat löytävänsä yksityishenkilöitä tai yrityksiä, jotka olisivat valmiita tukemaan suomalaista pararatsastusta, ja molemmilla on tavoitteena saada uusi hevonen käyttöönsä. Pararatsujen laadun täytyy olla korkea, että kansainvälisissä kilpailuissa olisi mahdollista pärjätä, mikä tekee niistä kalliita hankkia.

Ryhmässä V kilpaileva Jonna Aaltonen ratsasti Pariisin paralympialaisissa hevosellaan Laxton for U sijoittuen sijalle 11. Seuraavaa paralympiadia varten hän toivoo löytävänsä Laxton for U:n rinnalle toisen hevosen, joka auttaisi kvaalien ratsastamisessa ja olisi myös nykyistä hevosta kilpailukykyisempi. Kun tavoitteet ovat korkealla, olisi myös liian haavoittuvaista olla yhden hevosen varassa.

Aaltonen on asettanut tavoitteekseen ratsastaa mitali Los Angelesin paralympialaisissa vuonna 2028. Sopiva hevonen olisi jo kiikarissa.

”Olen katsellut, mitä tulee vastaan, ja tämä hevonen tuli yllättäen eteen. Kävin Ruotsissa sitä tsekkaamassa, ja se osui kuin hansikas käteen”, Aaltonen kertoo.

Myös parajoukkueen valmentaja Janne Bergh on nähnyt hevosen.

”Kiva luonne, kolme hyvää askellajia, miellyttävä hevonen, jonka on helppo oppia asioita”, Aaltonen kuvaa.

Hevosen omistaja haluaisi myydä hevosensa juuri Aaltoselle, joten hän on luvannut odottaa järjestelyjä.

Aaltonen toivoo ratsupuolella otettavan mallia ravialan kimpoista. Vaikka ratsujen kanssa ei tavoitella palkintorahoja, on luvassa hienoja elämyksiä.

Aaltosen löytämän hevosen hinta ei ole erityisen korkea, koska se on vasta viisivuotias ja koulutustaipaleensa alussa. Jos kaikki menee hyvin, Aaltonen kouluttaisi hevosen pikkukierrostasolle ja se saisi kokemusta isoista areenoista paralympialaisia myöden. Sellaisella hevosella olisi jo kaupallista arvoa.

”Itse en ottaisi tästä palkkaa, ja jos hevonen myytäisiin, laittaisin oman osani hyväntekeväisyyteen”, ratsastaja miettii.

Kuukausikulut jaettaisiin kimpan jäsenien kesken.

Aaltonen on toiveikas, että innostusta löytyy.

”Katsotaan, mihin tämä johtaa”, hän sanoo.

Jonna Aaltonen on ollut vuoden ajan maailmanlistalla ryhmänsä TOP-10-joukossa. Kuva: SRL/Hanna Heinonen

Maiju Nurminen on kolmikymppinen pararatsastaja, joka ei vielä ole kilpaillut kansainvälisellä tasolla. Hän on julkaissut heinäkuussa Tulevaisuuden parakoulutähti -projektin.

Nurminen etsii tulevalle hevoselleen osaomistajia ja on valmis maksamaan itse sen juoksevat kulut. Hän katsoo lähinnä vuoteen 2032, jolloin paralympialaiset pidetään Brisbanessa, Australiassa. Kilparadoille pitäisi kuitenkin päästä melko pian, sillä hänet on luokiteltu kansainvälisesti, ja ensimmäisen kansainvälisen kilpailun starttaamiseen on aikaa kesään 2026. Jos se ehtii umpeutuua, kansainvälinen luokitusprosessi pitäisi aloittaa alusta.

Nurmisella on synnynnäinen liikuntarajoite, jonka vuoksi hänen jalkojensa hermotus on heikkenevää alaselästä alaspäin. Hän kilpailee ryhmässä III, eli käyntiä ja ravia lyhyellä radalla. Parajoukkueissa tulee aina olla mukana myös yksi lyhyen radan kilpailija.

Nurmisella on tämän vuoden helmikuuhun saakka ollut vuokrahevonen, mutta sopimus siitä on päättynyt. Sen jälkeen hän on etsinyt uutta. Oma budjetti oli alkujaan suppeampi, mutta ystävät ehdottivat, että kampanjalla olisi mahdollista saada mukaan enemmän ihmisiä ja enemmän rahaa. Hevosenomistajat olisivat taloudellisesti mukana vain ostamisessa sekä etukäteen sovitulla prosentilla isompien yllättävien kulujen kohdalla.

Nurmista valmentaa Anu Hänninen, jonka hevosella Nurminen treenaa nyt, kun omaa ei vielä ole. Ratsastaja kertoo, että tulevan hevosen valinnassa vaikuttavat erityisesti terveys ja laadukas liike.

Mukaan tuleville Nurminen tarjoaa omaa osaamistaan valokuvaajana ja sosiaalisen median parissa. Nurminen kertoo, että projektin julkistaminen on otettu hyvin vastaan, ja odotuksia on.

”Olen viisivuotiaasta asti ajatellut, että minusta tulee kilparatsastaja. Lapsena olin menossa olympialaisiin, mutta elämän realiteettien myötä ehkä kuitenkin paraympialaisiin. Onneksi minun on aina annettu tehdä, ja minuun on aina uskottu”, Nurminen kiittää.