Hevoset

Unelman kynnyksellä – kouluratsastaja Henri Ruoste toivoo ihmisten ja hevosten virusepidemioiden hellittävän ennen Tokion olympialaisia

Kouluratsastaja Henri Ruoste on Suomen olympiaedustaja ratsastuksessa heinäkuussa Tokiossa. Mikäli kilpailut voidaan ylipäätään järjestää.
SRL / Heidi Lammi
Henri Ruoste edustaa Suomea Tokion olympialaisissa. Arkistokuvassa hän kilpailee hevosella Roble.

”Meille on infottu, että olympialaiset järjestetään, valmisteluja tehdään ja kaikki on järjestäjien puolelta selvää. Toivottavasti epidemiatilanne ei estä kilpailuja”, Henri Ruoste kertoo kotoaan Saksan Mendenissä.

Hän saavutti helmikuussa Dohan kilpailuissa Kontestro DB -hevosellaan vapaaohjelman Suomenennätystuloksen, jonka perusteella hänet valittiin Tokioon. Muita ratsastajia Suomesta ei tällä kertaa olympialaisiin valita.

Edellisen kerran Suomen kouluratsastuksella on ollut edustaja vuoden 2012 olympialaisissa, kun Kyra Kyrklund vielä kilpaili aktiivisesti.

Spekulaatiot Tokion olympialaisten toteutumisesta lainehtivat maailmalla. Mahdollista on, että kilpailut järjestetään tarkasti rajoitetuissa olosuhteissa ilman yleisöä. Järjestäjien ja kansainvälisen olympiakomitean päätöksiä odotetaan lähiaikoina.

”Eri suunnitelmia varmasti on, mutta sen näkee aikanaan”, Ruoste toteaa.

Ruoste on asunut ja työskennellyt Saksassa hevosten kanssa vuosikymmenen. Puolisonsa Senta Kirschoffin kanssa hän kouluttaa, kilpailuttaa ja myy kouluratsuja Dortmundin eteläpuolella.

Vuoden jatkuneen koronapandemian lisäksi reilu kuukausi sitten puhjennut hevosten EHV-1 -herpesvirusepidemia vaikuttaa nyt päivittäiseen elämään. Ratsastuskilpailutoiminta on keskeytetty huhtikuun 11. päivään asti. Hevosten liikkumisen vähentämisellä tähdätään herkästi tarttuvan hermostoherpeksen pysäyttämiseen.

”Seuraavien viikkojen kuluessa selviää, miten herpesviruksen kanssa käy. Kaikki on vielä auki, ja hevosten terveys ja turvallisuus ovat tietenkin tässä asiassa etusijalla. Kilpailuja ei voi käynnistää ennen, kuin tilanne on selvä”, Ruoste miettii.

Haastattelupäivänä Ruoste oli saanut Kansainväliseltä ratsastajainliitolta (FEI) tiedotteen, jonka mukaan hermostoon vaikuttavan virusmuodon takia noin 4 000 kilpahevosella on ollut teoreettisesti mahdollisuus altistuna EHV-1:lle.

Niiden kilpailuoikeus on väliaikaisesti lukittu FEI:n tietokannassa. Nämä hevoset pitää todeta negatiivisiksi testillä ennen kuin ne palautetaan listalle.

Ruosteen Kontestro DB on yksi ”lukituslistan” hevosista. Se kilpaili Dohassa ja testataan ensi viikon tiistaina. Hevosella ei ole sairauden oireita.

”Jo Dohasta lähtiessä kaikki hevoset testattiin laajasti virusten varalta. Minun hevoseni lensi eri lennolla ja oli eri tallissa Dohassa kuin kilpailuun osallistuneet, Espanjassa herpesvirukselle mahdollisesti altistuneet estehevoset. Kaikki Dohassa olleet hevoset ovat kuitenkin nyt listalla ja testataan, sillä tämä virus leviää niin herkästi.”

