Hevoset

Astutusmäärät yhä lievästi laskevia paitsi ratsuilla – pelättyä koronaromahdusta ei kuitenkaan nähty

Kotimainen ratsukasvatus jopa nousi viime vuoden notkahduksen jälkeen. Ponien astutukset laskivat muiden hevosrotujen tavoin parillakymmenellä.
Jarno Mela
Suurin osa oriiden spermasta kuljetetaan tuoresiirtoina kotimaan sisällä. Niin lämminveriravureilla kuin ratsuilla tuontisperman osuus oli tänä vuonna 28 prosenttia.

Suomenhevosoriilla astutuksia kaudella 2020 oli yhteensä 1 813 ja lämminverioriilla 1 545, kertoo Suomen Hippoksen tilasto.

Viime vuoteen verrattuna molemmat putoaisivat noin 30:lla eli reilun prosentin.

Ponien astutukset putosivat kolmisen prosenttia, kun viime vuonna laskua oli 10 prosenttia. Poniorien astutuksia kirjattiin nyt yhteensä 554.

Kotimainen ratsukasvatus sen sijaan näyttää lupaavasti nousua kahden todella hiljaisen vuoden jälkeen. Astutuksia oli nyt kuusi prosenttia viime vuotta enemmän, 696 kappaletta.

Lämminveristen ravurien puolella liikutaan viime vuoden tavoin siis edelleen kaikkien aikojen pohjalla astutusmäärissä eikä suomenhevosten tilannekaan ole paljon parempi. Alkukauden lähtökohtiin nähden Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää osoitti silti tiedotteessa jopa myönteisyyttä, kuten myös osa oriasemien pitäjistä MT:n tiedustellessa tilannetta astutuskauden jälkeen.

”Alkukausi oli hiljainen ja moni lykkäsi astutuksia koronan aiheuttaman epävarmuuden takia, mutta lopulta esimerkiksi lämminverioriiden tuontisperman käytön osuus (28 % kaikista siemennyksistä) kertoo, että laatuun ollaan valmiita panostamaan”, Mäenpää summaa.

Suomenhevosten suosikkiori vaihtui. Uskomatonta voittoputkea radalla tehnyt, vasta 5-vuotias Parvelan Retu keräsi ensimmäisellä kaudellaan lähes täydet eli 101 astutusta. Viime vuoden ravikuningas Tähen Toivomus sai 75 ja Frans 71 astutusta.

Suomenhevosissa käytettiin 95 juoksijasuunnan, 40 ratsusuunnan, 17 pienhevos- ja yhtä työhevosoritta. Lisäksi tammoja keräsi myös 38 oria, joita ei ole kantakirjattu. Niiden saamien tammojen osuus kaikista astutuksista oli viisi prosenttia.

Lämminverioriiden astutustilaston kärjessä jatkoi myös jo hyviä jälkeläisnäyttöjä antanut Knows Nothing 91 astutuksella. Kakkoseksi nousi ensimmäistä kauttaan Suomessa astunut Broadway Hall 80:lla ja kolmantena Ruotsissa Elit-palkittu Maharajah 65 astutuksella, jotka olivat siis tuontisiirtoja.

Kauden 2020 aikana käytettiin yhteensä 140 lämminverioritta. Tuontisperman osuus astutuksista oli nyt noin 28 prosenttia, kun se oli vuosi sittten vajaa 27 prosenttia.

Ratsuoriista oli 66 astutuksella suosituin Florentinus V 219, kotimaisista FWB-oreista suosituin Duendecillo P sai 12 astutusta. Suosituin tuontispermaori Quaterhit keräsi niitä 11.

Myös ratsuissa tuontisperman osuus oli 28 prosenttia, mikä on samaa tasoa kuin vuonna 2018. Viime vuonna tuonnin osuus pomppasi liki 40 prosenttiin.

Poniroduista eniten astutuksia oli aiempaan tapaan shetlanninponeilla, ja niillä astutukset jakautuivat isolle joukolle oreja. Islanninhevosten astutuksia oli 97, connemarojen 38 ja gotlanninrussien 35.

Oriiden astutuksia rajoitettiin tälle kaudelle niin, että samalla orilla saatettiin astuttaa enintään 120 kertaa.

Uutista on korjattu kello 16:27: samalla oriilla saa tänä vuonna astuttaa enintään 120 tammaa. Määrä laskee 100:an kahden vuoden kuluttua, kuten MT jo uutisoi 20.7.. Parvelan Retu sai tänä vuonna siten lähes täyden tammamäärän. Lisäksi sen osaomistaja–valmentaja Petri Laine asetti itse oriin enimmäisrajaksi sata astutusta.

Suomen Hippoksen tiedotteesta avautuvat tarkemmat tilastot roduittain

Lue myös:

Ravuritammojen astutuksissa enintään tyydyttävä tilanne – isoa pudotusta ei onneksi ole havaittu kaikkialla

MT:n jättinumero ilmestyy 30.10.
Lue lisää

IS Ravit: Ravikuningas 2019 on kuollut

Outi Sairisen intohimo suomenhevoseen ei sammu

Nuori suomenhevonen Friski Poika löytynyt, suru-uutinen oriin kohtalosta tuli julki, kertoo Hevosurheilu

Viikon vieras: ”Ravialan pitää viestiä sitä, miten tinkimättömästi hevosista pidetään huolta”