Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Vixus laukkasi, voitti ja ehti odotellakin

    Vixus päätti viime kautensa Tawaststjernan Muistoajon voittoon Vermossa. Torstaina on uuden kilpailukauden aloituksen aika. Kuva: Anu Leppänen
    Vixus päätti viime kautensa Tawaststjernan Muistoajon voittoon Vermossa. Torstaina on uuden kilpailukauden aloituksen aika. Kuva: Anu Leppänen 

    VERMO. Tawaststjernan Muistoajo meni suosikki Vixukselle, joka ehti matkan varrella monenlaiseen.

    Tawaststjernan Muistoajossa oli mukana vain kuusi hevosta, mutta kisassa riitti käänteitä. Auton irrotessa laukkasi ensin Turelius ja heti perään Vixus, jonka laukka vielä häiritsi Myllyn Vilinkin harha-askelille.

    Larsman eteni ulkoa keulaan, eikä Mika Forssilla ollut aikomusta jäädä odottamaan alussa erehtyneitä. Avauspuolikkaan Larsman veti 20,0-kyytiä.

    Toisella puolikkaalla porukka kuitenkin tiivistyi. Turelius eteni toisen radan veturiksi ja Vixus sai hyvät asemat sen takaa. 700 metriä ennen maalia tilanne muuttui tyystin, kun Larsman laukkasi keulapaikalta. Turelius hämmentyi Larsmanin ulkoradoille siirtymisestä niin, että ajautui toiselta radalta kolmannelle. Näin Vixukselle aukeni toiselle radalle suora väylä, jota pitkin se eteni keulapaikalle asti.

    Päätöspuolikkaalla muut eivät pystyneet heittämään Vixukselle mitään haastetta, vaan se lasketteli ylivoimaiseen voittoon. Sähköäijä puristi selvästi jääneenä kakkoseksi ennen Huima Lentoa.

    Ajalla 23,5a voittanut Vixus kulki laukkansa jälkeen viimeiset 1400 metriä 21,6-kyytiä, ja siitä ensimmäisen kierroksen 20,9.

    "Kun päästiin takasuoralla keulaan, se nosti vaan korvia pystyyn ja katteli, että vieläkö juostaan. Ei se väsynyt ollut ollenkaan", ohjastaja Janne Soronen kiitteli voittajahaastattelussa.

    Alkulaukan Soronen laittoi säikähdyksen piikkiin, ja oletti alkulaukkojen jäävän, kun hevosen korvia tukkii enemmän.

    "Kun se pudotti raville, olin aika luottavainen, että eiköhän vielä keretä", Soronen painotti. "Tallikaarteessa tuntui, että vain joku haaveri voi viedä voiton. Siinä tuli vielä monenlaista, kun Larsman laukkasi ja Tureliuskin vähän häiriintyi ja kampesi ulos. Kyllä me ekana olisi oltu maalissa, vaikka olisi kierrelty mitä kautta."

    Vixuksen kausi päättyy suurella todennäköisyydellä tähän. Tältä kaudelta sillä on neljä starttia, joista se on voittanut kolme. Ainoan tappionsa se koki Derbyn finaalissa, jossa Herra Heinämies tuli äärimmäisen niukasti ohi. Kauden avauskisassaan Rovaniemen Pikkukunkussa Vixus teki vastaavan tempun kuin nyt, eli se laukkasi alussa, mutta voitti kuitenkin.

    Jos kaikki menee hyvin, Soronen ja valmentaja Katja Melkko tähyävät Vixuksella jo ensi vuonna kuninkuuskisaan.

    "Ei ole tullut ainakaan mitään syytä, miksi siitä suunnitelmasta pitäisi luopua", Soronen muotoili. "Ehkä se on ensi vuonna enemmän rutiinin hankkimista ja opintomatka, mutta ei kai ole mahdotonta, että siellä vähän pärjäisikin. Kyllä sillä lahjat riittää sinne."

    Huippudivisioonassa nähtiin ankara kamppailu voitosta. Larvan Hurmos lähti kierros jäljellä vetämään kolmannen radan letkaa, pääsi viimeisellä takasuoralla toisen radan veturiksi ja vastasi niukasti Hexan Voksulle, joka haastoi Ari Moilasen ajokkia tiukasti. Alkumatkan ulkoradoilla kiertänyt ja sitten keulaan edennyt Julmin oli vahva kolmas. Kuva: Anu Leppänen

    Nelivuotias Fontaine Brodde debytoi Suomessa komealla kirivoitolla johtavan takaa. ”Kun tilat tuli, heti tiesi, että ohi menee”, Iikka Nurmonen totesi Hannu Isotalon valmennettavasta. Kuva: Anu Leppänen

    Keskiviikkona tammojen kovassa tasoituksessa kilpaillut Maikkis jyräsi nyt astetta kevyemmässä tehtävässä loppumetreillä ykköseksi. Voitto oli Pertti Puikkosen valmentamalle tammalle kauden viides. Maikkista ihastelemassa omistaja Pekka Koskela pojanpoikansa Elmerin kanssa. Kuva: Anu Leppänen

    Ravien alku viivästyi pelijärjestelmän ongelmien takia varttitunnilla. Kun kilpaa päästiin ajamaan, Nedda Miller kiri kolmannesta ulkoa ykköseksi. Ulla Korhosen suojatti on voittanut uransa kaikki laukattomat startit, tamma on nyt kahdeksan voittoa kahdestatoista yrityksestä. Kuva: Anu Leppänen

    Mariline’s Dolomite kiri viimeisillä kymmenillä metreillä PoniChampionin ykköseksi. Edelliset voittonsa sekä poni että ohjastaja Laura Sipilä nappasivat kaudella 2015. Kuva: Anu Leppänen
    Mariline’s Dolomite kiri viimeisillä kymmenillä metreillä PoniChampionin ykköseksi. Edelliset voittonsa sekä poni että ohjastaja Laura Sipilä nappasivat kaudella 2015. Kuva: Anu Leppänen