Julmyrasta Jokimaalle: 11,8-aikainen Borin T.N. Melkolta Holttiselle
Ruotsin voitolla hyvästellyt Borin T.N. on muuttanut Suomeen ja Juuso Holttiselle.5-vuotias Borin T.N. on siirtynyt vahvistamaan Juuso Holttisen tallia. Joke Facen poika avasi uransa Adrian Kolgjinin käsistä. Viimeisen starttinsa sieltä Borin T.N. ravasi tammikuussa 2020, ja siinä ruuna polkaisi voittaessaan ennätyksensä 11,8aly. Ruuna vaihtoi kisan jälkeen Esa Pehkosen Stall Adore Oy:n omistukseen ja Katja Melkon valmennukseen.
Melkon treenistä viimeinen kisa – samalla Borin T.N.:n tuorein startti – oli lokakuun 23. päivä Axevallassa. Sen Borin T.N. voitti Jorma Kontion ohjastamana selvällä erolla ja tuloksella 12,7aly.
Borin T.N.:n ura käsittää 23 kilpailua. Voittoja on lohjennut neljä, kakkosia kolme ja kolmosia kaksi kappaletta. Ruuna on tienannut liki 30 000 euroa.
”Borin T.N. on ollut Suomessa jo jonkun kuukauden. Se oli ennen meille tuloaan huilailemassa Turun suunnalla. Jotain vastoinkäymisiä oli viime startin jälkeen ollut, ja tuosta kisastahan on jo aikaa”, kertoo Juuso Holttinen.
Holttinen näkee, että Nea Nurmen omistukseen siityneen ruunan starttiin tuleminen ei ole lähiajan kysymys.
”Mitään suunnitelmia ei ole tehty, jonkun aikaa tässä menee. Sinne keväälle tai kesälle, katsellaan tilanteen mukaan. Yhden kerran olen ehtinyt ajamaan ruunalla hölkkää. Mukavantuntuinen heppa on kyseessä”, kuvailee Holttinen.
”Nuorihan se on, ja ruuna on tehnyt hyviä startteja. Näkymää löytyy, mutta työsarkaakin on edessä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