Ruoste huomauttaa, että iso kysymysmerkki herpesviruksen kannalta on Espanja, jossa ärhäkkä virustartunta puhkesi Valencian kilpailuissa.

”Hermostoherpes ei ole uusi asia, mutta kun se pääsi näin nopeasti leviämään laajalle, on se myös pakko pysäyttää”, Ruoste painottaa.

Olympialaisiin osallistuminen on Henri Ruosteen mukaan hänelle unelma ja kunnia kuten jokaiselle muullekin urheilijalle.

”Toisaalta se on yksi kilpailu siinä kuin muutkin.”

Hän toteaa, että pitkät kilpailumatkat ja uuteen paikkaan tottuminen ovat hevoselle aina hankalampia kuin ihmiselle.

Esimerkiksi Dohassa hevosten juomavesi oli merivedestä suodatettua ja Kontestro ei sitä mielellään juonut. Kuumassa ympäristössä asia aiheutti tiimille huolta ja vaivaa, kun hevosen juomista varmisteltiin kaikin mahdollisin keinoin.

”Kilpailumatkoilla kaikki vaikuttaa ja muuttujia on paljon. Kun itse valmistautuu ja keskittyy, pitää toivoa, että myös hevonen on mahdollisimman hyvässä henkisessä ja fyysisessä tilassa. Ratsastuksessa mikään ei ole vain ratsastajasta kiinni, vaan onnistuneeseen suoritukseen vaaditaan ratsukon molemmilta osapuolilta mahdollisimman hyvä päivä.”

Finaalipaikka olympialaisissa on Ruosteen tavoite.

”En ikinä ajattele pisteitä tai lopputulosta, kun menen radalle sisään. Joka kerta toivon tekeväni mahdollisimman ehjän ja hyvän suorituksen. Käytän energiani yhteyden ja kommunikaation löytämiseen ja säilymiseen, sillä ne ovat ratkaisevia”, hän sanoo.

Tokion olympiamatka alkaa kotona Saksassa heinäkuun alkupäivinä hevosten karanteenilla ja puolenkuun vaiheilla hevoset lentävät Japaniin. Vapaaohjelman karsinta on heinäkuun 24. päivä. Karsinnasta joukkueet jatkavat vielä GP Specialiin, jonka perusteella parhaat yltävät finaaliin. Kun Ruoste ei kisaa joukkueessa, 24. päivän suoritus määrittelee, yltääkö hän finaaliin.

”Finaalipaikan saavuttaminen voi riippua siitä, mihin karsintaryhmään joutuu – tai pääsee. Eli olympialaisissa olemme radalla joko kerran tai kaksi. Toivottavasti kaksi.”

Lue myös:

Viisi urheilijaa Tokion olympialaisiin – kouluratsastaja Henri Ruosteen pitkäaikainen tavoite täyttyy

Kyra Kyrklund kulki pitkän tien kuusiin olympialaisiin – "Sohvan pohjalta ei ponnisteta huipulle, vaan pitää näyttää, että on valmis tekemään enemmän kuin muut"

Henri Ruoste on superhevosten ratsastaja ja metsästäjä: "Hyvällä kilpahevosella ei ole väriä, leimaa eikä sukua"

Henri Ruosteen kotialbumi
Henri Ruoste ja hänen vanhempi GP-luokan ratsunsa Rossetti kotimaisemissa Gut Bertinglohin hevoskeskuksessa Mendenissä.
MT Hevoset
Lue lisää

Isäntämaa rohmusi mitaleja uusista olympialajeista

Suomi jäi Tokiossa mitalitavoitteestaan

Suomen olympiajoukkueen kisapastori Leena Huovinen on kokenut elämässään paljon – eräs musertava hetki pysäytti hänet ajattelemaan, mistä hän todella saa lohtua

Valkovenäläinen pikajuoksija Tsimanouskaja kertoo olevansa onnellinen siitä, että on turvallisesti Puolassa

MT Hevoset