Hevoset

St Michelin raveissa lauantaina käyneistä neljä sairastunut – tallialue säästynyt, sairastuneet vipissä ja yleisöalueella liikkuneita

Uutista on täydennetty Essoten pandemiapäällikön tilannearviolla. Sunnuntailta ei ole toistaiseksi tietoa mahdollisista altistuksista.
Terhi Piispa-Helisten
Lauantain päälähtöihin kuului numero 8, jossa tammatähdeksi ravasi Ari Moilasen ohjastama Willow Pride. Pääkatsomon edustan yleisömäärä, jossa väkeä oli suhteellisesti ottaen eniten, on nähtävissä kuvasta.

Mikkelin raviradan saamien tietojen mukaan Essote on todennut koronapositiivisiksi neljä henkilöä, jotka olivat St Michel -raveissa lauantaina.

Tartunnan saaneet ovat liikkuneet yleisön joukossa. Kolme heistä on oleillut yleisöalueilla, yksi myös vip-vieraiden katsomossa, selviää Essoten radalle antamista tiedoista.

Tallialue on säästynyt, sillä sinne ei ollut yleisöalueelta kuin hyvin rajoitettu pääsy. Myöskään ravintolakatsomosta ei ainakaan ollut mainintaa Essoten tiedoissa.

Raveissa oli lauantaina 5 820 lipun maksanutta vierasta. MT Ravinetin kuvista näkyy, että väki asettui alueelle hyvin väljästi.

Sunnuntain osalta Essotella ei ole ainakaan toistaiseksi tietoa mahdollisista altistuksista. Sunnuntaina tilanne olisi sikäli hankalampi, että kahden jälkeen urheilukeskuksen yli kulki ukkosrintama. Se siirsi katsojat sisätiloihin hetkeksi.

Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström kiittelee yleisöä ja tapahtumanjärjestäjiä vastuullisesta toiminnasta.

Jatkotartunnat painottuvat yksittäisten ihmisten lähipiiriin, jonka kanssa on ulkotiloissa vietetty aikaa lähekkäin.

"Tietysti aina voi käydä huono tuuri. Siksi kannattaakin mennä pienimmästäkin oireesta testiin, niin saadaan tartuntaketjut kiinni."

Toistaiseksi tiedossa olevat tapaukset koskevat lauantaita. Sunnuntain osalta ei ainakaan toistaiseksi ole tiedossa mahdollisia altistuksia.

Gärdströmin mukaan viikon sisällä tiedetään, minkä verran tartuntoja raveista on levinnyt.

"Toivotaan tietysti, ettei tule jatkotartuntoja ja tartunnat löydetään mahdollisimman nopeasti", Gärdström sanoo.

Lue myös: St Michelin raveissa lauantaina mahdollisia korona-altistuksia

20.7. klo 12.10 Juttua täydennetty pandemiapäällikkö Hans Gärdströmin kommenteilla

MT Hevoset
Lue lisää

Rokotettavaksi voi päästä myös vapaa-ajan paikkakunnalla — "Joku voi tilannetta väärinkäyttää, mutta luotamme ihmisten sanaan"

St Michelin raveissa lauantaina käyneillä raportoitu yhteensä kuusi koronatartuntaa - kuntayhtymä Essote on ollut yhteydessä tiedossa oleviin altistuneisiin

Etelä-Savossa todettu viimeisen vuorokauden aikana kymmenen uutta koronatartuntaa, tartuntaketjuja useita – myös Mikkelin raveissa tartunnan saaneita

Uutistausta: Onko korona ainoa syypää ravien yleisöpulaan?

MT Hevoset